lauantai 28. helmikuuta 2009

Ilkka: Soini, mamut ja muut


Ilkka:
Soini, mamut ja muut
28.2.2009


Keskustelu ulkomaalaisten Suomeen muuttamisen syistä ja määristä sekä tulijain kohtelusta käy kiivaampana kuin sitten 90-luvun alun. Silloinkin oli lama ja tulijain määrä kasvussa.

Nytkin yksi puolue yrittää hankkia siitä poliittista hyötyä. Silloin asialla oli varsin avoimesti SMP, nyt peitetymmin sen seuraajapuolue Perussuomalaiset.

Monenlaisia mamuja

Maahanmuuttajia, "mamuja", on monta lajia, ongelmattomia ja ongelmallisia.

Monet tulevat töihin, usein valmiisiin työpaikkoihin, kutsuttuina ja toivottuina. Ikärakenteemme vuoksi tarvitsemme tulijoita ulkomailta selviytyäksemme töistämme. Tietysti olisi sitä parempi, mitä paremmin suomalaiset riittäisivät.

Osa tulee pakolaisleireistä kiintiösopimusten mukaan, muutamia satoja vuodessa. Heistäkään ei liene ongelmia, ja heidän motivaationsa ruveta kotoutumaan on korkea.

Ongelmat keskittyvät turvapaikanhakijoihin, joita tulee oma-aloitteisesti vuosittain tuhansia, kuka mistäkin syystä ja maasta.

Taustojen tutkinta on hidasta ja tutkittavien ylläpitäminen kallista ja heille piinallista. Useimmat eivät täytä aidon pakolaisen kriteereitä. Tanskan ja Ruotsin tiukennettua pääsyä on Suomeen pyrkivien määrä kasvanut, myös asiattomien. Systeemin hitauttakin käytetään hyväksi.

Tulijoissa on myös rikollisia, keinottelijoita, sopeutumiskyvyttömiä ja -haluttomia vähemmistönä, mutta paha kello kuuluu kauas.

Yltiöliberalismi lietsoo rasismia

Suomen eliitti on alemmuudentuntoista ja pelkää leimautumista "läntisten sivistysmaiden" silmissä junteiksi, jotka eivät osaa suhtautua toisenlaisiin ihmisiin oikein. Ihmisluontoon kuuluva erilaisen vierastaminen selitetään tietämättömyydeksi ja asiallinen kriittisyys julmaksi rasismiksi.

Mediassa sekoitetaan surutta kansallismielisyys kansalliskiihkoon ja nationalismi sovinismiin.

Jokainen tietää, että maassa maan tavalla on perussääntö kaikkialla. Muslimi pitäköön uskonsa, mutta älköön silpoko tyttöjään tai loukkaantuko Suvivirrestä. Kukahan pölvästi senkin kieltämistä suvaitsevaisuuden nimissä vaati. Sellainen jos mikä lietsoo rasismia.

Kun Vanhanen ja Katainen sanovat, että Suomen ei tule noudattaa miedompaa maahanpääsypolitiikkaa kuin Skandinavian maiden, on älytöntä selittää se "Soinin pelolla". Kun Timo Kalli perusteli suomalaisten pitempää viihtymistä työelämässä silläkin, että se vähentäisi työperäistä maahanmuuttoa, TV:n toimittaja epäili "sammakkoa".

Paavo Väyrynen läksytti aivan asiasta hallituksessa Astrid Thorsia, rasismin pahinta provosoijaa. Ministeritasolla pitäisi todella olla asiallisempi puheissaan.

Soini ja 30-luvun kokoomus

Totta kai isoja hallituspuolueita kiusaa myös yltiöliberaalien apu sille puolueelle, joka kalastelee ulkomaalaiskysymyksissä sameissa vesissä. Kireä taloustilanne kiristää ihmisten asenteita. Ilmapiirin poliittisia hyödyntäjiä riittää.

90-luvulle tultaessa SMP oli jo pahassa alamäessä, kun osanotto sinipunahallitukseen söi uskottavuuden. Somalikritiikki ei pelastanut.

Nyt on vennamolaisliikkeellä taas kyvykäs johtaja. Media suosii sitä sekä myönteisellä että kielteisellä julkisuudella, tahallisesti ja tahattomasti. Soini sai takuulla kymmenentuhatta uutta kannattajaa, kun kaksi hihhulia, demari Stiller ja stalinisti Salmén, "haastattelivat" televisiossa tohtori Halla-ahoa.

Soinin suhde rasismiin muistuttaa vihreiden suhdetta eläinterrorismiin tai varsinkin kokoomuksen suhdetta fasismiin 30-luvulla.

Kokoomus yritti käyttää lapuanliikettä kannatuksensa kasvattamiseen, menestyi ensin erinomaisesti, mutta sitten lampun henki karkasi ja puolue kärsi historiansa pahimman tappion. Vasta kun Paasikivi veti selvän rajan radikalismiin, alkoi uusi nousu.

Tuskin PS:n johtoportaassa rasisteja istuu senkään vertaa kuin 30-luvun kokoomuksessa fasisteja. Soini ainakaan ei ole. Mutta Halmeen ja Halla-ahon muukalaisvihalla hankitut äänet ovat kelvanneet.

Soinin maahanmuuttopoliittiset mielipiteet eivät ole rasistisia eivätkä juuri poikkea Kataisesta tai Vanhasesta. Rasisti hän ei ole, rasismin ovela hyödyntäjä kylläkin. Jokaisen rasistisesta rikoksesta tuomion saavan hän lupasi erottaa.

Mitä todella tapahtuu, jää nähtäväksi. Ennen käräjien tuomiota on paljon harmaata aluetta.