maanantai 22. marraskuuta 2010

YLE: Romanikerjäläiset talveksi asunnottomien asuntoloihin

YLE Helsinki: Romanikerjäläiset talveksi asunnottomien asuntoloihin 22.11.2010

Helsingin kaupunki etsii uusia keinoja Itä-Euroopan romanien talvimajoitukseen. Yksi mahdollisuus on majoittaa romanit tilapäisesti muun muassa asunnottomien palvelukseen Hietaniemenkadulle.

Viime talvena romaneille jouduttiin etsimään hätämajoitusta kovien pakkasten vuoksi. Tilapäisjärjestelyt tulivat kalliiksi, joten täksi talveksi etsitään uusia keinoja. Tarkoituksena on löytää tilat romaneille kaupungin omien palveluiden piiristä.

– Helsingissä on asunnottomien palvelukeskus Hietaniemenkadulla ja vastaanottokeskuksissa on vapaata tilaa. Ne tulevat päällimmäisenä mieleen. Viime talvena oli aika kallis tilapäismajoitus, yritämme sitä nyt välttää, toteaa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

Räihän mukaan on selvä, että majoitusta täytyy tulevaksikin talveksi järjestää.

– Lähtökohta on tietysti, että kukaan ei voi kuolla pakkaseen Helsingissä eikä Suomessa.

Romanijärjestöt ja EU apuun lähtömaihin

Räihä palasi viikonloppuna matkalta Romaniasta ja Bulgariasta. Tarkoituksena oli yrittää viedä paikan päälle sanaa, että Suomessa olosuhteet eivät ole sen paremmat kuin lähtömaassakaan.

– Siellä me näimme köyhät olosuhteet, mutta kuitenkin paremmat kuin täällä Helsingin Kalasatamassa. Kuitenkin heidän oma romanikulttuurinsa, ystävyyssuhteensa ja ihmiset on siellä, että en näe mitään syytä, miksi ihmiset tulevat Suomeen kerjäämään tai pulloja keräämään, sanoo Jarmo Räihä.

Selkeää lääkettä viestin perille saamiseksi ei kuitenkaan matkalla löytynyt.

– Siellä paikan päällä pitäisi romanijärjestöt ottaa mukaan, että lähteä ihan koulutuksesta ja ammatillisten valmiuksien parantamisesta.

Lähtökohta kuitenkin on edelleen, että EU:n täytyisi pitää kansalaisistaan huoli lähtömaassa.

– He elävät huonoissa olosuhteissa siellä, mutta eivät he ole autettavissa täällä Suomessa tai muissa EU-maissa. Kyllä ne toimenpiteet pitäisi tehdä siellä EU:n tuella ja valvonnassa, että vähemmistöjen olosuhteet paranisivat lähtömaissa, toteaa sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

________________________________________

YLE Helsinki: Asunnottomat eivät lämpene romanien majoitukselle

Helsinki suunnittelee Itä-Euroopan romanien majoittamista asunnottomien palvelukeskuksiin ja vastaanottokeskuksiin. Helsingin ei aio hyödyntää viime talvena käytössä ollutta Diakonissalaitoksen hätämajoitusta. Kaupungin mukaan se on liian kallis.

Asunnottomien keskuudessa Helsingin romanien majoituskaavailluille ei hurrata. Hietaniemenkadun asunnottomien palvelukeskuksen vakiokäyttäjällä on selvä kanta siihen, mahtuuko keskukseen Itä-Euroopan romaneja.

– Kyllä niille pitäisi keksiä joku muu paikka, en tiedä mikä, en ole päättäjä. Mutta Hietaniemeen ei vaan mahdu, toteaa asunnoton Kalevi.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyi 121 helsinkiläistä asunnotonta. Virallisesti seinien sisällä on tilaa 104 yöpyjälle. Etenevä talvi houkuttelee varmasti lisää laitapuolen kulkijoita lämpöön.

– Meille ei ole käytännössä mahdollista ottaa vastaan Itä-Euroopan romaneja, koska meillä ei ole tilaa. Jos tilanne muuttuu, niin että meillä on enemmän tilaa, niin asiasta voidaan keskustella, sanoo Hietaniemenkadun palvelukeskuksen johtaja Sanna Sunikka.

Asunnottomien etujärjestö ymmärtää romanien tilanteen

Myös asunnottomien etuja ajava Vailla vakinaista asuntoa ry pitää tilannetta ongelmallisena. Järjestö ei kuitenkaan halua, että vuosien työ helsinkiläisten asunnottomien hyväksi valuisi suoraan muille hädänalaisille.

– Meillä tietenkin asunnottomat vastustavat sitä, koska he haluavat säilyttää ne paikat itsellään. Tilanne on ongelmallinen ja koko Euroopan laajuinen ja tässä jokainen maa joutuu kantamaan oman taakkansa. Kyseessä on hädänalaisia ihmisiä, linjaa Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen

Selkeä viesti perille lähtömaihin

Juuri Romaniassa ja Bulgariassa romanien tilanteeseen tutustunut johtava asiantuntija sanoo, että viesti lähtömaissa pitää saada perille: Suomeen ei kannata tulla. Toisaalta ketään ei ajeta hankeenkaan.

– Lähtökohta on se, että kukaan ei kuole pakkaseen Suomessa ja Helsingissä. Me yritetään nyt katsoa omasta palvelujärjestelmästä tarvittavat tilapäismajoituspaikat. Pääviesti Itä-Eurooppaa on edelleen se, että nyt kannattaa kiireesti palata lähtömaahan, sanoo johtaja asiantuntija Jarmo Räihä Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta.

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa epäillään, että suhtautuminen Itä-Euroopan romaneihin ei välttämättä ole lämmin.

– Jotkut asunnottomat ovat rasistisia ja näkevät, että heidän oma elämäntilanteensa johtuu siitä, että veroeuroja on kohdennettu enemmän maahanmuuttajille. Myös inhimillisestikään se ei olisi paras ratkaisu, toteaa Hietaniemenkadun palvelukeskuksen johtaja Sanna Sunikka.