HS: Multikulturalismin arvostelijat ovat hakoteillä

Helsingin Sanomat, vieraskynä: Pasi Saukkonen: Multikulturalismin arvostelijat ovat hakoteillä 7.3.2011

Useiden valtioiden johtajat ovat viime aikoina todenneet maahanmuuttopolitiikan epäonnistuneen maassaan. Vastikään multikulturalismin ottivat silmätikukseen myös Britannian pääministeri David Cameron ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy.

Valtioiden etnisestä ja kulttuurisesta monimuotoistumisesta on toki syytä keskustella. Euroopassa on käynnissä yhteiskuntien murros, joka kyseenalaistaa monia vakiintuneita käytäntöjä. On kuitenkin olemassa suuri vaara, että huomio kiinnitetään vääriin asioihin.

Keskustelusta on syntynyt vaikutelma, että Euroopassa olisi laajamittaisesti tuettu maahanmuuttajien yhteisöjen eristäytymistä sekä länsimaiden arvoista ja normeista poikkeavia käytäntöjä. Tämä käsitys on väärä.

Maahanmuuttopolitiikkaa arvioi viime syksynä myös Saksan liittokansleri Angela Merkel. Hän totesi, että yritys rakentaa Saksaan monikulttuurinen yhteiskunta on epäonnistunut. Väite oli outo, sillä tällaista politiikkaa ei ole koskaan harjoitettu Saksassa eikä useimmissa muissakaan maissa.

Ristiriidasta huolimatta Merkelin käsitys otettiin myönteisesti vastaan Euroopan medioissa.

Maahanmuuttajien oman kielen, kulttuurin ja etnisen identiteetin säilyttämistä yhteiskuntaan integroitumisen ohessa on pidetty hyvänä ideana lähinnä Ruotsissa, Britanniassa ja Alankomaissa. Niissäkään tällaista politiikkaa ei ole silti toteutettu kovin laajamittaisesti. Kaikkea hyväksyvää kulttuurista relativismia ei ole harjoitettu missään. Britannia ja Alankomaat ottivat jo vuosituhannen vaihteessa etäisyyttä multikulturalismiin.

Yhteisöjen eriytyminen, yksilöiden radikalisoituminen sekä ihmisoikeuksien ja yksilönvapauksien loukkaukset uskonnon tai kulttuurin nimissä ovat vakavia ilmiöitä. Niitä esiintyy kuitenkin myös maissa, jotka eivät koskaan ole kannattaneet monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamista. Monikulttuurisuusideologia ei siten voi olla näiden ilmiöiden syy.

Kielteisistä asioista ei siksi päästä eroon pelkästään politiikkaa muuttamalla. Harkitsemattomilla muutoksilla voi olla merkittäviä haittavaikutuksia. Esimerkiksi julkisen tuen kieltäminen maahanmuuttajien järjestöiltä saattaa heikentää huomattavasti niiden mahdollisuuksia auttaa ihmisiä löytämään paikkansa yhteiskunnassa.

Kuvitelma, että nuorten poliittis-uskonnollista radikalisoitumista voitaisiin ratkaisevasti vähentää retorisilla taikatempuilla tai tukipolitiikan muutoksilla, on jopa vaarallinen. Radikalisoitumisen syyt ja kehitys voivat jäädä analysoimatta kunnolla, eikä ilmiöön aidosti vaikuttaviin tekijöihin päästä puuttumaan.

Vaikka Eurooppaan muuttaa kieleltään, uskonnoltaan ja kulttuuriltaan hyvin monenlaisia ihmisiä, kritiikki kohdistetaan miltei yksinomaan islamilaisiin. Niin teki myös Cameron puheenvuorossaan.

On totta, että osa tämän ajan merkittävistä ongelmista liittyy Euroopan muslimeihin. Toisaalta suuri osa heistä on integroitunut asuinmaihinsa hyvin. He kykenevät sovittamaan yhteen uskonnollisen elämänsä ja identiteettinsä sekä arkensa maallistuneessa länsimaisessa yhteiskunnassa.

Yhden uskonnollisen ryhmän epäanalyyttinen arvostelu leimaa ja syyllistää niitäkin, joissa ei ole mitään arvostelun aihetta. Se myös haittaa merkittävästi mahdollisuuksia rakentaa maltillista ja sopeutumiskykyistä eurooppalaista islamia.

Jos kotoutumisen epäonnistuminen pannaan vain maahanmuuttajien ja uusien vähemmistöryhmien syyksi, vastaanottomaan omat politiikat, hallintokäytännöt ja arvomaailma säästyvät kriittiseltä arvioinnilta.

Maahanmuuttajien heikko työllistyminen ja omiin yhteisöihinsä sulkeutuminen saattavat johtua myös siitä, että kantaväestö ei halua olla heidän kanssaan tekemisissä ja rekrytoinnissa esiintyy järjestelmällistä syrjintää. Myös näitä ulkopuolelle sulkevia mekanismeja pitäisi tutkia kunnolla.

Julkisuudessa on viime aikoina haikailtu yhteisiä arvoja ja normeja sekä kansallista lojaaliutta. Onkin tärkeää käydä laajaa keskustelua siitä, mikä ihmisiä yhdistää nykyisissä yhteiskunnissa. Samalla pitää pyrkiä vahvistamaan yhteenkuuluvuudentunnetta ja keskinäistä solidaarisuutta.

Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos kieltäydytään tunnustamasta yhteiskuntien muuttumista. Eurooppalaisten yhteiskuntien nykypäivään ja tulevaisuuteen kuuluu etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus. Vastaus uusiin haasteisiin ei löydy vanhasta kansallisesta identiteetistä.

Monikulttuurisuus ei tarkoita sitä, että kaikkia kulttuurisia tapoja ja käytäntöjä pitäisi suvaita tai tukea julkisesti. Rajalinjojen vetäminen sallitun ja kielletyn sekä yksityiselämään kuuluvan ja julkisesti tuettavan väliin vaatii kuitenkin summittaisten sohaisujen sijaan perinpohjaista keskustelua ja kunnollista harkintaa.

Monikulttuurisuus ideologiana ja poliittisena käytäntönä ei ole itseisarvo, ja sen arvostelu on täysin aiheellista. Kritiikin tulee kuitenkin perustua tosiasioihin.

Ratkaisuja mietittäessä pitäisi harkita, osuvatko ne aiottuihin kohteisiin ja onko niillä todella haluttuja vaikutuksia. Muuten hyvät tarkoitukset voivat johtaa hyvin kielteisiin seurauksiin.

Pasi Saukkonen


Kirjoittaja on yleisen valtio-opin dosentti ja toimii tutkijana Helsingin yliopiston Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa Cerenissä.