keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

HS: Vanhanen: Suomi tulee tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa


Helsingin Sanomat:
Vanhanen: Suomi tulee tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa
Soini: Puolueen kuvaan vaikuttaa "muutama kärjekäs henkilö"
18.3.2009


Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) uskoo, että suomalaisten koventuneet asenteet maahanmuuttoa kohtaan johtuvat nykyisestä talouden taantumasta.

Viime tiistaina julkistetun HS-Gallupin mukaan maahanmuuton lisäämistä vastustaa nyt jopa kymmenen prosenttiyksikköä suurempi osuus suomalaisista kuin puolitoista vuotta sitten.

"Olettaisin, että se todennäköisesti liittyy tähän irtisanomisten ja lomautusten vaiheeseen. Se on tällainen tunnereaktio", Vanhanen sanoi Tukholmassa tiistaina. Vanhanen osallistui Tukholmassa Suomen ja Ruotsin tulevaisuusseminaariin.

Vanhanen halusi kuitenkin korostaa, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia.

"On hyvin tärkeätä, että kaikki vastuuta kantavat sanovat avoimesti, että me tulemme tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa tulevaisuudessa. Oma työvoimamme tulee loppumaan."

Vanhasen mukaan asiaa on pakko katsoa yli väliaikaisten kriisien.

"2010- ja 2020-luvulla Suomi ei selviä ilman työperäistä maahanmuuttoa ja ilman työurien merkittävää pidentämistä", Vanhanen sanoi.

"Työperäinen maahanmuutto perustuu siihen, että ihmiset tulevat jos heille on työpaikka olemassa. Valtaosa maahanmuutostamme on työperäistä, ja juuri siihen pitää keskittyä."

Sen sijaan turvapaikkapolitiikassa täytyy toimia kansainvälisten sopimusten mukaan.

"Turvapaikanhakijoiden anomukset käsitellään. Jos on aihetta, heidät otetaan Suomeen ja jos ei ole, heidät käännytetään."

Vanhasen mielestä maahanmuuttajia tullaan tarvitsemaan kaikenlaisiin ammatteihin "korkeista tutkijoista ja lääkärin tehtävistä suorittaviin tehtäviin saakka".

"Sen pitää perustua työmarkkinoiden todellisiin tarpeisiin. Tällä hetkellä, kun ihmisiä lomautetaan, ei meille tule työperäistä maahanmuuttoa, koska töitä ei ole."

-------------------------

Perussuomalaiset erottui maahanmuuttopolitiikkaa koskeneessa HS-Gallupissa puolueeksi, jonka kannanotot ja toiminta arvioitiin poikkeuksellisen ulkomaalaisvastaiseksi. Sitä mieltä oli 34,8 prosenttia vastanneista, kun muut puolueet saivat alle kymmenen prosentin lukuja.

"Kyllä tuo varmaan selittyy muutaman kärjekkään henkilön kannanotoilla", puolueen puheenjohtaja Timo Soini arvioi Helsingin Sanomille.

"Se kuva, että perussuomalaiset näin koetaan, tulee tietysti jostain – turha syyttää peiliä, jos naama on vino. Mutta ehdottoman jyrkästi kiellän, että minä tai puolue on ulkomaalaisvastainen", Soini sanoi.

"Väitän tietäväni, mistä meidän kannatuksemme tulee, ja väitän, että tämä [ulkomaalaispolitiikka] ei ole kovin merkittävä tekijä meidän kannatuksemme nousussa."

Perussuomalaisten kannanotot hän itse arvioi maltillisen kriittisiksi. Soini korostaa viittaavansa tällä puolueen, puoluejohdon ja eduskuntaryhmän eikä "jonkun valtuutetun tai varavaltuutetun" kannanottoihin.

"Laittoman maahanmuuton kritiikkiä me harrastamme, mutta emme mitään ulkomaalaisvastaisuutta."

Maaseudun erityisen ulkomaalaisvastaisuuden Soini arvioi johtuvan siitä, ettei siellä ole oltu kovin paljon tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Sinänsä Soini epäilee mielipidetutkimuksen todistusvoimaa, koska tuhannesta haastatellusta viitisensataa ei osannut lainkaan ottaa kantaa puolueiden ulkomaalaismyönteisyyteen tai -vastaisuuteen.

Se taas Soinin arvion mukaan johtuu siitä, että monikaan puolue ei ole sanonut asiasta kovin paljon.

Perussuomalaisetkaan eivät ole laajentamassa tai kirkastamassa ulkomaalaispoliittisia kantojaan. Eurovaaliohjelmassa puolue aikoo lyhyesti korostaa, että EU:n sinänsä hyviä järjestelmiä laittoman maahanmuuton torjumiseksi pitäisi käyttää.

Soini arvelee, että ulkomaalaispolitiikka on eurovaaleissa pelkkä sivuteema ja pääosan ottaa talouskriisin hoito.

"Että onko siitä unionista mihinkään".