torstai 12. maaliskuuta 2009

YLE: Halla-ahon eurovaaliehdokkuus yhä auki


YLE:
Halla-ahon eurovaaliehdokkuus yhä auki
12.3.2009


Helsingin Sanomat:
Perussuomalaiset nimesivät kaksi uutta euroehdokasta
12.3.2009


Perussuomalaiset lykkää päätöstä kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon mahdollisesta eurovaaliehdokkuudesta.

Perussuomalaisten puoluehallituksen oli alun perin määrä päättää tänään torstaina siitä, tuleeko ulkomaalaisvastaisista internetsivuistaan tunnetusta Halla-ahosta puolueen ehdokas kesäkuun eurovaaleihin. Päätöstä ei kuitenkaan vielä tehty.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan puolue pitää muutamia ehdokaspaikkoja avoinna huhtikuun puoliväliin asti. Myös päätös Halla-ahon ehdokkuudesta tehdään siihen mennessä.

Jussi Halla-aho oli Perussuomalaisten ääniharava Helsingissä lokakuun kuntavaaleissa. Syyttäjä harkitsee parhaillaan, nostetaanko Halla-ahoa vastaan syyte tämän blogikirjoituksien vuoksi. Vihreiden naisten mukaan Halla-aho on syyllistynyt kirjoituksissaan kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Perussuomalaiset asetti torstaina kaksi uutta euroehdokasta. He ovat oikeustieteen professori Erkki Havansi Keravalta ja mediatutkija Sampo Terho Helsingistä.

Perussuomalaiset lähtee eurovaaleihin vaaliliitossa yhdessä Kristillisdemokraattien kanssa.