Aamulehti: Ylänurkka: Rajoja sulkemalla ei rauhaa rakenneta

Aamulehti: Matti Mörttinen: Ylänurkka: Rajoja sulkemalla ei rauhaa rakenneta 19.2.2011

Maahanmuuttokriitikot ovat kaikesta päätellen vyöryneet viimeisen vuoden aikana ainakin jonkin hyväksyttävyyskynnyksen yli. Heidän taistelunsa ”poliittista korrektiutta” vastaan on ehkä seuraavaksi johtamassa siihen, että maahanmuuttokriitikoiden arvostelemisesta tulee poliittisesti epäkorrektia.

Luin läpi kuluneella viikolla ilmestyneen kirjan ”maahanmuuttokritiikin lyhyestä historiasta”. Siinä tehtiin selväksi, että ainakin suuri osa ilmiöstä kumpuaa isänmaallisuudesta ja kansallistunteesta. Kysymys on siis nationalismin ilmenemismuodosta.

Tällä selitetään sitten myös organisoituminen erilaisten muinaissuomalaisten ja kansallisromanttisten symbolien alle. Ja paheksutaan niitä kauhistelijoita, jotka uskaltavat epäillä, että nationalistit hakevat itselleen merkkejä, jotka muistuttaisivat esimerkiksi hakaristiä (jolla silläkin on taustaa aina rautakaudelta alkaen).

Kun puhutaan isänmaallisuudesta ja kansallistunteista, tehdään vastustajille vaikeaksi arvostella omaa arvomaailmaa.

Harvoin kysytään, mitä hyvää ylipäätään kansallistunteilusta on meille koitunut.

Toisessa maailmansodassa Suomi ajautui käymään olemassaolokamppailuaan kansallissosialistisen Saksan rinnalla. Kukaan tuskin kehtaa nykyisin väittää, ettei mukana ollut aimo annos nationalistista uhoakin.

Siitä sitten jouduimme maksamaankin. Kylmän sodan ajan olimme määritelmästä riippuen joko ystävällisissä suhteissa naapurinamme sijainneeseen suurvaltaan tai sitten rähmällämme sen edessä.

Aivan. Väitän, että kylmän sodan ajan pakkokansainvälisyys oli osaltaan seurausta kansallismielisistä seikkailuistamme.

Itsenäistymisvaiheemme ensimmäisen maailmansodan kehyksessä ei sekään ollut jälkikäteen katsoen kovin ihanteikas. Ajauduimme sisällissotaan, joka oli viime vuosisadan eurooppalaisten lajitoveriensa joukossa kaikkein verisin. Sitten lähdettiin suomalaisidealismin hengessä Vienan-retkille.

Sortokauden salamurhaajaa muisteltiin pitkään sankarina. Jääkäreistä nyt puhumattakaan. Tämän päivän historiankirjoituksessa heitäkin uskalletaan käsitellä myös ”hyvän tekemisen kiihkossaan epärealistisina haihattelijoita”, kuten professori Markku Kuisma äskettäin kirjoitti kirjassaan Sodasta syntynyt.

Vasta viimeisten parinkymmenen vuoden ajan olemme valinneet melko vapaasti.

Suomi on valinnut EU-yhteistyön, jossa itsenäiset maat ovat omalla päätöksellään jakaneet suvereniteettiaan yhteiseksi hyväksi. Se ei ole pakkoyhteistyötä niin kuin yya oli.

Rajoja on madallettu ja poistettu, ja kuitenkin Suomi on säilynyt Suomena ja erittäin vahvasti suomalaisena. Kyllä maassa on eletty maan tavalla, ja välillä on esitelty muillekin, mitä kaikkea meillä osataan.

Rajoja sulkemalla on harvoin tässä maailmassa rakennettu rauhaa ja kasvatettu kansan menestystä.