keskiviikko 24. marraskuuta 2010

MTV3: Suomi välttynyt Saksan ghetoilta

MTV3: Suomi välttynyt Saksan ghetoilta 24.11.2010

Saksassa on keskustelu syksyllä paljon maahanmuutosta. Liittokansleri Angela Merkelin mukaan maassa on epäonnistuttu monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Tutkimusten mukaan saksalaisilla on yhä enemmän epäluuloja erityisesti turkkilaisia maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Suomessa monikulttuurista yhteiskuntaa ollaan vasta rakentamassa, Islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila arvioi, että Saksan tyyppisiltä ongelmilta vältyttäisiin.

- Me emme ole vielä päässeet siihen vaiheeseen, että yhteiskunta olisi löytänyt muotonsa. On mahdotonta vielä sanoa, onko onnistuttu vai ei, mutta kyllähän tilanne monella tapaa tuntuu paremmalta kuin esimerkiksi Saksassa, Hämeen-Anttila pohtii.

Suomi välttynyt Saksan ghetoilta.

Saksan ongelmat liittyvät pitkälti maahanmuuttajien ja heistä erityisesti turkkilaisten suureen määrään.

- Saksassa maahanmuuttajien määrä on niin paljon suurempi. Sopeutumisongelmat alkavat silloin huonossa tapauksessa kasautumaan. Suomessa ei ole todennäköisesti odotettavissa mitään tällaista, Hämeen-Anttila arvioi.

Hämeen-Anttila selittää muun muassa Saksassa tapahtunutta islaminuskoisten ghettoutumista paitsi luontaisella kehityksellä myös ulkopuolisella paineella.

- Lännessä muslimit ovat hyvin helposti ajautuneet - joskus jopa ajettu - tietyille omille asuinalueilleen. Sitten mekanismi alkaa ruokkia itseään eli kun kaupunginosassa, jossa asuu paljon turkkilaisia, vapautuu asuntoja, niin sinne helpommin muuttaa turkkilaisia kuin syntyperäisiä saksalaisia.

Islaminusko tuntuu aiheuttavan niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa suurempaa kuohuntaa kuin muut vähemmistöt. Hämeen-Anttilan mukaan syyt löytyvät tiedotusvälineiden uutiskriteereistä ja historiasta.

- Jos maahanmuuttajien kanssa on ongelmia, eikä siihen liity islaminuskonto, läntinen media jättää asian uutisoimatta, koska ei pidä sitä mielenkiintoisena. Toisaalta väestöryhmät, jotka ovat pitkään olleet vähemmistöryhminä, ovat ehtineet jo sopeutua.

- Nämä pikkuitaliat ja chinatownit eivät enää muodosta kokonaan erillistä kulttuurisaareketta, vaan ovat jo pitkälti brittiläistyneet, ranskalaistuneet ja amerikkalaistuneet vuosisadan tai vuosisatojen aikana, Hämeen-Anttila selittää.