perjantai 9. huhtikuuta 2010

Aamulehti: Suomi noudattaa EU:n vapainta perheenyhdistämispolitiikkaa

Aamulehti: Suomi noudattaa EU:n vapainta perheenyhdistämispolitiikkaa 9.4.2010

Suomi ja Ruotsi ovat EU:n auliimpia hyväksymään turvapaikanhakijoiden perheiden yhdistämiset ilman hakijan tai tulijan toimeentulovaatimuksia.

Tämä edellyttää sitä, että Suomessa asuva perheenjäsen on saanut oleskelulupansa kansainvälisen suojelun perusteella. Ruotsissa ei ainoana Pohjoismaana ole mitään toimeentuloedellytystä.

Perheenyhdistämisen EU-direktiivi vapauttaa pakolaiset toimeentulovaatimuksista, mutta Suomi ei edellytä toimeentuloa myöskään henkilöiltä, joiden katsotaan tarvitsevan toissijaista ja humanitaarista suojelua.

Tämän vuoden aikana esimerkiksi uusia somalialaisten hakemuksia arvellaan tulevan vireille noin 4 000. Periaatteessa missään näistä hakemuksista ei ole toimeentulovaatimusta.

Vuonna 2009 yhteensä 116 henkilöä sai pakolaisina turvapaikan Suomesta. Muu suojelun tarve todettiin 1 109 hakijalla. He kaikki voivat periaatteessa yhdistää perheensä.

- Heillä ei ole mitään huolto- tai asuntovaatimusta, kun haetaan perheenjäseniä tänne. Yhteiskunta hyväksyy sen, että elätetään se loppuperhe, joka tulee Suomeen, Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Joni Länsivuori sanoo.

Suomi maksaa ainoana EU-maana myös perheenjäsenten lennot pohjoiseen.

- Suomi vetää omaa linjaansa. Käytännöt ovat liberaalimmat verrattuna perheenyhdistämisdirektiivin lähtökohtiin. Direktiivissä on minimivaatimukset, mutta kansallisesti pystyy aina tekemään helpotuksia, jos haluaa, Länsivuori arvioi.

Kahden aikuisen ja kahden alaikäisen perheen elättämiseen vaadittava toimeentuloedellytys on 29 160 euroa vuodessa muille kuin pakolaisille ja muille suojelun tarvetta nauttiville. Edellytyksestä voidaan poiketa painavan syyn tai lapsen edun vuoksi.