keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Anja Snellman: Kaikki me ollaan hottentotteja

Anja Snellman: Kaikki me ollaan hottentotteja 24.3.2010

Maahanmuuttoon erikoistuneet yliopistotutkijat ovat kertoneet julkisesti, etteivät tohdi osallistua ns. maahanmuuttokeskusteluun erilaisten vihapostien ja nettiuhkailujen vuoksi.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto pitää tilannetta Suomen tiedehistoriassa harvinaisen vakavana ja vertaa internetin maahanmuuttoon liittyvää vihakirjoittelua Stalinin vainoihin ja inkvisitioon. Tutkija ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anna Kontula puolestaan pitää anonyymia vihakirjoittelua Lapuan liikkeen aikojen kaltaisena vaientamiskulttuurina. Toimittaja Alexis Kouros eroaa Taiteen keskustoimikunnasta ja sen monikulttuurisuusjaostosta ja vertaa siellä syntynyttä tilannetta Etelä-Afrikan apartheidiin.

Olen seurannut tätä viime viikkojen keskustelua maahanmuuttoon, vihakirjoitteluun ja suvaitsevaisuuteen liittyvistä aiheista hämmästyneenä ja enenevässä määrin ahdistuneena, enkä voi kuin tuntea samoja kylmiä väristyksiä kuin 70-luvulla ja todeta surullisena: hyvästi huumori, suhteellisuudentaju ja yritys ymmärtää. Tervetuloa bunkkerit.
Tässä kyydityksiä ja muilutuksia odotellessani kysyn: olenko ainoa, jolla on ikävä Kari Suomalaista ja Spede Pasasta, Pirkka-Pekka Peteliusta ja Aake Kallialaa – ja Kake Singersejä: kauan eläköön Me halutaan olla neekereitä!

Tässä suomalaiskansallisessa mamu-keskustelussa haetaan nyt isoimmat mahdolliset lekat puolin ja toisin. Mauttomuuksiin, yltiötyperiin rinnastuksiin, solvauksiin ja silmälappuisuuteen sortuvat molemmat osapuolet.

Mitkä molemmat? Nyt jaetaan maijaa ja mattia reippaasti oikeistorasisteihin ja vasemmistohumanisteihin. Välillä mietin missähän todellisuudessa minä täällä Käpylän vihervasemmistopopulaatiossa oikein elän, kun kuulen päivittäin tutuilta ja vierailta ihan laidasta laitaan mielipiteitä Jussi Halla-ahosta ja Astrid Thorsista, mamu-politiikasta, turvapaikanhakijoista ja pakolaisista. Ja täältähän ei ihan patamustia porvareita löydy, ainakaan äänestyskarttojen mukaan.

Patamustista tuli mieleen, että mitä täällä kohta voi enää sanoakaan, jos hottentottilaulut ja mustat saarat julistetaan poliittisesti epäkorrekteiksi. Olen loilottanut rinta rottingilla molempia, myös ns. kulttuurisesti kirjavassa seurassa, eikä kukaan ole koskaan pahastunut. Kuulun niihin, joiden aapisessa mustaa lasta pestiin valkeaksi, mutta ei minusta silti tullut änkyrärasistia. Äitini sanoi usein: pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Oliko siinäkin väriin liittyvää vähättelyä?

Äly hoi älä jätä, sanottiin muuten samoihin aikoihin Aleksis Kiven koulun pihalla. Kallion kaupunginosan rosokirjava meininki ja kaikenkarvaisten kohtalotovereiden solidaarisuus kasvatti meitä lapsia ja nuoria enemmän kuin mitkään loilotukset ja aapisten kuvitukset. Puhumattakaan telkkarin lakumainoksista tai Pekka ja Pätkä -leffoista, joita käytiin katsomassa Kulttuuritalon leffailloissa.

Vanhempani olivat pakolaisia hekin, siirtokarjalaisia, maahanmuuttajia siis. Ryssä-nimittelyä olen kuullut lapsuudessani 60-luvulla itsekin. Isäni tapa taittaa asia oli nauraa sille, keksiä vitsejä ja kertoa hullunkurisia tarinoita. Kukaan ei ollut niin hyvä karjalais- ja ryssäjuttujen kertoja kuin hän.

Isäni, Arabikansojen ystävyysseuran jäsen, arabian kielen aikuisena opiskellut ja Lähi-idässä laajalti matkustellut, oli myös hulvattomien arabijuttujen kertoja, joka ei pelännyt nähdä koomisia puolia ystäviensä islamin uskon harjoittamisessakaan. Jos hän vielä eläisi, hän olisi tyrmistynyt pilapiirtäjien fatwoista ja sitä seuranneesta itsesensuurista, täällä meilläkin.

Isäni tyttärenä mietin nyt erityisten naururyhmien perustamista kaikkiin maahanmuuttoon liittyviin instansseihin; olkoon vapauttava nauru osa kotouttamisprosessia. Koottakoon parhaita rotuihin, mamuihin, persuihin, sikaniskarasisteihin, kukkahattutäteihin, homofoobikoihin, feministeihin ja tervaskanto-taistolaisiin liittyviä vitsejä ja tilannekomiikkaa erityiseksi lähdekirjaksi, josta voi ammentaa silloin kun suhteellisuudentajuttomuus ja tarve amputoida lastenlauluja hämärtää pään.

Ja telkkariin heti Hölmöläis-Hottentotti-talkshow!