Pakolaisapu: Voimavarat suunnattava todellisiin epäkohtiin

Pakolaisapu: Voimavarat suunnattava todellisiin epäkohtiin 21.10.2014

Sisäministeri Päivi Räsänen kirjoittaa blogissaan (13.10.2014), että humanitaarisen maahanmuuton voimavarat on suunnattava oikein. Sitä mekin Suomen Pakolaisavussa toivomme. Siksi ihmettelemme, miksi noin 400 henkilön oikeuksien heikentämiseen halutaan käyttää niin paljon resursseja.

Jos tämän ajan ja energian olisi käyttänyt Räsäsenkin korostaman kiintiöpakolaisjärjestelmän kehittämiseen, olisi kuntapaikkaongelma jo varmasti ratkaistu. Myös myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat joutuvat odottamaan kuntaan pääsyä ja rasittavat samaa momenttia. Miksei tätä ongelmaa ole jo korjattu?

Sisäministeriössä bloginkin perusteella uskotaan vahvasti, että ihmiset, jotka ovat jättäneet perheensä ja kotimaansa, käyttäneet tuhansia euroja ja jopa kuukausia Suomeen asti päästäkseen, motivoituisivat palaamaan takaisin lähtöpisteeseen muutaman sadan euron kannustimella. Me Pakolaisavussa emme näe asiaa näin yksinkertaisena.

Jos kielteisen päätöksen saaneille tarjotaan edelleen mahdollisuutta jäädä Suomeen – vaikka sitten ilman papereita, niin kuin lakiesityksessä tehdään – he kyllä tarttuvat siihen. Päätösvalta ei lakiesityksen toteutuessa edelleenkään ole valtiolla tai maahanmuuttoviranomaisilla, vaan henkilöllä itse. Vaihtoehdot ovat vain huonommat.

”Valtioneuvosto ryhtyy kuitenkin tarvittaviin lainsäädännöllisiin tai muihin toimiin tilanteen korjaamiseksi, mikäli laittomasti maassa oleskelevien määrä esityksen toteutumisen myötä merkittävästi kasvaa”, kirjoittaa Räsänen. Eikö juuri tämä ole resurssien hukkaan heittämistä: tehdään työläs lakimuutos, jota joudutaan myöhemmin korjaamaan? Miksei selvitetä luotettavasti seurauksia ensin?

Sisäministeriön lausuntoyhteenvedossa järjestöt vastustivat johdonmukaisesti lakiesitystä tilapäisen oleskeluluvan muutosten osalta. Muun muassa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ja Kuntaliitto vaativat lisäselvityksiä lakimuutoksen vaikutuksista kuntataloudelle ja koko palvelujärjestelmälle.

Lakimuutos siis saattaisi säästää resursseja sisäministeriössä, mutta kokonaiskustannuksia valtiolle ja kunnille – saati sen kohteena oleville ihmisille – ei tunneta riittävässä määrin.