Uusi Suomi: Tutkijat uutuuskirjassa: Paperittomien määrä kasvanut Suomessa dramaattisesti – syynä Sipilän hallituksen politiikka

Uusi Suomi: Tutkijat uutuuskirjassa: Paperittomien määrä kasvanut Suomessa dramaattisesti – syynä Sipilän hallituksen politiikka 24.1.2019

”Suomen vuodesta 2015 lähtien harjoittama rajapolitiikka on mahdollistanut paperittomien ihmisten lukumäärän dramaattisen kasvun.”

Näin toteavat tutkijat Talvikki Ahonen ja Annastiina Kallius torstaina julkistetussa, Eveliina Lyytisen toimittamassa kirjassa Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa (Siirtolaisinstituutti 2019).

Lyytinen kertoo kirjassa paperittomien määrästä näin:

”Käytännössä Suomen kiristynyt ulkomaalaislainsäädäntö ja sen tulkinta johtavat siihen, että paperittomien, eli maassa ilman oleskelulupaa asuvien henkilöiden, joukko on kasvanut. Paperittomia, mukaan lukien niin kutsuttuja ”uuspaperittomia” eli lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joiden käännytystä Suomesta ei ole pystytty toteuttamaan, on arvioiden mukaan vuonna 2017 Suomessa noin 3 000–4 000 henkeä.”

Luku perustuu Turun yliopiston julkaisuun ”Paperittomat Suomessa 2017”. Siinä todestaan, että kaikkiaan vuoden 2015 turvapaikanhakijoista 10 000–15 000 olisi voinut päätyä jossain vaiheessa turvapaikkaprosessia paperittomiksi Suomeen ainakin joksikin aikaa. Toisaalta julkaisun mukaan tuhannet heistä ovat poistuneet Suomesta viranomaisten tietämättä.

”Tarkkojen Suomesta poistumisen tietojen puuttuessa ja turvapaikkamenettelyn yhä kestäessä voidaan esittää vain arvio 4000–8000 mahdollisesta paperittomasta, jotka voisivat jäädä Suomeen vuoden 2015 turvapaikanhakijoista. Tämä määrä voi pienentyä oleellisesti riippuen siitä, moniko heistä lähtee vapaaehtoisesti pois Suomesta ja miten tehokkaasti viranomaiset poistavat käännytyspäätöksen saaneita Suomesta”, tutkijat kirjoittavat Turun yliopiston raportissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2014 julkaisemassa selvityksessä arvioitiin, että Suomessa oli tuolloin alle 3500 paperitonta.

”Hallituksen tavoite: lainsäädännön venyttäminen epäsuotuisaksi”

Ahonen ja Kallius luettelevat tahoja, jotka heidän mukaansa ovat vastuussa paperittomien määrän kasvusta:

”Vuoden 2015 jälkeisessä paperittomuuden tuotannossa olennaisia toimijoita ovat olleet EU (erityisesti Euroopan komissio), Juha Sipilän hallitus, eduskunta sekä Maahanmuuttovirasto. Muita tärkeitä parittomuuden hallintaan liittyviä toimijoita ovat kunnat, ministeriöt ja poliisi. Vaikka vastuu paperittomuutta tuottavasta lainsäädännöstä on ensisijaisesti hallituksella ja eduskunnalla, on Maahanmuuttoviraston roolija poliittinen vaikutusvalta kasvanut huomattavasti.”

Ahosen ja Kalliuksen mukaan hallituksen vastuu ja rooli paperittomien määrän lisääntymisessä on jäänyt vähälle huomiolle ja sitä on myös vähätelty. Hallitus on myös itse pyrkinyt väistämään tätä vastuuta, tutkijat sanovat.

Heidän mukaansa hallituksen ja Maahanmuuttoviraston maahanmuutto- ja rajapoliittinen tavoite on ollut ”lainsäädännön ja sen tulkinnan venyttäminen mahdollisimman epäsuotuisaksi Suomeen tulevien kannalta”. Ahosen ja Kalliuksen mukaan tämä hallituksen tavoite ilmenee suoraan ja selvästi hallituksen humanitaariseen suojeluun liittyvästä lakiesityksestä. Siinä hallitus toteaa, että se:

”... on pitänyt kuitenkin tärkeänä varmistaa, että Suomen lainsäädäntö ja käytäntö eivät ole muita Euroopan unionin jäsenvaltioita ja Euroopan unionin lainsäädännön asettamaa vähimmäistasoa suotuisampia. Tämä on tärkeää siksi, että Suomeen ei kohdistuisi kohtuuttoman suurta osaa hakijoista verrattuna muihin maihin. Suomeen lainsäädäntö näyttäytyy tällä hetkellä kansainvälisen suojelun antamisen osalta hieman suotuisampana kuin mitä Euroopan unionin ja kansainväliset velvoitteet edellyttäisivät.”

Ahonen ja Kallius kirjoittavat, että tästä huolimatta sekä poliitikot että virkamiehet ovat ilmaisseet medialle päätöksenteon perustuvan ulkopuolisille syille. Tämä puolestaan ”peittää hallituksen todellista vastuuta paperittomuuden tuotannossa”, Ahonen ja Kallius kirjoittavat.

”Hallituksen linja on ollut palauttaa paperittomuuden alkusyy paperittomiin ihmisiin, vaikka tosiasiallisesti paperittomuutta tuotetaan ja hallitaan yhteiskunnallisissa rakenteissa sekä Suomen hallituksen rajapolitiikassa”, tutkijat myös kirjoittavat.

”Herää kysymys: Kuinka pakkopalautettu voi palata?”

Ahonen ja Kallius kirjoittavat, että paperittomien määrän kasvun taustalla ovat seuraavat Sipilän hallituksen toimet:

”Muun muassa turvallisiksi alueiksi määritettyjen lähtömaiden listaa laajennettiin, pakolaisten perheenyhdistämisen säännöksiä kiristettiin, ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden valitusaikaa lyhennettiin.”

Tutkijakaksikon mukaan muutosten seurauksena on syntynyt suuri joukko ilman oleskelulupaa jääneitä ihmisiä, joille ei ole mahdollista palata lähtömaahansa.

”Maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2017 vastaanottopalvelut lakkautettiin 704 henkilöltä (Maahanmuuttovirasto 2018). Samassa yhteydessä Maahanmuuttovirasto tiedotti, että ’vastaanottopalvelut lakkaavat sellaisilta turvapaikanhakijoilta, joita poliisi ei voi käännyttää, mutta hakija voisi palata lähtömaahansa vapaaehtoisesti. Käännyttäminen ei onnistu esimerkiksi, jos hakijan kotimaahan ei ole sopivia liikenneyhteyksiä tai maa ei suostu ottamaan pakkopalautettuja vastaan’. Herää kysymys siitä, kuinka pakkopalautettu onnistuu palaamaan ’vapaaehtoisesti’, mikäli liikenneyhteyksiä ei ole, tai hänen maansa ei suostu ottamaan häntä vastaan, eikä myöskään poliisi ole hänen palauttamisessaan onnistunut. Monet paperittomiksi päätyneet eivät jää Suomeen, vaan lähtevät muihin EU-maihin, missä heillä on olemassa olevia verkostoja, ja missä työllistyminen paperittomana on helpompaa”, Ahonen ja Kallius kirjoittavat.

”Suomessa perus- ja ihmisoikeuksien tulisi koskettaa kaikkia valtion alueella oleskelevia, ei siis pelkästään Suomen kansalaisia. Näin ollen perusoikeudet sekä Suomen ratifioimat ihmisoikeussopimukset kuuluvat myös paperittomille”, Ahonen ja Kallius linjaavat.

Talvikki Ahonen toimii yhteiskuntapolitiikan nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Annastiina Kallius on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Hän on tutkinut Unkarin rajapolitiikkaa Euroopan Unionissa sekä Euroopan itä-länsi-jakoa siirtolaisuuteen liittyvässä diskurssissa. Eveliina Lyytinen on pakkomuuttotutkimukseen suuntautunut tutkijatohtori Siirtolaisuusinstituutissa.

Lyytisen mukaan hänen toimittamansa kirja on saanut alkunsa tarpeesta tuottaa päivitettyä suomenkielistä tieteellistä tietoa Suomen turvapaikka- ja pakolaistilanteesta. Toisaalta kirjan tavoitteena on myös ”edistää nykyisen kiristyneen ja paikoin epäinhimillisen turvapaikka- ja pakolaispolitiikkamme muuttamista ihmisoikeuksia kunnioittavampaan suuntaan”, Lyytinen sanoo.