HS: Asunnottomien yö alkaa: Terveisiä rappukäytävistä, Helsingin päättäjät

Helsingin Sanomat: Asunnottomien yö alkaa: Terveisiä rappukäytävistä, Helsingin päättäjät 17.10.2014

Ihmisellä voi olla yllään katto, ympärillään seinät sekä ovi, josta käydä. Siis oma asunto. Mutta kotia se ei välttämättä tee.

Niin tuumaa helsinkiläinen Kari Vähä-aho, entinen asunnoton, ikuinen koditon – kuten hän itseään luonnehtii.

"On paljon ihmisiä, jotka saisivat asunnon, mutta eivät voi asua joko itsensä tai muiden kanssa. Se pohjautuu aika paljon kodittomuuden tunteeseen. Ihmiset eivät syrjäydy, vaan heitä syrjäytetään."

Vähä-aho jäi kodittomaksi jo lapsena, kun hänet 13-vuotiaana sijoitettiin laitokseen toiselle puolen Suomea. "Ne olivat 1950-luvulla raakoja paikkoja."

Myöhemmin suojaa on tarjonnut milloin koulukoti tai asuntola, vankilakin. Nyt hän asuu Diakonissalaitoksen yksiössä, josta aukeaa ikkunan kokoinen näkymä Helsinginkadulle.

Asunnottomien yötä vietetään taas tänään perjantaina, vaikka Suomen piti jo päästä eroon asunnottomuudesta. Pitkään asunnotta olleiden määrä onkin vähentynyt, kun valtio ja kunnat ovat määrätietoisesti rakentaneet lisää niin sanottuja tukiasuntoja.

Viime vuoden lopussa Suomessa oli 7 500 yksinäistä asunnotonta ja 420 perhettä ilman asuntoa.

Etenkin Helsingin seudulta Y-säätiön toimitusjohtajalla Juha Kaakisella on huonoja uutisia.

"Tilanne on kriisiytymässä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen pulan takia."

Varsinkin maahanmuuttajataustaisten asunnottomien määrä on kasvanut viime vuosina. Kaakinen kertoo esimerkkinä, että Espooseen vastikään avatussa Väinölänkodissa puolet uusista asukkaista on maahanmuuttajataustaisia.

Helsingin Diakonissalaitoksen pihalla Asunnottomien yön tapahtumat alkavat makkarankäryllä.

"Nyt tuli Tapolan mustaa", huudahtaa grillin takana istuva Risto Haverinen, joka tunnetaan Obelixinakin punaisen partansa takia.

Moni perjantain ilmaistapahtumaan saapuneista on nykyinen tai entinen asunnoton tai päihdeongelmainen, tai kumpaakin. Haverinenkin eli pitkään ulkosalla.

"Se on sitä, että ollaan vaan. Ei voi mihinkään mennä, kun ei mistään ole tulossakaan", hän kuvailee asunnottomuuden vuosiaan 1995–2007.

Haverisen majapaikka oli vuosikaudet VR:n Makasiinien laituri. Rinkka, reppu ja makuupussi kulkivat koko ajan mukana. "Elin sillä lailla päivästä toiseen, ja olihan siellä meitä muitakin. Pärjäähän ihminen 20 asteen pakkasessakin, jos on kuivaa ja katto päällä", hän muistelee.

Makasiinien tulipaloon vuonna 2006 loppui Obelixin "lintsaaminen" kuten näissä piireissä tavataan sanoa. Hän sai asunnon seuraavana vuonna, eikä sen koommin ole palellut pihalla. Missä asunnottomat nykyään öitään viettävät, sitä hän on ihmetellyt.

"Helsingistä on purettu kaikki ne paikat, joissa ennen vanhaan lintsailtiin ja oltiin, missä oli vähän lämmintä."

Haverinen lähettää päättäjille terveisinä toiveen: tehkää kunnon asuntoja, ei asuntoloita. Hänen mukaansa monet nykyiset itsenäisen asumisen yksiköt muistuttavat yhä vanhoja asuntoloita.

Asemalla nukkuvien arskojen sijaan nykypäivän tyypillinen koditon on sohvalta sohvalle surffaava väliinputoaja. Y-Säätiön Kaakisen mukaan kasvussa ovat tilapäinen asunnottomuus ja tilastoissa näkymätön piiloasunnottomuus.

Lisäksi yhä useampi koditon on nuori.

Asunnottomuuden kokenut helsinkiläinen Kirsti Kangas uskoo, että monet matalapalkkaiset naiset ovat Helsingissä vaarassa joutua kodittomiksi.

"Pienipalkkaiset siivoojat, joita minäkin edustan, ovat uhan alla. Kun ei ole sitä siippaa siinä, joka olisi töissä vähän paremmalla palkalla."

Kankaalla on nykyään koti, jossa hän silloin tällöin majoittaa ystäviään. Naiselle asunnottomuus voi olla erityisen vaikeaa.

"Kyllähän se kovaa on tässä miehisessä maailmassa. On nämä hygieniajutut ja kaikki. En edes rupea luettelemaan.. Se on hirveää. Kukaan ei saisi olla asunnoton."

Ja sitten terveisiä Helsingin kaupungintalolle:

"Lisää halpoja vuokra-asuntoja ja sassiin. Tämä on poliittisesti ratkaistavissa oleva asia."

Asunnottomien yön tulet syttyvät ympäri maan kello 19.00. Lisätietoja löytyy täältä.