keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

HS: Kannattajat keräävät Halla-aholle nimiä eurovaaleja varten


Helsingin Sanomat:
Kannattajat keräävät Halla-aholle nimiä eurovaaleja varten
18.3.2009


Kuntavaltuutettu Jussi Halla-ahon kannattajat aloittivat tiistaina 2 000 nimen keräämisen. Tavoite on perustaa Halla-aholle oma valitsijayhdistys eurovaaleja varten.

Kuntavaalien ääniharavan ja tunnetun maahanmuuttokriitikon tukijoukot ovat suivaantuneet perussuomalaisten viivyttelyyn eurovaaliehdokkaiden nimeämisessä.

Puolueen puoluehallitus nimesi viime viikon torstaina kaksi uutta ehdokasta, joista kumpikaan ei ollut Halla-aho.

Kannattajat pelkäävät Halla-ahon jäävän ehdokaslistalta.

Hankkeen puuhamies on tamperelainen Juha Mäki-Ketelä, joka organisoi myös maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r) ulkomaalaislakiehdotusta vastustaneen nettiadressin.

Mäki-Ketelä ei ole ollut yhteydessä Halla-ahoon.

"En ole hänen kanssaan varsinaisesti asiasta jutellut, mutta ei hän ainakaan ole kieltänyt [nimienkeruun] aloittamista", Mäki-Ketelä sanoo.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten ehdokkaaksi, nimet päätyvät Mäki-Ketelän mukaan "saunanlämmikkeeksi." Hän arvelee nimien keräämiseen kuluvan viikon.

Halla-aho on tietoinen valitsijayhdistyshankkeesta, mutta kommentoi asiaa vain lyhyesti.

"Minulla ei ole mitään tekemistä projektin kanssa. Olen kertonut perussuomalaisille, että olen heidän käytettävissään", Halla-aho kertoo.

Halla-aho ei vielä ota kantaa, tarttuuko valitsijayhdistyksen tarjoamaan mahdollisuuteen ryhtyä ehdokkaaksi, jollei pääse perussuomalaisten listoille.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli keskiviikkona lyhytsanainen.

"Mikäpä minä olen näin viisaan miehen [Mäki-Ketelän] hanketta kommentoimaan. Vapaassa maassa saa harjoittaa vapaata kansalaistoimintaa, se on jopa suositeltavaa."

Soini haluaa silti muistuttaa, että päätöksen ehdokkaista tekee puoluehallitus, "ei Timo Soini".