perjantai 16. lokakuuta 2009

HS: Maahanmuuttokriitikoiden yhdistys haluaa eduskuntapuolueeksi

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttokriitikoiden yhdistys haluaa eduskuntapuolueeksi 16.10.2009

Maahanmuuttokriitikoiden Muutos 2011 -yhdistys on alkanut kerätä kannattajakortteja. Yhdistys tarvitsee 5 000 allekirjoitusta, jotta se voi rekisteröityä puolueeksi.

Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä ja hallituksen jäsen Jiri Keronen käynnistivät nimienkeruun virallisesti Helsingissä keskiviikkona.

Liikkeen keskeisimpiä tavoitteita ovat "Suomen kansalaisten etujen ajaminen" ja "suora demokratia". Jälkimmäistä toteutettaisiin lisäämällä kansanäänestyksiä esimerkiksi EU:sta ja Nato-jäsenyydestä.

Nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa liike vastustaa erityisesti humanitaarista maahanmuuttoa. Sen sijaan kiintiöpakolaiset hyväksytään.

Liike tavoittelee 3–5 paikkaa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Mäki-Ketelä, 43, sanoo poliittisen uransa käynnistyneen "puolivahingossa" vuosi sitten. Hän perusti maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r) ulkomaalaislakiesitystä vastustavan verkkoadressin, johon tuli lopulta 28 000 nimeä.

"Lähdin liikkeelle ihan veronmaksajapohjalta. Ajattelin, että muutama sata nimeä olisi jo saavutus", Mäki-Ketelä kertoo.

Kevään eurovaalien alla Mäki-Ketelä keräsi nimiä kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (sit/perus) mahdollista valitsijamiesyhdistystä varten.

Tempaus poiki ryppyjä Halla-ahon kannattajien ja perussuomalaisten johdon välille sekä lopulta oman puoluehankkeen.