perjantai 21. maaliskuuta 2014

Helsingin Sanomat, mielipide: Markkul Lahtinen: Kansainväliset opiskelijat halutaan töihin 21.3.2014
Helsingin Sanomat, mielipide: Silvia Modig: Lukukausimaksut eivät tuota tuloja 19.3.2014
Yle: Näkökulma: Vasemmistoliitto kuopii maata hallituksessa 19.3.2014

Kansanedustaja Silvia Modig (vas) on (HS Mielipide 19. 3.) oikeassa siinä, että Suomi tarvitsee kansainvälisiä opiskelijoita ja että he työllistyvät hy­vin. Työllistymisluvuista huolimatta todellisuus on karu: valmistuneiden kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden ensimmäisen työpaikan brut­topalkka on puolella vähemmän kuin 2 000 euroa. On vaikea uskoa, et­tä yhtälöllä syntyisi verokertymä, jolla yhteiskunnan tekemä koulutusin­vestointi tulisi maksetuksi takaisin 3–6 vuodessa.

Suomi sijoittaa vuosittain 70 miljoonaa euroa noin 2 000 valmistuvaan kansainväliseen tutkinto-opiskelijaan. Nämä kansainväliset osaajat ovat merkittävä työvoimaresurssi, joka tulisi saada nykyistä paremmin elin­keinoelämän käyttöön.

Suomen kilpailukyvyn parantaminen vaatii nopeita toimia. Näistä yksi on kansainvälisten opiskelijoiden työelämäyhteyksien systemaattinen ra­kentaminen jo opintojen aikana. Tähän haasteeseen tulisi erityisesti ope­tus- ja kulttuuriministeriön ottaa nykyistä ratkaisukeskeisempi rooli yh­teistyössä elinkeinoelämän kanssa.

Markku Lahtinen
asiamies, Helsingin
seudun kauppakamari
_____________________________________

Helsingin Sanomat, mielipide: Silvia Modig: Lukukausimaksut eivät tuota tuloja 19.3.2014

Maksuttoman koulutuksen tulevaisuus on jälleen kerran tapetilla, jos Eta-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksut nostetaan keskusteluun kehysriihessä maaliskuun lopulla.

Vaikka käynnissä oleva maksukokeilu on vielä kesken vuoden 2014 lop­puun, maksut halutaan vakinaistaa. Maksujen luvataan tuovan lisätuloja korkeakouluille sekä edistävän koulutusvientiä.

Kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön maksukokeilua arvioivan väli­raportin mukaan kokeiluun on osallistunut niin pieni määrä korkeakou­luja, ettei siitä voida tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, jotka puoltaisi­vat maksujen vakinaistamista.

Lukukausimaksut eivät ole keino edistää koulutusvientiä. Tilauskoulu­tuksen laajentaminen sekä maksuttoman tutkintokoulutuksen opiskeli­jamäärän kasvattaminen olisivat parempia tapoja kasvattaa suomalai­sen koulutuksen mainetta maailmalla sekä saada niin vero- kuin vienti­tulojakin.

Suomessa opiskelevat 19 000 kansainvälistä opiskelijaa tuovat noin 160 miljoona euroa vuodessa Suomen kansantalouteen. Heidän työllistymis­prosenttinsa valmistumisen jälkeen on suuri, ja he maksavat tutkinton­sa takaisin verotuloina keskimäärin 3–6 vuodessa.

Kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvattaminen ja heidän työllistä­misensä Suomessa on yhteiskunnallemme entistä tärkeämpää, kun työ­elämästä on seuraavan vuosikymmenen aikana eläköitymässä yli miljoo­na ihmistä.

Ruotsissa ja Tanskassa lukukausimaksuja on kokeiltu, ja tuloksena kan­sainvälisten opiskelijoiden määrät romahtivat. Lukukausimaksujen tu­lot eivät ole luoneet lisätuloja korkeakouluille vaan ovat menneet apura­hajärjestelmien rahoittamiseen. Lukukausimaksuja ajavat tahot kerto­vat maksujen houkuttelevan kansainvälisiä opiskelijoita, vaikka naapuri­maiden esimerkit todistavat aivan päinvastaisesta.

Miksi lukukausimaksujen perimisen aloittaminen sitten nousee keskus­teluun kerta toisensa jälkeen, vaikka niitä puoltavat väitteet on todistet­tu pätemättömiksi?

Eta-maiden ulkopuolisille luotu maksujen perimisjärjestelmä loisi val­miuden aloittaa myös kotimaisten opiskelijoiden maksujen perimisen, kuten on käynyt esimerkiksi Alankomaissa, Kanadassa sekä lukuisissa muissa maissa. Pelkään pahoin, että päätöksessä lukukausimaksujen pe­rimisestä on kyseessä yhdenvertaisen korkeakoulutuksen tulevaisuus.

Silvia Modig
kansanedustaja (vas), Helsinki

_______________________________________

Yle: Näkökulma: Vasemmistoliitto kuopii maata hallituksessa 19.3.2014

[...]

Lisäksi kehysriihessä on joukko yksittäisiä vaikeita asioita, joiden nieleminen on vasemmistoliitolle joka tapauksessa vaikeaa. Yksi tällainen on demariopetusministeri Krista Kiurun ajama lukukausimaksu EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille. Vaikka asia on pieni, vasemmistoliitto lähtisi mieluummin hallituksesta kuin hyväksyisi sen. Näin sanoi A-studiolle kansanedustaja Silvia Modig (vas.), joka on profiloitunut vasemmistoliiton hallituksessa olon puolestapuhujana.