HS: Rasismin kanssa ei saa flirttailla

Helsingin Sanomat, kolumni: Paavo Teittinen: Rasismin kanssa ei saa flirttailla 17.10.2014

Muistot ovat hassuja asioita. Ne saattavat viipyillä jossain mielen sopukoissa täysin unohdettuina pitkänkin aikaa, ja tulla yht'äkkiä pintaan jonkin ärsykkeen saattelemana.

Minulle kävi näin tällä viikolla. Satuin nimittäin lukemaan Facebook-feediäni, kun törmäsin seuraavaan kommenttiin:

"Minä takavarikoisin passin herra Yanarilta heti huomenna, kun virastot aukeavat ja saattelisin hänet omalla kustannuksellaan paluumatkalle sinne, mistä lieneekään kotoisin."

"Herra Yanar" on Ozan Yanar, suomalainen vihreä poliitikko, joka ilmoitti pyrkivänsä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajaksi.

"Minä" on Tapio Äyräväinen, perussuomalainen kunnanvaltuutettu, joka keräsi viime vaaleissa Salon kolmanneksi suurimman äänisaaliin.

Turkkilaistaustaisen Yanarin ilmoitus puheenjohtajaehdokkuudesta kirvoitti Äyräväiseltä kommentin, jonka hän myöhemmin poisti. Samassa keskustelussa puhutaan eri tahojen toimesta myös lobotomiasta, "musulmaaneista" ja "koukkunokista".

Internet on täynnä rasistista puhetta, joten siihen tapaa turtua. Tässä tapauksessa Äyräväisen kommentti kuitenkin säväytti. Se toi mieleeni muistoja.

Ensimmäinen menee aika kauas, 25 vuoden taakse. Silloin, noin kaksivuotiaana, tapasin erään hyvistä ystävistäni kotini pihalla Jyväskylässä.

Ystäväni on tummaihoinen.

Amerikkalainen, äärikonservatiivista mesoajaa loistavasti satirisoiva näyttelijä Stephen Colbert tapaa sanoa ohjelmassaan, että "I don't see race" – en näe ihonväriä. Lapsissa on se hieno asia, että he eivät tosiaan näe ihonväriä. Siis eivät ymmärrä siihen liittyviä asiayhteyksiä.

Uteliaisuutta se tosin voi herättää. Muistan kysyneeni muutaman vuoden iässä ystäväni äidiltä, miten on mahdollista että hän on valkoihoinen mutta ystäväni on "neekeri". Olin kuullut sanan jostain, luoja tietää mistä. En ainakaan kotoa.

Ystäväni äiti vastasi tiukkasävyisesti: tuota sanaa ei saa käyttää, se on ruma ja loukkaava.

Muistan sen hetken vieläkin, tai ainakin kuvittelen muistavani. Se on piirtynyt mieleeni lähtemättömästi.

Toinen muistoni on tuoreempi, viime vuoden syyskuulta.

Olin Ateenassa juttukeikalla, ja otimme tulkkini kanssa suunnan Kreikan äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto -liikkeen ruokajonolle.

Tilanne oli lievästi ahdistava. Hakaristiä muistuttava logo koristi ruokajonoa valvovien puolueen jäsenten t-paitoja. Haastattelemamme Kultaisen aamunkoiton kansanedustaja, Giorgos Germenis, on pesunkestävä uusnatsi.

Hölmistynyt joukko aasialaisia turisteja lipui ruokajonon ohi. Se herätti meissä pientä levottomuutta, sillä viikkoa aikaisemmin ääriliikkeen jäsenet olivat hakanneet eteläkorealaisen turistin, kun luulivat tätä maahanmuuttajaksi.

Seisoessamme kadunkulmalla touhua ihmetellen, äiti pyrki pienen tyttärensä kanssa ohitsemme kohti ruokajonoa. Ei niin nopeasti, sanoi puolueen vartija.

Äiti kaivoi esiin passinsa. Ruokajonoon ei ollut maahanmuuttajilla asiaa.

Rasistiset tölväykset ja maininta passista toivat mieleeni muiston Ateenasta. Tarkoitukseni ei ole tietenkään vetää mitään tiukkaa yhteyttä Suomessa esiintyvän rasismin ja Kultaisen aamunkoiton välille. Mutta rasismi on rasismia, ja sitä esiintyy myös Suomessa.

Oman kokemukseni mukaan Suomi on avoin ja suvaitsevainen yhteiskunta, ja niin se varmasti onkin.

Mutta kuten Yanarin saama kohtelu osoittaa, Suomella on myös rumat puolensa. Erästä toista tummaihoista ystävääni on esimerkiksi haukuttu bussissa apinaksi, hänen päälleen on syljetty ja hänen on käsketty "painua takaisin sinne mistä on tullutkin".

Missä menee raja, jonka jälkeen henkinen väkivalta muuttuu fyysiseksi? On onni, että ystäväni ei ole koskaan saanut nyrkistä. Toisin kuin se eteläkorealainen turisti.

Kun ollaan takavarikoimassa passia, vaahdotaan maahanmuuttajien lastenvaunuista tai pyritään maalaamaan Suomessa tapahtuva väkivalta maahanmuuttajien aiheuttamaksi ongelmaksi, kyse on rasismista. Se pitäisi kyetä sanomaan avoimesti, sen sijaan että hyväksytään "maahanmuuttokriittisyyden" verho.

Samalla on selvää, että vapaassa yhteiskunnassa keskustelua ei saa tukahduttaa. Pitää voida puhua esimerkiksi suomalaisista ääri-islamisteista, väkivallasta ja maahanmuuttopolitiikan ongelmista.

Se ei aina ole helppoa. Esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) tänä vuonna julkaistussa, maahanmuuttajia rikosten uhreina ja tekijöinä käsittelevässä tutkimuksessa todetaan aihepiirin olevan ongelmallinen, koska "tuloksia voidaan käyttää yksittäisten maahanmuuttajaryhmien leimaamiseen. Tutkimuksen pelätään levittävän rasistisia uhkakuvia ja yleistyksiä". Eikä syyttä.

Äskettäin haastattelin Maailmanpankissa työskennellyttä sambialaisekonomistia Dambisa Moyoa, jonka mielestä jatkuva kehitysapu on todella huono ajatus. Samoilla linjoilla on myös toinen kehityspoliittinen ekspertti, Maailmanpankin entinen ekonomisti William Easterly. En ole välttämättä samaa mieltä heidän kanssaan, mutta heidän esille nostamansa keskustelu osoittaa että vaikeistakin asioista voidaan puhua järkevästi. Tosin moni rasisti tarraa varmasti Moyon ja Easterlyn ajatuksiin oikeuttaakseen omia ennakkoluulojaan.

Puhutaan siis vaikeista asioista, mutta puhutaan totuudenmukaisella tavalla. Rasismin kanssa ei saa koskaan flirttailla.