Uusi Suomi: Sisäministeri Mykkänen kävi pakolaiskriisin polttopisteessä – ”Moni tulija pettyy kun tajuaa, että pitäisi oikeasti jäädä Kreikkaan”

Uusi Suomi: Sisäministeri Mykkänen kävi pakolaiskriisin polttopisteessä – ”Moni tulija pettyy kun tajuaa, että pitäisi oikeasti jäädä Kreikkaan” 31.1.2019
Kai Mykkänen: Onko kriisinkestävä turvapaikkajärjestelmä mahdoton?

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kertoo blogissaan työmatkastaan EU:n etelärajoilla Italiassa ja Kreikassa. Italia ja Kreikka olivat vuoden 2015 pakolaiskriisin merkittävimpiä saapumismaita. Mykkänen vieraili muun muassa Lesboksen saarella, ”joka oli vuoden 2015 pakolaiskriisin polttopisteitä”.

”Vierailumme aikana Lesbokselle rantautui kolme venettä, yhteensä reilut 100 ihmistä. Heidät tuotiin busseilla leirille, jossa tulopuhuttelu, rekisteröinti Frontexin kautta EU:n yhteisiin tietojärjestelmiin, terveystarkastus, Europolin seula, majoitukseen ohjaaminen ym näyttivät sujuvan järjestäytyneesti kuin lentoasemalla. Resursseja on tähän tilanteeseen riittävästi. Suuren osan maksamme yhdessä. Euroopan rajavirasto Frontexin alkutarkastusten lisäksi myös turvapaikkapuhuttelut ja päätösten valmistelut tehdään valtaosin EU:n yhteisen turvapaikkavirasto EASO:n palkkalistoilla olevien toimesta. Isäntien mukaan ensimmäisen turvapaikkapäätöksen tekemiseen menee nyt keskimäärin 68 päivää saapumisesta. Reilu puolet saa myönteisen päätöksen ja heidät siirretään mantereelle. Lopuista suurin osa valittaa. Lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneet siirretään leirillä suljetulle alueelle, josta heidät palautetaan”, Mykkänen kertoo nykytilanteesta Lesboksella.

Mykkänen kuitenkin kysyy, kestäisikö tämä mekanismi, jos tulijoiden määrä kymmenkertaistuisi.

Mykkänen myös kertoo keskustelleensa Ateenassa mantereelle siirrettyjen leirillä työskentelevien psykologien kanssa.

”Moni tulija on kuulemma pettynyt, kun näkee vaatimattomat olosuhteet ja tajuaa, ettei matkan jatkaminen Kreikasta Saksan suuntaan enää onnistu parin vuoden takaiseen tapaan, vaan tulijoiden pitäisi oikeasti jäädä Kreikkaan. Tästä syystä myös vapaaehtoiseen paluuseen tartutaan Kreikassa selvästi useammin kuin Suomessa. Ikävä mutta nähdäkseni väistämätön johtopäätös edellisestä on, että monet pakenevat jotain muuta kuin vainoa, kidutusta tai kuoleman vaaraa. Paremman elämän etsiminen on täysin ymmärrettävä ja hyväksyttävä motiivi. Mutta sen sotkeminen turvapaikkaan tukkii järjestelmän ja romahduttaa auttamisen halun Euroopassa. Se on opittu viimeistään viimeisten neljän vuoden aikana”, Mykkänen kirjoittaa.

”Turvapaikkajärjestelmä pitää rajata vainotuille. Yhtä tärkeää on, että laillisesti Eurooppaan jäävät kotoutetaan yhdenvertaisina eurooppalaisina ja kohdataan empaattisesti ihmisinä”, sisäministeri linjaa.

Mykkäsen mielestä turvapaikkaprosessia EU:n ulkorajoilla tulee vahvistaa ja muut kuin vainotut käännytettävä näistä ulkorajakeskuksista. Turvapaikkakriteerejä pitäisi Mykkäsen mukaan täsmentää niin, että painopistettä siirretään naisiin, lapsiin ja haavoittuvimpiin.

”Suomen EU-puheenjohtajuus osuu potentiaaliseen saranakohtaan. Komissio vaihtuu kesällä eurovaalien jälkeen. Minusta komission uuden puheenjohtajan on aika ottaa turvapaikkapolitiikka kolmen tärkeimmän tehtävänsä joukkoon. Nykyinen komissio ei minusta ole tajunnut, kuinka perustavalla tavalla turvapaikkakriisi on huojuttanut Euroopan yhteistyön perustaa”, Mykkänen kirjoittaa.

______________________________________________


Kai Mykkänen: Onko kriisinkestävä turvapaikkajärjestelmä mahdoton?

Tunnelmia vierailulta Italiaan ja Kreikkaan​

Osa kavahtaa sitä, että edes vakavasti keskustelen räyhä-populistisesti esiintyvän Italian sisäministeri Matteo Salvinin kanssa. Minusta Euroopan turvapaikkajärjestelmä on kuitenkin niin haavoittuvassa tilassa, että sen korjaamisesta on pyrittävä sopimaan Euroopan nykyisten johtajien kanssa. Salvini on nyt Italian politiikan vahvin henkilö. EU:n yhteistä turvapaikkajärjestelmää ei saada toimimaan ilman Italiaa eikä Italiaa mukaan ilman Salvinia.

Suljetuin ovin Salvinin kanssa voi keskustella analyyttisesti ja rauhallisesti. Näin myös eilen. Sain häneltä tukea ajatuksille niistä kulmakivistä, joiden varaan kestävää turvapaikkareformia pitäisi minusta lähteä rakentamaan:

1. Turvapaikkaprosessi ulkorajoille ja muiden kuin vainottujen käännyttäminen ulkorajakeskuksista (hallitsemattoman EU:n sisällä hakeutumisen estäminen)
2. Pakolaisaseman saavista osan uudelleensijoitukset EU-maiden kesken (ulkorajavaltion rooli ei muodostu kohtuuttomaksi)
3. Turvapaikan kriteerien ja prosessin täsmentäminen niin, että painopistettä siirretään naisiin, lapsiin ja haavoittuvimpiin
4. EU:n koko painoarvon ja työkalujen (kauppa, apu, viisumit) kytkeminen palautuksiin sekä lähtömaiden olosuhteiden parantamiseen

Roomaan lensin Ateenasta, jossa tapasin mm. maahanmuuttoministeri Dimitris Vitsasin ja sisäisen turvallisuuden ministeri Olga Gerovasilin. Kreikka on perinteisesti ajanut tiukasti solidaarisuutta hakijoiden eri EU-maihin jakamisen muodossa. Kävimme kuitenkin rakentavan keskustelun siitä, että hakijoiden sijaan uudelleensijoitettaisiin pakolaisaseman saavia, kunhan prosessi turvapaikkaprosessi saadaan toimimaan tarpeeksi nopeasti kaikissa tilanteissa, kriteerit eri EU-maissa yhtenäistettyä ja jonkinlainen kriisimekanismi luotua estämään käsittelymäärien hallitsemattoman paisumisen.

Suomen EU-puheenjohtajuus osuu potentiaaliseen saranakohtaan. Komissio vaihtuu kesällä eurovaalien jälkeen. Minusta komission uuden puheenjohtajan on aika ottaa turvapaikkapolitiikka kolmen tärkeimmän tehtävänsä joukkoon. Nykyinen komissio ei minusta ole tajunnut, kuinka perustavalla tavalla turvapaikkakriisi on huojuttanut Euroopan yhteistyön perustaa.

Vai onko kriisi jo ohi?

YK-järjestöjen johtajat korostivat Italiassa meille, että kriisi on oikeasti ohi ja tilannetta paisutellaan poliittisista syistä. Sekin on osin totta. Italiaan mereltä pelastettujen määrä on romahtanut parin vuoden takaiseen nähden. Se johtuu ennen kaikkea Italian sopimuksista Libyan valtaapitävien kanssa ja Libyan rannikkovartioston rakentamisesta siten, että se pelastaa suuren osan lähtijöistä nyt omalla alueellaan - ja palauttaa Libyan puolelle. Kriisi saattaa määrissä olla ohi, mutta päätöksiä kuka tulee ja kuka ei tekee edelleen aivan väärä porukka - salakuljettajat, sotapäälliköt ja tuuri merellä.

Kreikassa vierailimme Lesboksen saarella, joka oli vuoden 2015 pakolaiskriisin polttopisteitä. Kreikan saaristo ulottuu Turkin mantereen kupeeseen. Lesboksen rantatieltä erottaa hyvin Turkin puolen rannan kerrostalot. Kreikan kautta tuli 2015-16 noin miljoona ihmistä. Saarilla oli kaaos.

Maanantaina Morian hotspotissa oli 5000 ihmistä. Olot näyttivät päällisin puolin siedettäviltä. Ihmisillä oli ruokaa, vettä, vaatteita ja pääsy jonkinlaiseen sairaanhoitoon. Leirin johdon mukaan kaikille olisi tilaa virallisissa majoituskonteissa, mutta osa pysyy mieluummin teltoissa yksityisyyden vuoksi. En tiedä, oliko asumuksissa sisällä esim. sairaita, jotka eivät saa hoitoa, mutta tunnelma oli rauhallinen. Kun ihmiset pakenevat vainoa tai kidutusta, minusta on sinänsä kohtuullista hyväksyä kriteerien tarkistusvaiheessa askeettiset olot, kunhan ne ovat turvalliset.

Yksin tulleiden lasten kohdalla turvallisuus vaatii toki myös hoivaa ja kaikkien lasten osalta mahdollisuutta koulunkäyntiin, jos oleskelu leirissä jatkuu edes kuukausia. Vierailimme Morian leirin pienten lasten koulussa, jossa opettajina oli pääasiassa hollantilaisia vapaaehtoisia. Liikuttavaa miten innostuneesti 6-9 vuotiaat yhdessä tavasivat englannin sanoja. Isäntien mukaan vanhemmat lapset käyvät saaren normaaleissa kouluissa. Tietenkin olosuhteiden pitäisi olla paremmat ja ennen kaikkea tässäkin kohtaa tullaan siihen, että jos lapsia tulisi nopeasti paljon enemmän, leirin kouluihin ei todellakaan kaikki mahtuisi.

Vierailumme aikana Lesbokselle rantautui kolme venettä, yhteensä reilut 100 ihmistä. Heidät tuotiin busseilla leirille, jossa tulopuhuttelu, rekisteröinti Frontexin kautta EU:n yhteisiin tietojärjestelmiin, terveystarkastus, Europolin seula, majoitukseen ohjaaminen ym näyttivät sujuvan järjestäytyneesti kuin lentoasemalla. Resursseja on tähän tilanteeseen riittävästi. Suuren osan maksamme yhdessä. Euroopan rajavirasto Frontexin alkutarkastusten lisäksi myös turvapaikkapuhuttelut ja päätösten valmistelut tehdään valtaosin EU:n yhteisen turvapaikkavirasto EASO:n palkkalistoilla olevien toimesta.

Isäntien mukaan ensimmäisen turvapaikkapäätöksen tekemiseen menee nyt keskimäärin 68 päivää saapumisesta. Reilu puolet saa myönteisen päätöksen ja heidät siirretään mantereelle. Lopuista suurin osa valittaa. Lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneet siirretään leirillä suljetulle alueelle, josta heidät palautetaan.

Tällä hetkellä Lesbos toimii siis prosessikaavion näkökulmasta jo merkittäviltä osin EU:n ulkorajakeskuksen tavoin. Mutta kestäisikö mekanismi, jos tulijoiden määrä 10-kertaistuisi nopeasti? Sijoituspaikkojen löytäminen mantereelta myönteisen päätöksen saaville on jo nyt ongelma. Kreikan maahanmuuttoministeri Vitsas sanoi myös ykskantaan, ettei voi perustaa enää uusia hotspotteja, koska paikallinen väestö vastustaa. Nykysäännöin myös käsittely todennäköisesti tukkeutuisi tulijämäärien räjähdysmäiseen kasvuun, koska se on viime kädessä kreikkalaisen oikeusjärjestelmän käsittelykyvyn varassa.

Tilanne on hauras myös Italian ja Espanjan reiteillä. Tulijamäärät kasvavat nyt Tunisiasta, Algeriasta ja Marokosta. Nykytilanteessa ensimmäisen maan pitäisi rekisteröidä, käsitellä ja pitää kaikki myönteisen päätöksen saaneet. Vaikea uskoa, että tätä periaatetta kuitenkaan noudatettaisiin määrien jälleen kriisiytyessä, koska ensimmäiset maat eivät nytkään sääntöjen oikeutusta hyväksy.

Eivätkä kielteisen päätöksen saaneiden palautukset toimi kunnolla. Turkki ottaa Kreikasta takaisin lähinnä syyrialaisia. Takaisinottosopimus on johtanut siihen, että syyrialaisia ei juuri Kreikkaan tulekaan. Tulijoissa on nyt paljon afgaaneja, jotka usein saavatkin turvapaikan, mutta myös kasvavassa määrin afrikkalaisia ja kauempaa Aasiasta tulevia. He saavat usein kielteisen päätöksen ja jäävät paperittomina Eurooppaan. Tilanne on samansuuntainen Italiassa.

Onko kriisinkestävää olemassa?

Pessimisti voi sanoa, että yritämme mahdotonta. Lähi-Idässä ja Afrikassa on kotiseuduiltaan paenneina arviolta 70 miljoonaa ihmistä. Afrikan väkiluvun ennustetaan kaksinkertaistuvan 2,4 miljardiin seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana. Eurooppaan muuttamisesta kiinnostuneita on kaikilla mittareilla niin paljon, ettei mikään järjestelmä näyttäisi kestävän heidän käsittelemistään, jos EU:n naapurialueet eivät omin toimin vaikeuttaisi Eurooppaan pyrkimistä. Tästä jälkimmäisestä on kysymys EU:n ja Turkin sopimuksessa sekä siinä, mitä Italia ja Espanja pyrkivät tekemään Pohjois-Afrikan maiden kanssa.

Täydellistä tai kaikkivoipaa ratkaisua en tunne. Minusta on kuitenkin lähtökohtaisesti reilumpaa tehdä linjaukset avoimesti ja pitää kriteerit mahdollisimman paljon Euroopan käsissä kolmansien maiden sijaan. Siksi tarvitsemme kriisinkestävämmän turvapaikkajärjestelmän, joka ei ole näin paljon ulkopuolisten kumppanien rajoitustoimien varassa. Mitä paremmin palautukset toimivat, sitä useampia turvapaikkajärjestelmä pystyy käsittelemään hallitusti ja sitä useammalle aidosti vainoa pakenevalle voimme hallitusti tarjota suojaa.

Voi myös hyvin epäillä toimisiko hallittu uudelleenjako EU:n sisällä, vaikka se koskisi vain pakolaisaseman saavia eikä siis turvapaikanhakijoita. Pysyisivätkö Puolaan jaetut Puolassa? Periaatteessa tilanne on nytkin se, että oleskelulupa myönnetään vain yhteen EU-valtioon. Järjestelmä toimii vain, jos pimeän työn markkinat saadaan paremmin valvontaan. Se voi vaatia Suomen uuden tulorekisterin tyyppisten sähköisten palkkarekistereiden yleistymistä ja käteistalouden reipasta rajoittamista. Onneksi tähän suuntaan ollaan menossa joka tapauksessa.

Mahdollisesti on myös syytä sitoa EU-maiden välillä muuttamiseen oikeuttavan statuksen saaminen täsmällisemmin työ- ja koulutushistorian kertymiseen. Samalla työsuhteeseen, opiskeluun, perheenmuodostamiseen yms perustuva muuttaminen on oltava EU:n sisällä vaivatonta.

”Rajoja ja rakkautta”

Lasten kasvattamiseen tarkoitetun käsitteen lainaaminen tähän yhteyteen on varmaankin väärin ja virhe. Se tuli kuitenkin mieleen, kun keskustelimme Ateenassa mantereelle siirrettyjen leirillä työskentelevien psykologien kanssa. Moni tulija on kuulemma pettynyt, kun näkee vaatimattomat olosuhteet ja tajuaa, ettei matkan jatkaminen Kreikasta Saksan suuntaan enää onnistu parin vuoden takaiseen tapaan, vaan tulijoiden pitäisi oikeasti jäädä Kreikkaan. Tästä syystä myös vapaaehtoiseen paluuseen tartutaan Kreikassa selvästi useammin kuin Suomessa.

Ikävä mutta nähdäkseni väistämätön johtopäätös edellisestä on, että monet pakenevat jotain muuta kuin vainoa, kidutusta tai kuoleman vaaraa. Paremman elämän etsiminen on täysin ymmärrettävä ja hyväksyttävä motiivi. Mutta sen sotkeminen turvapaikkaan tukkii järjestelmän ja romahduttaa auttamisen halun Euroopassa. Se on opittu viimeistään viimeisten neljän vuoden aikana.

Samalla on paradoksaalisesti totta, että Eurooppa tarvitsee lisää nuoria ja työikäisiä ihmisiä, jos haluamme eläkkeidemme kestävän ja vanhusten palveluille maksajia. Kreikassa ja Italiassa väestön ikääntyminen on itse asiassa vielä rajumpaa kuin Suomessa.

Työsuhteeseen tulemista pitäisi kehittää sujuvammaksi koko Euroopassa. Uusien, työperäistä maahanmuuttoa helpottavien välineiden luominen voisi vähentää myös halua hakeutua salakuljettajien armoille paremman elämän toivossa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ja siirtolaisjärjestö IOM:n Italian maajohtajat ajavat erityisesti osaamiskriteereihin perustuvaa vuoden työnhakulupaa, joka kannustaisi hankkimaan koulutuksen kotimaassa ja pääsemään laillisesti kiinni töihin Euroopassa, vaikka ei osuisikaan rekrytointifirman haaviin kotimaassaan. Suomessa olemme käynnistämässä selvitystä tämän tyyppisestä järjestelmästä, josta valmistaudumme tarvittaessa valmistelemaan lakiesitystä.

Turvapaikkajärjestelmä pitää rajata vainotuille. Yhtä tärkeää on, että laillisesti Eurooppaan jäävät kotoutetaan yhdenvertaisina eurooppalaisina ja kohdataan empaattisesti ihmisinä. Ulkopuolisuus, toisluokkaisuus, työttömyys ja pimeät työt ovat resepti ongelmille. Järjestöjen mukaan Etelä-Euroopassa olisi sinänsä vähäisen koulutuksen töitä paljon, varmasti enemmän kuin pohjoismaissa, mutta kotoutus ja töihin ohjaus on vielä suppeampaa kuin meillä pohjoisessa. Siihen olisi jo nyt saatavilla EU-rahaa, mutta vaikutti, että maat eivät ole ainakaan vielä ottaneet tätä puolta maahanmuutosta riittävän vakavasti. YK-järjestöjen maajohtajilla orientaatio oli sinänsä tähän suuntaan oikea.