keskiviikko 17. marraskuuta 2010

YLE: Maahanmuuttajat tyytyväisiä kotouttamiseen

YLE Savo: Maahanmuuttajat tyytyväisiä kotouttamiseen 17.11.2010
Maahanmuuttajat kuntalaisina. Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa 2010 (pdf)

Itä-Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat enimmäkseen tyytyväisiä alueen kuntien palveluihin. Tuoreen selvityksen mukaan esimerkiksi byrokratia tai monella luukulla asiointi eivät juurikaan vaivaa maahanmuuttajia.

Tämän arvellaan kuitenkin johtuvan pitkälti vertailukohdista, sillä maahanmuuttajien kotimaissa palvelut saattavat olla hankalammin järjestettyjä. Kuntien viranomaisten mielestä kotouttamispalvelut ovat onnistuneet kohtalaisesti.

Sekä viranhaltijat että maahanmuuttajat kaipaavat kuitenkin parannusta tiedottamiseen etenkin tulijoiden omalla kielellä. Jotkut maahanmuuttajat ovat menettäneet erilaisia sosiaalietuuksia, koska he eivät ole tienneet niistä. Osa haastatelluista maahanmuuttajista on saanut TE-toimistojen palveluista tietoa vasta oleskeltuaan pitkään Suomessa.

Maahanmuuttajien näkemykset eroavat virkamiesten näkemyksistä palveluiden räätälöimisestä siinä suhteessa, että maahanmuuttajat itse kokevat olevansa samanarvoisia ennemminkin silloin, kun he voivat käyttää samoja palveluita kuin muu väestö.

Selvityksen päätarkoituksena oli tuottaa tietoa Itä-Suomen maahanmuuttajaväestöstä ja heidän asemastaan kuntalaisina. Tulosten pohjalta on tavoitteena kehittää Itä-Suomen alueen kuntien antamia palveluja vastaamaan paremmin maahanmuuttajien tarpeisiin.

____________________________________________________

Etelä-Savon ELY-keskus: Maahanmuuttajat tyytyväisiä Itä-Suomen kuntien kotouttamispalveluihin

Itä-Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat tyytyväisiä alueen kuntien palveluihin kokonaisuutena huolimatta byrokratiasta ja monen luukun asioinnista aiheutuvista vaikeuksista. Toisaalta maahanmuuttajat ovat asiakaskuntana vaatimattomia, sillä monet vertaavat palveluiden tilaa oman kotimaansa vastaavaan. Kuntien viranomaisten mielestä kotouttamispalvelut ovat onnistuneet kohtalaisesti. Oikea-aikainen tiedottaminen on avainasemassa maahanmuuttajan tukemisessa kunnan palveluita hyödynnettäessä.

Maahanmuuttajien tilannetta selvitettiin tutkimuksella, jossa kerättiin tietoa Itä-Suomen alueella asuvilta maahanmuuttajilta sekä heille palveluja järjestäviltä kuntien viranomaisilta. Tutkimuksen tulokset koottiin Maahanmuuttajat kuntalaisina -Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa 2010 –julkaisuun.

Selvityksen päätarkoituksena oli tuottaa tietoa Itä-Suomen maahanmuuttajaväestöstä ja hei­dän asemastaan kuntalaisina. Tavoitteena oli myös saada ajantasaista ja luotettavaa tietoa Itä-Suomen maahanmuuttajaväestöstä ja heidän asemastaan kuntalaisina.

Tulosten pohjalta on tavoitteena ke­hittää Itä-Suomen alueen kuntien ja muiden viran­omaistahojen valmiuksia huomioida tämänhetkinen ja tuleva maahanmuutto siten, että palvelutarjon­taa, viranomaistoimenpiteitä, työkäytäntöjä ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä voidaan kehittää yhä enemmän maahanmuuttajien tarpeita vastaavaksi.

Selvitys toteutettiin osana ESR-rahoitteista Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi eli M14-hanketta, jonka tarkoituksena on edistää työperäistä maahanmuuttoa sekä edesauttaa maassa olevien maahanmuuttajien työllistämistä. Selvityksen toteutti Net Effect Oy touko-marraskuun 2010 välisenä aikana yhteistyössä M14-hankkeen kanssa.