perjantai 14. maaliskuuta 2014

Turkulainen: Azizi: Ihminen laiskistuu kun saa rahaa ilman työtä

Turkulainen: Azizi: Ihminen laiskistuu kun saa rahaa ilman työtä 14.3.2014

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) nostatti mediamyrskyn vuosi sitten vaatimalla vastikkeettoman sosiaaliturvan poistamista.

Risikko ei ole kuitenkaan ajatuksineen yksin:

– Maahanmuuttopolitiikan suurin virhe on totuttaa ihmiset saamaan rahaa ilman vastiketta, turkulainen kaupunginvaltuutettu Mohammad Azizi, 29, sanoo.

Turun valtuusto keskusteli viime maanantaina maahanmuutto-ohjelmasta. Azizi piti illan pisimmän puheenvuoron. Yllättäen hän oli osittain samoilla linjoilla rasismisyytteen saaneen Olavi Mäenpää (sv.) kanssa:

– Uskoisin, että Mäenpää tarkoittaa muuta kuin mitä hänen sanomisistaan aina ymmärretään. Mäenpää sanoo, että suurin osa maahanmuuttajista on työttömänä. Se on totta, mutta pitäisi miettiä miksi.

Azizin mielestä suurin syy tähän on vastikkeeton sosiaaliturva.

– Maahanmuuttajanuoret opiskelevat suomen kielen, kouluttautuvat ammattiin ja jäävät työttömiksi. Pian he ovat niin tottuneet elämään työmarkkinatuella, ettei työ edes kiinnosta.

Azizilla on muitakin esimerkkejä sosiaaliturvaloukuista:

– Kannattaako seitsemän lapsen isän lähteä bussinkuljettajaksi kahden tonnin palkalla?

Maahanmuuttopolitiikan suuntaa pitäisi hänen mielestään muuttaa. Ihmiset pitäisi saada aktiivisemmin mukaan yhteiskunnan toimintaan.

– Mitä tapahtuu esimerkiksi maahanmuuttajanaiselle, jonka mies menee töihin ja lapset kouluun ja töihin? Hän jää yksin kotiin ja masentuu. Sitten tarvitaan psykologia.

Kokoomuslaisen poliitikon mielestä ongelma ei koske vain maahanmuuttajia, vaan yhtä lailla kantaväestöä, siksi hänestä sosiaaliturvan pitäisi olla vastikkeellista.

– Jos ei ole töitä, nuorille pitäisi antaa työpajapaikka.

Kurditaustainen Azizi tuli Suomeen 10-vuotiaana. Kaksi asiaa ratkaisi sen, että hän sopeutui Suomeen niin hyvin.

– Opettaja Tiina Forsell otti ala-asteella asiakseen, että opin suomen kielen. Myös vanhempani kannustivat. Isä muistutti aina, että hän jätti kotimaansa ja kaiken taakseen, jotta me lapset saamme paremman tulevaisuuden.

– En voi tuottaa isälle pettymystä, viime vaaleissa lähes 500 äänellä Turun valtuuston noussut mies toteaa. Eduskuntavaalit ovat edessä, mutta vielä hän ei ole päättänyt, lähteekö mukaan. Perheeseen on syntymässä toukokuussa toinen lapsi ja se saa nuoren poliitikon empimään ratkaisujaan.