keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Verkkouutiset: Lakialoite kieltäisi kaksoiskansalaisuuden ja ottaisi kansalaisuuden pois terroristeilta

Verkkouutiset: Lakialoite kieltäisi kaksoiskansalaisuuden ja ottaisi kansalaisuuden pois terroristeilta 15.10.2014

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) haluaa muuttaa kansalaisuuslakia siten, että jatkossa kaksoiskansalaisena oleminen ei olisi Suomessa mahdollista.

Lisäksi Vesa-Matti Saarakkala säätäisi kansalaisuuslaissa erikseen hakemuksesta tai ilmoituksesta myönnetyn Suomen kansalaisuuden menettämisestä, mikäli kansalaistettu henkilö on syyllistynyt rikoslaissa määriteltyyn terrorismirikokseen.

Hän esittää myös kiristettäväksi kansalaisuuslaissa hakemusmenettelyllä Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksinä olevia asumisaika-, kielitaito- ja nuhteettomuusvaatimuksia.

Saarakkalan mukaan nykyiselle kansalaisuuspolitiikalle voidaan esittää toimiva vaihtoehto, joka perustuu kansalaisuuteen palkintona onnistuneesta suomalaiseen yhteiskuntaan sulautumisesta.

- Kansalaisuuden saamiseen hakemuksesta tämä vaikuttaisi kansalaisuuslaissa pidennyttynä asumisaikavaatimuksena viidestä vuodesta seitsemään vuoteen, kohotettuna suullisena ja kirjoitettuna kielitaitoedellytyksenä tyydyttävästä hyvään sekä nuhteettomuuskriteerien tiukentamisena kaikkien rikkeiden ja rikosten osalta, hän sanoo.

Myös kaksoiskansalaisuus tulisi samalla kielletyksi mahdollisten turvallisuuspoliittisten ja kansalaisten suojeluun liittyvien ongelmien vuoksi.

Saarakkalan mukaan kansalaisuuslaissa olisi myös säädettävä erikseen kansalaisuuden menettämisestä terrorismirikoksen perusteella.

- Tällöin hakemuksesta tai ilmoituksesta myönnetty Suomen kansalaisuus tulisi menetetyksi, mikäli henkilö on syyllistynyt rikoslaissa säädettyyn terrorismirikokseen. Mikäli Suomen kansalaisuuden saanut yksilö jää vaille kansalaisuutta terrorismirikokseen syyllistymisen vuoksi, olisi tälle henkilölle myönnettävä ehdollinen kansalaisuusstatus siihen asti, kunnes hänen kansalaisuusasemansa voidaan jälleen todentaa vieraaseen valtioon, Saarakkala kaavailee.

Saarakkalan lakialoite oli eduskunnassa kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavissa, ja se sai tuen enemmistöltä perussuomalaisten kansanedustajista.