perjantai 19. marraskuuta 2010

YLE: Lapsia ei kohdella tasavertaisesti

YLE: Lapsia ei kohdella tasavertaisesti 19.11.2010

Erilaisia taustoja omaavat lapset kohtaavat syrjintää myös Suomessa, sanoo lapsiasianvaltuutettu Maria Kaisa Aula. Aulan mukaan maahanmuuttajalapset, romanilapset ja vammaiset lapset saattavat joutua syrjityksi tai ennakkoluulojen kohteiksi, ja saamelaislasten kulttuurinen tausta jää usein kokonaan huomiotta.

Aula korostaa, että lapsilla on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun riippumatta taustatekijöistä tai ominaisuuksista.

Lapsiasiainvaltuutettu luennoi lasten oikeuksista Lapin yliopistolla perjantaina. Tilaisuus juhlistaa huomista YK:n lapsen oikeuksien päivää.