maanantai 4. helmikuuta 2013

Yle: Ministeri: Ulkomaalaistaustaisen työntekijän alipalkkaus on nykyajan orjakauppaa

Yle: Ministeri: Ulkomaalaistaustaisen työntekijän alipalkkaus on nykyajan orjakauppaa 4.2.2013

Työministeri Ihalainen haluaa työmarkkinoille reilummat pelisäännöt.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on huolissaan viime aikoina julkisuudessa keskustelua herättäneiden nollatyösopimusten lisääntymisestä työmarkkinoilla. Nollatyösopimuksella tarkoitetaan työsopimuksia, joissa työajan on sovittu vaihtelevan nollan ja 40 viikkotyötunnin välillä.

- Ongelmallista on, jos nollatyösopimuksilla pyritään kiertämään työsuhdeturvaa tai muita työntekijän oikeuksia. Tällaiset työsopimukset eivät myöskään saa johtaa siihen, että työntekijä jää ilman työttömyysturvaa, Ihalainen sanoo.

Ministeri Ihalainen kiinnittää huomionsa lisäksi ulkomaalaistaustaisten siivoojien alipalkkaukseen, mistä on ollut myös julkisuudessa keskustelua.

- Kyse on nykyaikaisesta orjakaupasta, jota ei voida missään olosuhteissa hyväksyä. Ulkomaalaisten työntekijöiden alipalkkaus on myös osa harmaata taloutta, jonka kitkemistä on jatkettava tarmokkaasti kaikin keinoin. Harmaa talous on niin valtion kuin työmarkkinajärjestöjenkin yhteinen huoli. Suomi tarvitsee työperusteista maahanmuuttoa, mutta kaikki ilmiöt, jotka tekevät maahan muuttavista toisen luokan kansalaisia, on kitkettävä, Ihalainen painottaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet raamisopimuksessa selvitettäväksi nollasopimusten epäsäännöllisiin työaikoihin liittyviä muutostarpeita. Työ valmistuu kevään 2013 aikana.