perjantai 6. maaliskuuta 2009

YLE: Maahanmuuttajanaiset kaipaavat töitä

Suurin osa EU-maihin ulkomailta muuttaneista naisista toivoo työelämään mutta ovat sen ulkopuolella, kertoo eurooppalainen FEMAGE-tutkimus. Osa Suomen maahanmuuttajanaisista taas arvostelee, ettei perheelleen omistautuvaa kotiäitiä arvosteta.

YLE Uutiset:
Maahanmuuttajanaiset kaipaavat töitä
6.3.2009


Väestöliiton tiedote:
Maahanmuuttajanainen kaipaa sisaruutta, mutta kohtaa torjuntaa
6.3.2009


FEMAGE-hankkeen loppuraportti:
Naisia kotoutumassa Eurooppaan
(pdf)

Maahanmuuttajanaisten työttömyyden syitä ovat usein heikko kielitaito ja koulutus, työyhteisöjen ennakkoluulot ja verkostojen puute. Pienten lasten äidit jäävät mielellään kotiin, mutta se kuitenkin hidastaa uuden kielen oppimista.

Maahanmuuttajanaiset kehuvat suomalaista päivähoitojärjestelmää, joka mahdollistaa naisten työssäkäynnin. Toisille maahanmuuttajanaisille vapaus käydä työssä on kuitenkin kahlitsevaa, eikä osa-aikatyötäkään ole heidän mielestään tarpeeksi tarjolla.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttoa ja ulkomaalaisia kohtaan ovat myönteisempiä kuin Keski-Euroopassa. Useat maahanmuuttajat ovat kuitenkin kohdanneet piilosyrjintää työpaikoilla tai arkielämässään myös Suomessa.

FEMAGE vertailee, miten maahanmuuttajanaiset ovat kotoutuneet kahdeksassa EU-maassa. Suomessa tutkimuksen teki Väestöliitto. Tutkimus tehtiin vuosina 2006 – 2007.

-----------------------

Otteita tutkimuksesta:


Koska Suomeen on ollut ja on edelleen vaikeaa saada oleskelulupaa, avioituminen suomalaisen kanssa on muotoutunut tavaksi päästä maahan. Tilanne, jossa intiimien suhteiden solmimista käytetään ainakin osittain - tiedostaen tai tiedostamatta - maahanmuuttostrategiana, on epätyydyttävä niin viranomaisten, henkilöiden itsensä kuin heidän puolisoidensa näkökulmasta. Avioliiton instrumentaalinen käyttö maahantuloon voi vähentyä ja menettää houkuttelevuuttaan vain, jos muutto työnhakuun Suomeen helpottuu ja on myös muita laillisia väyliä asettua maahan. Monet venäläisistä vaimoista olivat kohdanneet vaikeuksia sopeutumisessa Suomeen, mikä voi osaltaan johtua avioliiton käyttämisestä muuttostrategiana.
[...]
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ripotteleminen ympäri maata pieniin vastaanottokeskuksiin ja pienille paikkakunnille vaikuttaa kosovonalbaanien haastattelujen perusteella epäonnistuneelta politiikalta. Monet heistä ovat kokeneet tilanteen hankalana, kun paikkakunnalla ja seudulla ei ole ollut juuri minkäänlaisia työllistymisen mahdollisuuksia ja suhtautuminen on ollut vihamielistä. Useimmat lähtevät valumaan kohti suurempia keskittymiä, omien maanmiestensä ja –naistensa kulmille.
[...]
Hallinnollisesti kunnat ovat vapaita valitsemaan, haluavatko vastaanottaa pakolaisia, ja suurimmat kunnat ovat olleet tähän vastahakoisia koituvien kustannusten vuoksi. Pienemmät kunnat voivat nähdä korvamerkitsemättömät pakolaisten vastaanoton perusteella maksetut avustukset toivottuna lisänä kunnan tiukkaan budjettiin.
[...]
Maahanmuuttosäädökset, jotka huomioisivat sukupolvien väliset velvoitteet ja avunannon paremmin, lisäisivät huomattavasti sekä maahanmuuttajien omaa hyvinvointia ja siten integroitumista Suomeen että lisäisivät maan houkuttelevuutta maahanmuuttomaana monista sukukeskeisistä maista tuleville.