maanantai 7. toukokuuta 2012

Yle: Pakolaisten vakoilu halutaan kriminalisoida

Yle Uutiset: Pakolaisten vakoilu halutaan kriminalisoida 7.5.2012

Oikeusministeriö on ryhtynyt selvittämään, miten laajaa Suomessa asuvien pakolaisten vakoilu on. Ruotsissa pakolaisiin kohdistuva tiedonkeruu toisen valtion hyväksi on ollut rikos jo pitkään.

Oikeusministeriö on ryhtynyt selvittämään pakolaisvakoilun kriminalisointia. Suojelupoliisi ja kolme kansalaisjärjestöä vaativat Suomea määrittämään pakolaisten vakoilun selvästi lainvastaiseksi, kuten Ruotsissa on tehty jo vuosia sitten.

Suomessa asuva kiinalainen Falun gongin -harjoittaja Jin Zhao yu sanoi Ylen MOT-ohjelmassa, että Kiinan vaino ulottuu häneen myös Suomessa.

Suojelupoliisi kertoi alkuvuonna, että Suomessa asuvien ulkomaalaisten vakoilu on lisääntynyt. Tiedonkeruun tarkoitus on tyypillisesti estää henkilöitä jatkamasta oppositiotoimintaansa Suomesta käsin.

Poliittisia kantoja ja henkilötietoja urkittu

Ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan mukaan Suomessa on harjoitettu tiedonkeruuta esimerkiksi pakolaisten poliittisista ja ideologisista mielipiteistä. Myös henkilötietoja ja sukulaisten tietoja on kerätty.

- Pidämme merkittävänä yhteiskunnallisena asiana, että tällainen asia saatetaan tietoon ja sitten harkittavaksi, olisiko toiminta syytä kriminalisoida, Supon Portaankorva sanoo.

Oikeusministeriö onkin ryhtynyt selvittämään vakoilun laajuutta ja tapausten vakavuutta. Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva kertoo, että itse pakolaisvakoilun käsite on epämääräinen.

Ruotsissa kielletyllä pakolaisvakoilulla tarkoitetaan henkilöön kohdistuvien tietojen keräämistä luvattomilla tai petollisilla keinoilla toisen valtion hyväksi. Suomessa tiedonkeruu luetaan vakoiluksi vasta kun se kohdistuu Suomeen.

Lainsäädännön nojalla Ruotsissa on viime vuosina tuomittu esimerkiksi uiguurimies, joka oli kerännyt tietoja uiguuritovereistaan Kiinan hyväksi. Ruotsin turvallisuuspoliisin arvion mukaan 10-20 maata vakoilee Ruotsissa omia tai entisiä kansalaisiaan.

Pakolaisten perusoikeudet uhattuna

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo Yle Uutisille, että ilmiön selvittäminen on edellytys sille, että oikeusministeriö voisi tulevaisuudessa tehdä tarkkarajaisen kriminalisointiesityksen.

Suomessa tiedonkeruu uhkaa Supon ja oikeusministerin mukaan jo ihmisoikeuksien toteutumista.

- Tietyt perusoikeudet kohdistuvat myöskin Suomessa oleskeleviin, ei enää pelkästään kansalaisiin, Supon Portaankorva sanoo.

Lähetystön mukaan Kiina ei harjoita vakoilua tai häirintää Suomessa.