tiistai 15. tammikuuta 2019

MTV: Ivan Puopolon kolumni: Raiskaustilastot eivät kotouttamalla pienene

MTV: Ivan Puopolon kolumni: Raiskaustilastot eivät kotouttamalla pienene 15.1.2019

Kaikki lähti liikkeelle Oulusta, kun siellä alkoi purkautua pöyristyttävä lapsiin kohdistunut seksuaalirikosten sarja. Sen jälkeen tuli tietoa Helsingissä tapahtuneesta lapsen törkeästä raiskaamisesta. Tämän kaiken päälle tuli poliisin eilen julkaisema ennakkotilasto koskien seksuaalirikoksia viime vuodelta. Se on karua luettavaa, kirjoittaa MTV:n Huomenta Suomen juontaja, toimittaja Ivan Puopolo.



Helsingissä tapahtuneista raiskauksista epäiltynä 54 prosentissa on ulkomaalainen. Muualla maassa vastaava luku on 34 prosentti.

Lasten seksuaaliset hyväksikäytöt ovat kasvaneet Helsingissä viime vuonna 70 prosenttia. Niissä ulkomaalaisten osuus epäillyistä on noin 20 prosenttia.

Kaikissa seksuaalirikoksissa ulkomaalaiset, erityisesti irakilaiset ja afganistanilaiset, ovat selvästi yliedustettuina. Yliedustus tarkoittaa, että heitä on tekijöinä poikkeuksellisen paljon siihen nähden, kuinka paljon heitä on maassa.

Ennaltaehkäisy ei toimi
Sitten alkoi ennaltaehkäisevien toimenpiteiden luettelointi.

Heti alkuun pöytään lyötiin vanha kunnon kotouttaminen. Se ei ole onnistunut Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa eikä tähän mennessä Suomessa, mutta jostain ihmeellisestä syystä ollaan silti sitä mieltä, että jatkossa kyllä onnistuu. Kunhan vielä vähän jykevämmin sanotaan, että ei saa raiskata, niin eiköhän se siitä sitten.

Vasemmistosta muistutettiin, että suostumusperusteisuus on saatava lakiin. Sekö se ongelma todella on? Että jospa vain laissa lukisi, että suostumus on saatava, niin sitten varmasti raiskaaminen loppuu, niinkö?

Poliisien lisäämistä on esitetty myös. Poliisi tietenkin valvoo lakia, mutta miten se auttaa siihen, että mies ei raiskaa naista? Vaikka jokaisessa kulmassa seisoisi poliisi, ei siitä olisi mitään hyötyä niin kauan, kun he eivät seuraa ihmisiä heidän koteihinsa.

Annika Saarikko sanoi blogissaan, että "oireilevat tunnistetaan ja rikoksia pystytään paremmin ennaltaehkäisemään". Anteeksi, mutta mitkä olivatkaan raiskaamisen ennakko-oireet? Näkeekö sen röntgenissä vai kuumemittarilla?

Mitään oireita ei tietenkään ole. Ja vaikka olisikin, miten ihmeessä ne selvitettäisiin? Talutetaanko jokainen turvapaikanhakjia Maahanmuuttoviraston toimesta terapiaan juttelemaan seksuaalifantasioistaan?

Ensimmäinen järkevänoloinen ajatus
Tuntuu aivan käsittämättömältä, että päässä ei vieläkään soi mitkään kellot.

Sisäministeri Kari Mykkäseltä tuli ensimmäinen järkevän oloinen ajatus, kun hän pohti, miten rajan yli tulevien nuorten miesten määrää voitaisiin pienentää. Tässä piilee koko ongelman ydin.

Nimittäin kun ihminen – vaikka sitten nuori mies – tulee rajalle ja sanoo tarvitsevansa turvapaikkaa, hänet on kansainvälisen lain mukaan otettava maahan.

Sen keinon pohtiminen, miten nuorten miesten määrää voitaisiin vähentää, on järkevää. Nimittäin jos maassa ei ole ulkomaalaisia nuoria miehiä, silloin ulkomaalaiset nuoret miehet eivät myöskään raiskaa ketään.

Ylivoimaisesti suurin osa ulkomaalaisista miehistä ei tietenkään tee mitään rikollista, mutta se ei liity asiaan mitenkään.

Sekään ei liity asiaan, että myös suomalaiset raiskaavat.

Muussa tapauksessa voisi minkä tahansa demografian yliedustuksen pyyhkiä pois. Ylipaino ei ole ongelma, koska terveys voi mennä myös hoikalta. Poikien heikko koulumenestys on pelkkää sanahelinää, koska myös jotkut tytöt menestyvät huonosti.

Saisiko ulkomaalaisten tilastolliseen yliedustukseen puuttua vain, jos yksikään suomalainen ei raiskaisi?

Nainen on "aasista seuraava"
Haastattelin Huomenta Suomeen poliisia, joka vuosina 2015-2016 kävi vastaanottokeskuksissa luennoimassa tulijoille Suomen laista ja tavoista. Hän sanoi, että on päivänselvää, että tämä liittyy kulttuuriin. Nainen on sielläpäin "aasista seuraava", hän totesi.

Samaa sanoivat Ilta-Sanomien haastattelemat irakilaiset naiset.

"Omassa maassa ei voinut ehkä edes jutella naisen kanssa, ja tulet yhteiskuntaan, missä naiset ovat vapaita, ja sinulla on kieroutunut käsitys siitä, että nainen on kuin joku eläin."

Se, että tällä ja massiivisella yliedustuksella raiskaustilastoissa on yhteys, voi jäädä tajuamatta vain, jos puuttuu aivot.

Ironista on, että Jussi Halla-Aho on sanonut samaa niin kauan kuin jaksan muistaa. Hän on ennustanut prikulleen, mitä tulee tapahtumaan ja miten.

Sen sijaan, että sormet taas työnnetään korviin, toistellaan tyhjiä mantroja ja heilutellaan rasismikorttia, kannattaisi katsoa faktoja. Totuuden hyväksyminen on parantumisen alku, etenkin kun sairaus on pikkutyttöjen raiskaamisen mahdollistama hyväuskoisuus.