HS: Rasismia käsittelevien kirjojen käsittely koulussa voi lisätä rasistisia asenteita

Helsingin Sanomat: Rasismia käsittelevien kirjojen käsittely koulussa voi lisätä rasistisia asenteita 27.1.2019

KYÖSTI NIEMELÄN kirjoitus Huckleberry Finnin seikkailujen suomennoksista (HS Kulttuuri 21.1.) ja Riitta Koivurannan juttu rasismia sisältävien teosten käytöstä kouluissa paneutuivat rasismiin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Kuten Niemelä totesi, rasismista keskusteltaessa ”on aina vaarana jumittaa liiaksi valkoisen valtaväestön pään sisälle”, ja samalla ohittaa rodullistettuihin vähemmistöihin asettuvien tieto. Suomessa elää jo kymmeniätuhansia afrikkalaistaustaisia lapsia ja nuoria, joiden elämää määrittävät rasismi ja n-sanan käyttö. Meilläkin on jo vuosia ymmärretty n-sanan rasistisuus, mikä käy ilmi myös Koivurannan jutusta.

Julkaistessaan halventavan n-sanan sisältävän suomennoksen myös lapsille ja nuorille suunnatusta teoksesta sekä suomentaja että kirjan kustantaja ovat tehneet tietoisen valinnan. Kun rasismia kokeneiden kokemukset ja asema jatkuvasti ohitetaan arvioitaessa kulttuurituotteiden rasistisuutta, annetaan samalla viesti siitä, ettei vähemmistöjen tiedolla ja näkemyksillä ole väliä. Meillä on jo useampi sukupolvi tällaisten viestien varjossa kasvaneita suomalaisia.

Koivurannan kirjoitus toi esiin sen, miten kirjallisuus voi toimia keskustelun herättelijänä. Ajatus on sinänsä oikea, mutta kirjoitus tarjosi liian optimistisen näkemyksen suomalaisten opettajien tiedoista ja taidoista aiheen käsittelyssä lasten ja nuorten kanssa.

Esimerkiksi Juli-Anna Aerilan väitöstutkimus osoittaa, että pelkästään rasismia käsittelevän (saati sitä sisältävän) kirjallisuuden lukeminen koulussa voi myös vahvistaa joidenkin oppilaiden rasistisia asenteita.

Rasismista tulee puhua, samoin siihen suhtautumisessa tapahtuneista muutoksista. Jos samalla kuitenkin luokkahuoneeseen tuodaan rasismia tavalla, joka loukkaa osaa oppilaista, sanoma on ristiriitainen: todetaan, että ennen oltiin rasisteja, mutta me (valkoisiksi luokitellut) voimme jatkaa asioiden arvottamista vain omista näkökulmistamme.

Jutussa haastateltu opettaja totesi, että ”n-sanan käyttö on hirvittävän mielenkiintoinen näkökulma” ja nosti esiin, miten koululaiset aina huomauttavat, jos n-sana mainitaan kirjassa.

Tuhansille suomalaislapsille ja nuorille tuo sana on ensisijaisesti ase, jolla heitä on satutettu koko heidän elämänsä ajan.

Velvollisuus huolehtia siitä, ettei joitain ryhmiä halventavilla ilmaisuilla satuteta ketään, kuuluu opettajille, kustantajille, suomentajille ja muille aikuisille, ei vain koululaisille. Opettajien tehtävä olisi etsiä oppimateriaaleja, joissa on myös rasismia kokeneiden näkökulmia.

Anna Rastas

dosentti, akatemiatutkija

Tampereen yliopisto