sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Anna Kontula: Vihasanoista tekoihin

Tamperelainen, kolumni: Anna Kontula: Vihasanoista tekoihin 4.9.2011

Jonkin aikaa sitten tapasin miehen, joka kehui opiskelevansa romaniaa. Hän halusi olla varma, että kerjäläismummot ymmärtävät hänen loukkauksensa. Ihan tavallisen näköinen työssäkäyvä suomalaismies, joka nyt vain sattui nauttimaan köyhien vanhojen naisten solvaamisesta. Erityisesti sellaisten, jotka ovat jo valmiiksi polvillaan.

Vihapuhe tarkoittaa viestintää, jossa tärkeintä on tunne, viha. Mikä tahansa äsähdys perheriidan tuiskeessa ei kuitenkaan vielä ole vihapuhetta, vaan vihan tulee suuntautua jonkin ominaisuuden perusteella rajattua porukkaa kohtaan, useimmiten homoja, feministejä tai ulkomaalaisia.

Vihapuhe jakaa ihmiset kolmeen kategoriaan: on "me" ja ne toiset, ja sitten niiden toisten liittolaiset, joiden ihonvärinsä, sukupuolensa tai jonkin muun objektiivisen seikan perusteella pitäisi oikeastaan kuulua "meihin", mutta jotka petturimaisesti pelaavat niiden toisten pussiin.

Vihapuheessa "me" ovat asiallisia ihmisiä, joille kuuluvat perusoikeudet ja täydet hyvinvointivaltion palvelut. Toiset taas ovat jollakin tapaa vähemmän ihmisiä, jo olemukseltaan siinä määrin likaisia, moraalittomia, laiskoja tai rikollisia, että heihin eivät päde normaalit käytöstavat.

Vihapuhe on virus, joka leviää pöytäseurueissa ja keskustelupalstoilla. Se on pelottavaa, koska se opettaa meidät pelkäämään. Se vakuuttaa, että elämme vihamielisessä viidakossa, jossa tuntematon tarkoittaa vaaraa ja myötätunto on osoitus heikkoudesta. Se rakentaa maailmaa, jossa on ihan ok jättää perhe yöksi sateeseen, eiväthän ole meikäläisiä, hoidetaan me vaan omat asiamme.

On hyvä, että vihapuheeseen etsitään nyt vastalääkkeitä. Pitää kuitenkin muistaa, että vielä puhettakin pelottavampaa on se viha, josta ei puhuta, mutta joka vaikuttaa keskuudessamme näennäisneutraalin lainsäädännön ja byrokratian kautta.

Tarkoitan sitä, miten poliitikot haluavat kriminalisoida pahvikuppiensa kanssa rahaa pyytävät köyhät, vaikka oma vaalirahoitus olisi perustunut ahkeraan kerjäämiseen. Ja sitä, miten maahanmuuttajille taataan ihan samat mahdollisuudet keskiluokkaisiin töihin kuin suomalaisilla, kaikiltahan vaaditaan hyvää suomea ja ruotsia.

Vihapuhe on vain näkyvin osa siitä ennakkoluulojen ja pelon tahmasta, joka on levinnyt meihin ja meidän välillemme. Eikä sitä saa siivotuksi pois kuin peilin avulla.