keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Demokraatti: Timo Soinilta tuki Simon Elon puheille hallituksesta lähdöstä: ”Tosissaan ollaan” ja ”kaikki fileet on pöydällä”

Demokraatti: Timo Soinilta tuki Simon Elon puheille hallituksesta lähdöstä: ”Tosissaan ollaan” ja ”kaikki fileet on pöydällä” 16.1.2019
Ilta-Sanomat: Siniset vaatii poikkeuslakia, väläyttää hallituksesta lähtemistä – Elo: ”Tarvittaessa mennään viimeiselle rannalle”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi eilen velvoittaneensa ulkoministeriötä antamaan raportin siitä, missä Suomen palautuspolitiikassa mennään.

Suomi on jo pitkään yrittänyt neuvotella palautussopimusta Irakin kanssa siinä onnistumatta. Pakkopalautukset Irakiin ovat olleet keskeytyneinä. Maa ei ota vastaan kuin vapaaehtoisesti palaavia.

– Tietenkin, kun pääministeri edellyttää, että annetaan selvitys, on itsestään selvää, että sellainen tehdään ja on valmisteilla, ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoo tänään eduskunnassa.

Hänen mukaansa asia on kuitenkin paljon laajempi kuin yksittäinen sopimus.

– Meillähän on palautusjärjestely, jonka kautta meillä on Irakiin palannut ihmisiä tuhatmäärin. Osa on palannut vapaaehtoisesti, osa on saanut turvapaikan, osa odottaa vielä käsittelyä. Tätä ei voi koko asiaa supistaa yhteen sopimusasiaan. Ruotsilla on palautussopimus, se on saanut pakolla palautettua muutaman kymmenen, Soini sanoo.

Onko tämä jonkinlainen epäluottamuslause, kun tällainen selvitys nyt tilataan?

– Ei, vaan nimenomaan siniset ovat ajaneet sitä, että nyt tämä koko vyyhti käsitellään… On ihan luonnollista, että nämä kaikki ovat pöydällä, myös sopimusasiat. Meillä on koko ajan olleet palautusjärjestelyt käynnissä. Jos me olisimme odottaneet jotain sopimusta, emmekä tehneet ilman sitä mitään, niin meillähän ei olisi tapahtunut mitään. Koko ajan on tapahtunut, vaikka meillä sopimusta ei olekaan.

Poliisi on silloin tällöin palannutkin takaisin Irakista, kun palautettavaa henkilöä ei ole otettu vastaan.

– Konsteja on monia… Kyllähän nyt tilanne on myös se, että näitä ihmisiä on lähtenyt vähin äänin takaisin sekä Irakiin että Eurooppaan.

Soini käytännössä katsoo, että palautukseen Irakiin toimivat tälläkin hetkellä.

– Meidän täytyy koko ajan toimia. Oikea tiedottaminen on myöskin tärkeätä. Sen takia resursoimme myöskin tiedotustoimintaan, että ei tänne kannata tulla. Jos tänne jäät sitten olemaan paperittomana sen jälkeen, kun olet saanut kielteisen päätöksen, ei se elämä ole onnea ja auvoa. Ei sinulla ole silloin mitään oikeuksia esimerkiksi sellaiseen elämään, jota pitkällä tähtäimellä esimerkiksi perheellinen ihminen haluaa elää.

Sopimuksen neuvottelemisesta Irakin kanssa Soini sanoo, että on jatkuvasti keskusteluja irakilaisten kanssa.

– Sen takia me sinne nyt perustamme suurlähetystöä, olemme mukana näissä operaatioissa. Minun mielestäni ei ole mitään järkeä supistaa tätä yhteen palautuspaperiin, vaan koko ajan jatkuvaan toimintaan, jonka meillä on käynnissä. Sen tulokset esittelen pääministerille, Soini toistaa.

Siniset julkaisi eilen toimenpide-esitykset seksuaalirikollisuuden ja ulkomaalaisten tekemien rikosten ehkäisemiseksi. Näistä toimenpiteistään se nyt aikoo neuvotella hallituspuolueiden keskustan ja kokoomuksen kanssa.

Sinisten ryhmäpuheenjohtaja Simon Elo sanoi eilen Demokraatille, että mikäli tyydyttävää neuvottelutulosta ei saada sinisten lähteminen hallituksesta on mahdollista.

Tukeeko puolueen rivijäsen Soini tässä ryhmäpuheenjohtajaa?

– Rivijäsen Soini tukee aina puolueen puheenjohtajaa. Niin kuin minunkin aikanani, niin puolueen puheenjohtajaa tuettiin. Nyt käydään neuvottelut ja kaikki fileet on pöydällä ja sitten katsotaan, mihin päädytään. Tosissaan ollaan.