maanantai 20. lokakuuta 2014

Savon Sanomat: Suomen kielen ja kulttuurin kursseille heti kättelyssä

Savon Sanomat: Suomen kielen ja kulttuurin kursseille heti kättelyssä 20.10.2014

Kuopio on viilannut maahanmuuttajien kotouttamista yhä sujuvammaksi. Viime aikoina kaupunki on tilannut kaukaisille tulijoille heti alkuun suomen kielen ja kulttuurin kursseja monikulttuurikeskus Kompassista.

– Ilman tätä oppia ei voi toimia suomalaisessa yhteiskunnassa, tietää Intiasta Delhin suurkaupungista tullut Sangita Keshari, 23.

Sangita Keshari tuli Kuopioon yliopistolla ympäristötieteiden tutkijana olevan miehensä mukana ja viihtyy hyvin. Kielikin sujuu koko ajan paremmin.

Kurssilaisista on hyvä päästä viiden viikon kielikurssille heti kuukauden tai parin sisällä Kuopioon tulosta, kun työvoimapoliittisiin kotouttamiskoulutuksiin on yhä pidempi jono.

Kompassi onkin kotouttamisen tukemisessa valtakunnan mallioppilaita. Sieltä ovatkin hakeneet oppia muun muassa jyväskyläläiset.

– Mahdollisesti alan opiskella Suomessa lisää, koska viivymme Kuopiossa ainakin muutamia vuosia ja ehkä jopa pysyvästi, kotimaassaan valtiotieteitä lukenut Kashari selvittää.

– Suomessa demokratia toimii. Pidän myös täkäläisestä luonnosta ja kohteliaista, hiljaisista ihmisistä. Minkäänlaiseen rasismiin en ole täällä törmännyt.

Kompassissa Sangita Keshari sai paitsi kurssin ja harrastuksia, myös tandem-kaverin. Se tarkoittaa suomalaista, jolle hän opettaa intiaa – ja vastaavasti kaveri opettaa vieraalle tulijalle suomea.

Kurssilla on myös 26-vuotias Ingel Silva Espanjan Sevillasta. Hammasteknikko päätyi Suomeen, kun Kuopion kaupunki rekrytoi terveyskeskukseensa hänen espanjalaisen hammaslääkärivaimonsa.

– Olen jo jopa sienestänyt. Ehkä opin pian hiihtämäänkin.

Kuopion maahanmuuttopolitiikkaa Silva kehuu.

– On viisasta, että maahanmuuttajat sijoitetaan asumaan eri kaupunginosiin eikä keskitetä samalle alueelle, kuten monissa kaupungeissa. Näin kotoutuminen vauhdittuu, eikä väki jää pyörimään keskenään.

– Kannatamme myös sitä, että maahanmuuttajien lapset opetetaan kantasuomalaisten joukossa.

Kompassin vastaava ohjaaja Tsega Kiflie kertoo, että tänä vuonna Setlementti Puijola ry:n Kompassilta tilattiin viisi suomen kurssia maahanmuuttajille.

Esimerkiksi Syyriasta kesällä tulleet pakolaiset kurssitetaan talven mittaan osana kotouttamisohjelmaa.

Jatkopolkuja pohditaan tämän jälkeen TE-toimiston ja Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa.

Kesällä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen analyysi kertoi, että maahanmuuttajien kotouttamisesta on selvää hyötyä jo siksi, että kotouttamissuunnitelma suurentaa maahanmuuttajan tuloja lähes puolella kymmenessä vuodessa.

Samalla maahanmuuttajien saamat sosiaalietuudet vähenivät selvästi.

Kiflie muistuttaa, että maahanmuuttajista koituvia kustannuksia pohditaan yksioikoisesti.

– Maahanmuuttajat maksavat työllistyessään mukisematta veronsa, ja heitä tarvitaan etenkin työvoimapulasta kärsiville aloille.

Kiflie toteaa, että maahanmuuttajia tulee toisinaan myös potkia ja ennen kaikkea rohkaista ponnistelemaan.

– Usein sanon esimerkiksi pakolaiselle, että jos olet saanut tultua kymmenien tuhansien kilometrien päästä, opit myös asioimaan suomalaisten kanssa, olemaan hyödyksi työelämässä ja kasvattamaan lapsesi.

– Syrjäytymisen ehkäiseminen on maahanmuuttajaperheissäkin myös vanhempien tehtävä, Kiflie sanoo.