maanantai 17. elokuuta 2015

Helsingin Uutiset: "Nuorukaisia, joilla on iPhonet ja tabletit" – Virossa kohistaan Suomen pakolaisista

Helsingin Uutiset: "Nuorukaisia, joilla on iPhonet ja tabletit" – Virossa kohistaan Suomen pakolaisista 17.8.2015

Suomen pakolaispolitiikan koukerot ovat herättäneet kohun Virossa. Hätään joutuivatkin virolaiset keikkamiehet, kun Kirkkonummelle perustettiin pikaisesti vastaanottokeskus.

Õhtuleht kertoi viikonloppuna, kuinka virolaiset keikkamiehet joutuivat pakolaisavun uhreiksi. Heille annettiin tunti aikaa kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä hostellista. Kuka ei ehtinyt paikalle, löysi henkilökohtaiset tavaransa liikuntasalista.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ilkka: Aitosuomalaista arkipäivän rasismia

Ilkka, kolumni: Satu Takala: Aitosuomalaista arkipäivän rasismia 16.8.2015

Ilma on ollut viime viikot sakeana yksittäistapausta, jota ei saa yleistää: Kansanedustaja Olli Immosta ja siitä ryöpähtänyttä rasismikeskustelua.

Maahanmuuttokriitikoiksi itsensä nimittäneet puhuvat yksittäistapauksesta, kun haluavat osoittaa kyseessä olevan paljon laajempi asia: Jos maahanmuuttajaa epäillään rikoksesta, se on niin sanottu ”yksittäistapaus”.

HS: Aikamatka vuoden 2050 Helsinkiin: joka viides asukas eläkkeellä, joka kolmas ulkomaalais­taustainen

Helsingin Sanomat: Aikamatka vuoden 2050 Helsinkiin: joka viides asukas eläkkeellä, joka kolmas ulkomaalais­taustainen 16.8.2015

Jos nopea kasvu jatkuu, joka kolmas helsinkiläinen on vuonna 2050 ulkomaalaistaustainen. Ainakin joka viides asukkaista on eläkkeellä.

MTV: Turvapaikanhakijat majoitettiin hostelliin – vastaanottokeskukset ääriään myöten täynnä

MTV: Turvapaikanhakijat majoitettiin hostelliin – vastaanottokeskukset ääriään myöten täynnä 16.8.2015

Suomen vastaanottokeskukset ovat tupaten täynnä ja Helsingissä osa hakijoista on jouduttu majoittamaan väliaikaisesti hostelleihin. Suomeen on tullut tänä kesänä ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita.

lauantai 15. elokuuta 2015

Verkkouutiset: Perussuomalaisten Putkonen laittomista maahan pyrkijöistä: "sinisilmäisyys on kostautumassa"

Verkkouutiset: Perussuomalaisten Putkonen laittomista maahan pyrkijöistä: "sinisilmäisyys on kostautumassa" 15.8.2015

Talous- ja eurokriisin kanssa samanaikaisesti euroalueella on syntymässä katastrofaalinen ongelma laittomien maahan pyrkijöiden ehtymättömästä virrasta, toteaa perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen.

MTV: Asiakirjat paljastavat: Tällainen olisi kiistelty suurmoskeija

MTV: Asiakirjat paljastavat: Tällainen olisi kiistelty suurmoskeija 15.8.2015

Suurmoskeijan yhteydessä toimisi muun muassa päiväkoti, vanhusten keskus, uimahalli, kirjasto, hautaustoimisto ja jopa islamilainen pankki, selviää Helsingin kaupungille jätetyistä asiakirjoista.

Helsingin Uutiset: Vieraskieliset muuttavat uusiin kaupunginosiin – täällä suurin kasvu

Helsingin Uutiset: Vieraskieliset muuttavat uusiin kaupunginosiin – täällä suurin kasvu 15.8.2015

Helsingissä on nyt 14 kaupunginosaa, joissa vieraskielisten asukkaiden osuus on yli viidennes.

Vieraskielisten suhteellinen osuus kasvaa Helsingissä tällä hetkellä nopeimmin Puotinharjussa ja Kontulassa.

Talouselämä: Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang: "Maahanmuuttajat voisi pisteyttää"

Talouselämä: Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang: "Maahanmuuttajat voisi pisteyttää" 15.8.2015

"Minuun ei ole koskaan suhtauduttu kuten ulkomaalaiseen. Paljon on kyse kielitaidosta ja siitä, että suomalaiset suhtautuvat angloamerikkalaisiin hyvin eri tavalla kuin muihin. Minä olen valkoinen mies Yhdysvalloista – jos suomalaiset jakaisivat ulkomaalaisilleen pokaaleja, niin minä saisin sellaisen", sanoo Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang.

perjantai 14. elokuuta 2015

Karjalainen: Lieksassa asuvat maahanmuuttajat kaipaavat lisää tietoa

Karjalainen: Lieksassa asuvat maahanmuuttajat kaipaavat lisää tietoa 14.8.2015

Saamistaan palveluista Lieksassa asuvat maahanmuuttajat ovat kaikista tyytymättömimpiä Lieksan koto-toimistoon, toimeentulotukeen ja vuokra-asuntoihin, selviää Itä-Suomen yliopiston tutkijan Tiina Sotkasiiran ja Lieksan Somaliperheyhdistyksen Leijat-hankkeen tänä vuonna tekemän maahanmuuttajien palvelutarvekyselyn vastauksista. Vastanneista vain 47 prosenttia ilmoitti olevansa tyytyväinen vuokra-asuntoihin.

Yle: Rasistinen banderolli oli Tampereen kaupungin mailla – poliisi voi joutua palauttamaan kankaan

Yle: Rasistinen banderolli oli Tampereen kaupungin mailla – poliisi voi joutua palauttamaan kankaan 14.8.2015

Uusnatsien järjestö ei ollut kysynyt Tampereen kaupungilta lupaa banderollin ripustamiseen. Poliisi haki kankaan pois, mutta saattaa joutua palauttamaan sen paikalleen, jos rikoksen tunnusmerkit eivät täyty.

Suomenmaa: Osallistun maahanmuuttokeskusteluun

Suomenmaa: Osallistun maahanmuuttokeskusteluun 14.8.2015

OSALLISTUN nyt maahanmuuttokeskusteluun. Ei se tosin politiikan tärkein asia ole. Poliitikko, jonka ainoa asia on maahanmuutto, ei ole yhteisten asioiden hoitaja ollenkaan. Hän on vain yksisilmäinen, kuin kyklooppi.

torstai 13. elokuuta 2015

Yle: "Asyl", sanoo turvapaikanhakija ensimmäiseksi viranomaiselle

Yle: "Asyl", sanoo turvapaikanhakija ensimmäiseksi viranomaiselle 13.8.2015
Yle: Turvapaikanhakijoiden määrä lähes kolminkertaistui Rovaniemellä
Yle: Harjavallan vastaanottokeskus sai pomon: "Se on miniyhteiskunta yhdessä talossa"
MTV: Suomeen ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita – vastaanottokeskukset täpötäysiä

Lapin poliisilaitoksella asiat hoituvat turvapaikanhakijan kanssa, vaikka varsinaista yhteistä puhuttua kieltä ei välttämättä löydy. Laitoksella ovat vakiintuneet käytännöt siitä, kuinka tilanteessa toimitaan.

Turvapaikanhakija saapuu länsirajan yli Lapin poliisilaitoksen Tornion toimipisteeseen ja sanoo sanan "asyl" eli turvapaikka. Siitä lähtee liikkeelle prosessi, jossa selvitetään hakijan kotimaa, olosuhteet ja saapuminen Suomeen. Yhteistä puhuttua kieltä löytyy harvoin.

Yle: Kotikaupungissa ei törmää rasismiin – sosiaalisessa mediassa siltä ei voi välttyä

Yle: Kotikaupungissa ei törmää rasismiin – sosiaalisessa mediassa siltä ei voi välttyä 13.8.2015

Lähihoitajaksi opiskeleva ja palkkatöissä käyvä maahanmuuttaja kertoo, etteivät kaikki mustat ihmiset ole työttömiä tai tukien varassa. Sosiaalisessa mediassa vellova maahanmuuttokriittisyys huolettaa maahanmuuttajia.

Journalisti: Rasistit tiukempaan otteeseen

Journalisti: Rasistit tiukempaan otteeseen 13.8.2015

Termit, faktat ja oikeat kysymykset ratkaisevat, kenen pussiin äärioikeistoa käsittelevät jutut pelaavat.

Kommuntorget: Haglund: Kaikki kunnat pitää pakottaa ottamaan vastaan pakolaisia

Kommuntorget: Haglund: Alla kommuner bör tvingas ta emot flyktingar 13.8.2015
Svenska Yle: Haglund: Tvinga kommunerna att ta emot flyktingar

- Valtion pitää varmistaa, että pakolaiset jaetaan tasaisemmin kaikkialle maahan. Näin sanoo Carl Haglund, jonka mielestä kaikkien kuntien on otettava vastaan enemmän pakolaisia taloutensa ja kokonsa mukaan jaettuna.

Yle: Rikos tapahtui, maahanmuuttajat tietenkin asialla – älä usko tätä nettihuhua

Yle: Rikos tapahtui, maahanmuuttajat tietenkin asialla – älä usko tätä nettihuhua 13.8.2015

Väärien huhujen liikkeelle laittaminen sosiaalisessa mediassa voi olla osin jopa järjestäytynyttä toimintaa, sisäministeriön poliisiosastolta arvellaan. Poliisihallituksen poliisitarkastaja on havainnut, että netissä liikkuu yhä enemmän perättömiä väitteitä, joissa joko oikeat tai keksityt rikokset laitetaan etnisten vähemmistöjen kontolle.

Länsi-Suomi: Pakolaiskeskustelu mennyt ala-arvoiseksi

Länsi-Suomi, pääkirjoitus: Pakolaiskeskustelu mennyt ala-arvoiseksi 13.8.2015

Satalinnan sairaalaan Harjavaltaan pikavauhtia perustettava pakolaiskeskus on saanut osakseen melkoisen ryöpytyksen. Erityisesti sosiaalisessa mediassa keskustelun sävy on mennyt ala-arvoiseksi.

Tekstiviestien ja Facebook-kommenttien viidakossa ihmisyys on kadonnut kokonaan. Se on peittynyt nimittelyn ja pelottelun alle. Yhtään tulijaa tuntematta heidät leimataan rikollisiksi ja yhteiskunnan vihollisiksi, jopa uhaksi valkoiselle rodulle. Heidät tänne ottamalla turmellaan isien kova työ.

Yle: Poliisi poisti Pirkanmaan banderollin - Suomen Vastarintaliike lakanan takana

Yle: Poliisi poisti Pirkanmaan banderollin - Suomen Vastarintaliike lakanan takana 13.8.2015
Yle: Iskulause herättää pahennusta tien varressa – Poliisi voimaton 12.8.2015
Kaleva: Oulun yliopiston ra­sis­mi­tut­ki­ja tien­var­si­ju­lis­tees­ta: Tuskin tuomiota kenellekään 13.8.2015

Uusnatsit ovat ottaneet vastuun Ylöjärven ja Nokian välisen tien varteen pystytetystä kohubanderollista. Suomen vastarintaliikkeen nettisivulla kerrotaan Välimeriaiheisen iskulauseen olevan osa heinäkuista huumorikuukautta.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Helsingin Uutiset: Valmistelu tehtiin salassa: Helsingin turvapaikanhakijat Kirkkonummelle

Helsingin Uutiset: Valmistelu tehtiin salassa: Helsingin turvapaikanhakijat Kirkkonummelle 12.8.2015
Viisykkönen, pääkirjoitus: Kunta mietti 15 pakolaisen vastaanottoa vuoden – yhtenä iltana tuleekin 50

Maahanmuuttovirasto vahvistaa, että Kirkkonummen Evitskogissa sijatseva KN Keskus on vuokrattu turvapaikanhakijoiden majoitukseen. Lähipäivinä keskukseen sijoitetaan 150 henkilöä.

Maahanmuuttoviranomaiset ovat etsineet turvapaikanhakijoille uusia sijoituspaikkoja salassa julkisuudelta.

Helsingin Uutiset: ”Jo 500 hakemusta viikossa” – turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa nopeammin kuin koskaan

Helsingin Uutiset: ”Jo 500 hakemusta viikossa” – turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa nopeammin kuin koskaan 12.8.2015

Suomesta turvapaikkaa hakevien ihmisten määrä on kesän aikana jatkanut nopeaa kasvuaan. Turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Maahanmuuttovirastosta kertoo, että heinäkuussa hakijoita oli enemmän kuin koskaan yksittäisen kuukauden aikana.

Maaseudun Tulevaisuus: Sisäministeri Orpo kehottaa kuntia avaamaan pakolaiskeskuksia

Maaseudun Tulevaisuus: Sisäministeri Orpo kehottaa kuntia avaamaan pakolaiskeskuksia 12.8.2015

Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottokeskusten avaamiseen on ollut maaseudun paikkakunnilla kasvavaa kiinnostusta.

Suomeen tarvitaan lisää turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottokeskuksia. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kehottaa kuntia miettimään, onko niillä halukkuutta ja soveliaita tiloja vastaanottokeskusten avaamiseen.

tiistai 11. elokuuta 2015

MTV: Herjauksia, nimittelyä, tappouhkauksia – Suurin osa netin viharikoksista jää pimentoon

MTV: Herjauksia, nimittelyä, tappouhkauksia – Suurin osa netin viharikoksista jää pimentoon 11.8.2015

Poliisin tietoon tulee vuosittain kymmeniä ilmoituksia verkossa tehdyistä viharikoksista vaikka valtaosa jutuista jää pimentoon.

MTV: Rinne: SDP vaatii puolueita allekirjoittamaan rasismin vastaisen julistuksen

MTV: Rinne: SDP vaatii puolueita allekirjoittamaan rasismin vastaisen julistuksen 11.8.2015

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan heikko taloustilanne on luonut pohjaa ilmapiirille, jossa vieraita ilmiöitä voidaan käyttää oman populistisen kannan vahvistamiseen.

Satakunnan Kansa: Laitinen-Pesolalta suorat sanat Satakunnan pakolaiskeskustelusta

Satakunnan Kansa: Laitinen-Pesolalta suorat sanat Satakunnan pakolaiskeskustelusta 11.8.2015

Jaana-Laitinen Pesolaa ärsyttää "Ei minun takapihalleni" -tyyppinen kaksinaismoralismi vastaanottokeskuskeskustelun ympärillä.

MTV: Abu-Hanna: Kukaan ei halua avata rajoja kaikille

MTV: Abu-Hanna: Kukaan ei halua avata rajoja kaikille 11.8.2015

Huomenta Suomen vieraana ollut kirjailija ja toimittaja Umayya Abu-Hanna otti kantaa Suomessa käynnissä olevaan monikulttuurisuuskeskusteluun ja rasismiin.

maanantai 10. elokuuta 2015

HS: Tutkija: Osaa kouluista vältellään ”alemman yhteiskuntaluokan lapsien vuoksi”

Helsingin Sanomat: Tutkija: Osaa kouluista vältellään ”alemman yhteiskuntaluokan lapsien vuoksi” 10.8.2015

Suomen kaupunkeihin on vähitellen hiipinyt järjestelmä, jossa peruskoulun yläkoulut jakautuvat kahteen kastiin. Hyvämaineisiin ja haluttuihin kouluihin hakeutuu korkeasti koulutetun ylemmän keskiluokan lapsia. Sama keskiluokka välttelee osaa lähikouluista.

Yle: Valtio maksaa nyt turvapaikanhakijoille, jotta nämä palaisivat kotiinsa

Yle: Valtio maksaa nyt turvapaikanhakijoille, jotta nämä palaisivat kotiinsa 10.8.2015

Uuden lakiasetuksen mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat jatkossa hakea rahaa, jos he palaavat kotimaihinsa vapaaehtoisesti. Avustuksen koko riippuu muun muassa lähtömaan kehitysasteesta Esimerkiksi afganistanilaiselle maksetaan vapaaehtoisesta paluusta tonni.

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen vaatii täyttä nollatoleranssia rasismille ja kiusaamiselle kouluissa

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen vaatii täyttä nollatoleranssia rasismille ja kiusaamiselle kouluissa 10.8.2015

Koulut avaavat ovensa tällä viikolla. Opetus- ja kulttuuriministeri muistuttaa, että on aikuisten vastuu varmistaa, että koulutie on turvallinen jokaiselle lapselle ja nuorelle taustasta riippumatta.

-Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen koulutaipaleeseen ilman pelkoa rasismista ja kiusaamisesta. Lapset ja nuoret ovat herkkiä aistimaan asenteita ympäriltään. Viimeaikainen keskustelu monikulttuurisuudesta ei välttämättä ole vahvistanut sitä viestiä, että kaikenlainen syrjintä ja rasismi on yksiselitteisesti väärin, Grahn-Laasonen sanoo.

Yle: Monikulttuurisuus – mitä se oikeastaan edes tarkoittaa?

Yle: Monikulttuurisuus – mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? 10.8.2015

Monikulttuurisuus-käsitteen eri käyttötavat aiheuttavat ristiriitoja, mediakulttuurin professori ja tekstintutkija sanovat. Toiselle monikulttuurisuus tarkoittaa ääri-islamia, jollekulle muulle suvaitsevaisuutta. Käsite sinänsä on erikoinen, sillä ei edes ole olemassa mitään kulttuuria, joka ei olisi monikulttuurinen.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Iltalehti: Kuka olisi sopivin vihollinen?

Iltalehti, pääkirjoitus: Kuka olisi sopivin vihollinen? 9.8.2015

Perussuomalaisten puoluekokous Turussa oli Timo Soinille tähtihetki, jota juhlisti lordi Callanan Britannian parlamentin ylähuoneesta. Konservatiivivieras hehkutti, miten neljän miehen saunaporukan unelmasta kasvoi 20 vuodessa puolue, jolla on nyt neljä ministeriä.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kansan Uutiset: Jyväskylän uusnatsi-isku on käännekohta

Kansan Uutiset: Jyväskylän uusnatsi-isku on käännekohta 8.8.2015

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson näkee Jyväskylän uusnatsiväkivallan merkkinä äärioikeiston toiminnan kärjistymisestä.

– Ihmisiin kohdistuva väkivalta kiihtyy. Se on huolestuttava piirre, koska se kertoo, että Suomen vastarintaliikkeen sisällä on tapahtunut radikalisoitumista.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

HS: Äiti: Teinitytöt pahoinpitelivät kymmenvuotiaan ja nimittelivät neekeriksi leikkipuistossa

Helsingin Sanomat: Äiti: Teinitytöt pahoinpitelivät kymmenvuotiaan ja nimittelivät neekeriksi leikkipuistossa 5.8.2015
Iltalehti: Lapset pahoinpitelivät 10-vuotiaan adoptiolapsen - haukuttiin raiskaajaksi ja neekeriksi
Ilta-Sanomat: Etelä-Afrikasta adoptoidun pojan suomalaisäiti: Lapseni pahoinpideltiin ihonvärin vuoksi
Kansan Uutiset: ”Tapahtuu vähän väliä” - Poliisi väheksyy lasten rasismia?
Yle: Lasten kohtaama rasismi on arkea, mutta ei näy ulkopuolisille – pikkupojan nimittelystä ja potkimisesta rikosilmoitus

Helsingissä on tiistaina tehty rikosilmoitus kymmenvuotiaan pojan pahoinpitelystä leikkipuistossa. Pojan äidin mukaan pahoinpitelijät olivat teini-ikäisiä tyttöjä.

Poika kertoo, että tytöt potkivat häntä jalkoihin ja yksi potku osui myös vatsaan. Lisäksi tytöt nimittelivät kymmenvuotiasta neekeriksi ja lähellä olleet teini-ikäiset pojat raiskaajaksi.

HS: Ylikomisario teki nettiuhkailijastaan rikosilmoituksen ja kannustaa muita uhreja tekemään saman

Helsingin Sanomat: Ylikomisario teki nettiuhkailijastaan rikosilmoituksen ja kannustaa muita uhreja tekemään saman 5.8.2015

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren teki tällä viikolla rikosilmoituksen häntä koskevasta uhkausviestistä sosiaalisessa mediassa. Sipoon rkp:läinen kunnanvaltuutettu pitää poliittisen puolueen kannattajasivuston seinällä julkilausuttua uhkausta erityisen paheksuttavana.

Keskisuomalainen: Somalimies puki Jyväskylän rasismin runoksi – Lue koko runo: "Oi peloton Immonen"

Keskisuomalainen: Somalimies puki Jyväskylän rasismin runoksi – Lue koko runo: "Oi peloton Immonen" 5.8.2015

Jyväskylässä asuva Mohamed Ahmed Haji Omar inspiroitui viime viikonlopun uusnatsimellakasta ja puki sen runoksi.

Yle: Turvapaikanhakija Hoda, 5, on muuttotappiosta kärsivän Punkalaitumen toivo

Yle: Turvapaikanhakija Hoda, 5, on muuttotappiosta kärsivän Punkalaitumen toivo 5.8.2015

Punkalaitumen vastaanottokeskus avattiin tänä kesänä uudelleen, koska turvapaikanhakijoita on nyt paljon. Kunnanjohtajan mukaan heitä oli jo ikävä, sillä he tuovat kuntaan työtä ja puoli miljoonaa euroa valtion tukea.

Yle: Lakiasiantuntijat: Suomi velvoitettu puuttumaan vastarintaliikkeen toimintaan

Yle: Lakiasiantuntijat: Suomi velvoitettu puuttumaan vastarintaliikkeen toimintaan 5.8.2015

Kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen toiminta on kyseenalaistettu lauantaisten väkivaltaisuuksien jälkeen. Rikosoikeuden asiantuntijat pitävät järjestön toimintaan puuttumista vaikeana. Perustuslakiblogia kirjoittavat lakiasiantuntijat ovat eri mieltä.

Seura: Oulu on Suomen natsipääkaupunki

Seura: Oulu on Suomen natsipääkaupunki 5.8.2015

Pohjoisen natsipesäkkeessä demarikin voi diggailla väkivaltaisia kansallissosialisteja.

Savaon Sanomat: "Maahanmuuttajat ja nuorisotyöttömät uhkaavat passivoitua"

Savaon Sanomat: "Maahanmuuttajat ja nuorisotyöttömät uhkaavat passivoitua" 5.8.2015

Monikulttuurisuuden ohella pitäisi keskustella maahanmuuton ongelmakohdista. Näin sanoo kuopiolainen Tsega Kiflie. "Savolais-etiopilainen" mies on asunut Suomessa jo yli 20 vuotta. Hän toimii vastaavana ohjaajana Monikulttuurikeskus Kompassissa ja tuntee 99-prosenttisesti Kuopiossa asuvat maahanmuuttajataustaiset ihmiset.

Keskisuomalainen: Äärioikeistoa tutkinut toimittaja: "Jyväskylä otollista maaperää"

Keskisuomalainen: Äärioikeistoa tutkinut toimittaja: "Jyväskylä otollista maaperää" 5.8.2015

Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen järjestämä väkivaltaiseksi äitynyt mielenosoitus Jyväskylässä viime lauantaina nostaa esille kysymyksen: miksi tämä tapahtuu juuri Jyväskylässä?

Iltalehti: Tutkija: Suomalaiset poliitikot pelkäävät tuomita rasismia

Iltalehti/STT: Tutkija: Suomalaiset poliitikot pelkäävät tuomita rasismia 5.8.2015

Suomalaispoliitikkojen tuntuu olevan vaikea tuomita rasismia, sanoo mediatutkija Anu Koivunen.

Yle: Moni maahanmuuttaja pelkää kantasuomalaisia

Yle: Moni maahanmuuttaja pelkää kantasuomalaisia 5.8.2015

Oulussa asuva intialaistaustainen Priyanka Sood pelkää liikkua myöhään kaupungilla, sillä hän on joutunut uhkaavissa tilanteissa juoksemaan pakoon kantasuomalaisia. Hänen tietojensa mukaan maahanmuuttajaperheissä pelokkuus on lisääntynyt viime aikoina.

tiistai 4. elokuuta 2015

Jari Tervo: Rasistien tyhmyys on todiste siitä, että suomalainen geeniperimä kaipaa pikaista rikastamista

Seura: Jari Tervo: Rasistien tyhmyys on todiste siitä, että suomalainen geeniperimä kaipaa pikaista rikastamista 4.8.2015

Suomalaisen puuvillateollisuuden käynnisti skotlantilainen James Finlayson. Fiskarsin perusti hollantilainen Peter Thorwöste. Thurgaun kantonista Sveitsistä saapui Suomeen turkkuri Eduard Peter Fazer, jonka jälkeläiset loivat edelleen toimivan makeiskonsernin. Enso-Gutzeitin käynnisti norjalainen Hans Gutzeit.

Keskisuomalainen: Rasisminvastaisesta mielenosoituksesta iso riita – nimi piti vaihtaa

Keskisuomalainen: Rasisminvastaisesta mielenosoituksesta iso riita – nimi piti vaihtaa 4.8.2015
Yle: Poliisikaan ei tiedä illan mielenosoituksen järjestäjää

Keskiviikkona Jyväskylän kirkkopuistossa järjestettävälle rasismin ja fasismin vastaiselle mielenosoitukselle vaihdettiin tiistaina uusi tapahtumanimi: Unelmasta totta – rasismin vastainen mielenosoitus.

Yle: Tutkija: Rasistiset mielipiteet saavat vahvistusta rikosepäilyistä

Yle: Tutkija: Rasistiset mielipiteet saavat vahvistusta rikosepäilyistä 4.8.2015
Iltalehti: Somessa kuohuu: "Supo, miten meni noin niinku omasta mielestä?"

Yksittäistapauksia on tapana yleistää mutta yleistäminen on perusteetonta, sanoo professori Vesa Puuronen. Esimerkiksi Oulussa on ollut viikon aikana aseellinen yhteenotto, jossa oli osallisina maahanmuuttajataustaisia ja kaksi raiskausepäilyä, joissa epäillyt ovat tummaihoisia.

Uusi Suomi: Maahanmuuttaja hämmästyi huoltoasemalla: Tällaista on rasismi suomalaisessa kylässä

Uusi Suomi: Maahanmuuttaja hämmästyi huoltoasemalla: Tällaista on rasismi suomalaisessa kylässä 4.8.2015

Rasistinen käytös on lisääntynyt Suomessa viime aikoina, sanoo pohjoiskarjalaisessa Juuassa asuva valokuvaaja, yrittäjä Marshall Niles.

– Jotkut ihmiset ovat saaneet rohkaistusta alkaa puhua tietyllä tavalla, koska jotkut poliitikot ajattelevat samalla tavalla, Niles sanoo Uudelle Suomelle.

Yle: Turvapaikanhakijoita virtaa nyt Ruotsista –  Poliisi Ylelle: "Löysivät helpon keinon"

Helsingin Uutiset: Turvapaikanhakijoita virtaa nyt Ruotsista –  Poliisi Ylelle: "Löysivät helpon keinon" 4.8.2015

Turvapaikanhakijoiden määrän raju lisääntyminen näkyy erikoisella tavalla Lapissa, kertoo rikoskomisarion Jan Fordell Lapin poliisista Ylen Ykkösaamu-ohjelmalle.

Fordellin mukaan Lappiin on tänä vuonna saapunut runsaasti turvapaikanhakijoita Ruotsista. Poliisi epäilee, että kyse on organisoidusta toiminnasta, sillä tulijoilla on ollut mukanaan matkalippuja Etelä-Suomeen.

maanantai 3. elokuuta 2015

Ilta-Sanomat: Israelilaismiljonäärin radikaali ehdotus: Suomesta oma valtio maailman pakolaisille

Ilta-Sanomat: Israelilaismiljonäärin radikaali ehdotus: Suomesta oma valtio maailman pakolaisille 3.8.2015

Maailmassa lähes 60 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Pakolaisia on nyt enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Israelilaismiljonääri Jason Buzilla on maailman pakolaisongelmaan erikoinen ratkaisu: hänen mukaansa kaikki maailman pakolaiset voitaisiin asuttaa esimerkiksi Suomeen.

Iltalehti: Poliittisen hyssyttelyn on loputtava

Iltalehti, pääkirjoitus: Poliittisen hyssyttelyn on loputtava 3.8.2015
Iltalehti: Professori: Supon tiedot ääriliikkeistä riittämättömiä
Iltalehti: Yhteys äärioikeistoon ihmetyttää - Immonen sanoutui irti väkivallasta
Iltalehti: Räsänen ääriliikkeistä: Näiltä osin Suomen lainsäädäntö on puutteellinen
Iltalehti: "Suurin sisäinen uhka" - näin uusnatsit riivaavat Ruotsia
Iltalehti: Sipilä Jyväskylän mellakasta: "Hallitus tekee kaikkensa väkivaltaisten tekojen välttämiseksi"

Kansanedustaja Olli Immosen (ps) reilu viikko sitten julkaisema monikulttuurisuuden vastaiseen taisteluun kannustanut kirjoitus sai irvokkaan jatkon lauantaina, kun Immosen kanssa aiemmin kesäkuussa samassa yhteiskuvassa poseeranneet uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet kokoontuivat Jyväskylässä väkivaltaan päättyneeseen mielenosoituksen, jossa he pahoinpitelivät kolme ihmistä.

Yle: Konduktööri avautui viimeisenä työpäivänään: "Rasismi kumpuaa väärästä tiedosta"

Yle: Konduktööri avautui viimeisenä työpäivänään: "Rasismi kumpuaa väärästä tiedosta" 3.8.2015

VR:n lähijunan konduktööri yllätti matkustajat viimeisenä työpäivänään sunnuntaina 2. elokuuta Pasilan ja Helsingin välisellä rataosuudella. Konduktööri piti junan kuulutusjärjestelmän kautta pitkän puheen suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta.

Yle: Väitös: Tyttö on timantti, jota pitää suojella ‒ maine on tärkeä somalitytölle

Yle: Väitös: Tyttö on timantti, jota pitää suojella ‒ maine on tärkeä somalitytölle 3.8.2015

Koko somalikulttuurin, islamin ja arvojen tilaa peilataan somalityttöjen käytöksen kautta. Muun muassa tästä syystä somalityttöjen maineella on yhteisölle suuri merkitys myös Suomessa.

Kaleva: Oulun vas­taa­not­to­kes­kus ääriään myöten täynnä

Kaleva: Oulun vas­taa­not­to­kes­kus ääriään myöten täynnä 3.8.2015

Vastaanottokeskus Oulussa on täynnä ääriään myöten. Vastaanottokeskuksen johtajan Sirpa Kansanahon mukaan turvapaikanhakijoiden määrä repesi heinäkuussa.

lauantai 1. elokuuta 2015

Kansan Uutiset: Poliitikko onnistui mediatempussa: ”Ennen harva tiesi, kuka on Olli Immonen”

Kansan Uutiset: Poliitikko onnistui mediatempussa: ”Ennen harva tiesi, kuka on Olli Immonen” 1.8.2015

Tutkija pitää huolestuttavana sitä, että hallituspuolueen piiristä lähtee rasistinen kannanotto.

Iltalehti: Pitsasota leimahti Oulussa - tästäkö on kyse?

Iltalehti: Pitsasota leimahti Oulussa - tästäkö on kyse? 1.8.2015

Iltalehden lähteiden mukaan niin sanotun pitsamafian taustalla on monenlaista suhmurointia.

Iltalehden haastattelemien, nimettömänä pysyttelevien lähteiden mukaan ulkomaalaistaustaisten pitseriasukujen kovaan keskinäiseen kilpailuun pitsamarkkinoista ja suurista rahoista liittyy konkurssitehtailua ja kuittiväärennöksiä.

Yle: Paperittomasta maahantulijasta veronmaksajaksi

Yle: Paperittomasta maahantulijasta veronmaksajaksi 1.8.2015

Kuusi vuotta sitten afganistanilainen Ashraf Sahil pakoili Suomen viranomaisia, jotka halusivat käännyttää hänet Kreikkaan. Nyt hän kokoaa Mercedes-Benzin A-sarjaa Uudenkaupungin autotehtaalla.

HS: Multikulturalismin "painajainen"

Helsingin Sanomat: Multikulturalismin "painajainen" 1.8.2015

Viime tiistaina kymmenet tuhannet kokoontuivat eri puolilla Suomea toreille ja erilaisiin somemielenilmauksiin osoittamaan mieltä monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta. Samalla kansalaistapahtumiin kokoontuneet vastustivat kansanedustaja Olli Immosen (ps) kirjoittamaa englanninkielistä Facebook-viestiä, jossa kutsuttiin taisteluun monikulttuurisuuden painajaista vastaan.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Iltalehti: IL-gallup: Kansalta tyly tuomio Immoselle

Iltalehti: IL-gallup: Kansalta tyly tuomio Immoselle 31.7.2015
Aamulehti/STT: IL-kysely: Lähes puolet ei antaisi Immosen jatkaa

Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista (46 prosenttia) on sitä mieltä, että kansanedustaja Olli Immonen (ps) ei voi enää jatkaa kansanedustajan tehtävässään.

HS: Yksin maahan tullut nuori tarvitsee perheensä

Helsingin Sanomat, Vieraskynä: Yksin maahan tullut nuori tarvitsee perheensä 31.7.2015

Nuorten radikalisoitumisriski vähenee, jos heille turvataan mahdollisuus perhe-elämään.

HS: Helsingin suurmoskeija ja sen arabirahoitus kiristävät muslimien välejä

Helsingin Sanomat: Helsingin suurmoskeija ja sen arabirahoitus kiristävät muslimien välejä 31.7.2015

Persianlahden arabimaista tulossa oleva moskeijan rahoitus pelottaa osaa Helsingin muslimijohtajista. Sunnien ja shiiojen välillä on jo ollut yksittäisiä vihan purkauksia.

Helsinkiin viritelty suurmoskeija hämmentää ja huolettaa pääkaupunkiseudun muslimiyhteisöissä. Osaa muslimeista pelottaa, että suurmoskeijan tulo vahvistaisi ääriajattelua Suomessa.

Kyse on sunni- ja shiiamuslimien vastakkainasettelusta, jota esimerkiksi Syyrian sota ja äärijärjestö Isisin toiminta näyttävät kärjistävän Suomessakin.

Vihreä Lanka: Voiko monikulttuurisuus epäonnistua?

Vihreä Lanka: Voiko monikulttuurisuus epäonnistua? 31.7.2015

Tutkijat selittävät, mitä perussuomalaiset tarkoittavat monikulttuurisuuden vastustamisella, miksi maahanmuuttokriitikoiden retoriikka hämmentää vastapuolta ja miksi vähemmistöjen uimahallivuorot ovat tärkeitä.

Talouselämä: Kansalaisten mielipide on tyly: Maahanmuutto EU:n suurin haaste - suomalaiset eri linjoilla

Talouselämä: Kansalaisten mielipide on tyly: Maahanmuutto EU:n suurin haaste - suomalaiset eri linjoilla 31.7.2015

Perjantaina EU:n julkaisema Eurobarometri-kysely kertoo, että EU-kansalaiset näkevät maahanmuuton Euroopan unionin suurimpana haasteena.

Yle: Turvapaikanhakijat työllistävät poliisia Tampereella

Yle: Turvapaikanhakijat työllistävät poliisia Tampereella 31.7.2015
Yle: Turvapaikanhakijan kuuleminen lykkää poliisin muita töitä

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueelle on tullut jo enemmän turvapaikanhakijoita kuin koko viime vuonna yhteensä.

Turvapaikanhakijoiden määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna Pirkanmaalla.

Etelä-Saimaa: Miten maahanmuuttaja työllistyy Suomessa? Kaakkois-Suomessa ulkomaalaisten työnhakijoiden työttömyysaste 40 prosenttia

Etelä-Saimaa: Miten maahanmuuttaja työllistyy Suomessa? Kaakkois-Suomessa ulkomaalaisten työnhakijoiden työttömyysaste 40 prosenttia 31.7.2015

Turvapaikanhakija saa työskennellä Suomessa jo ennen oleskeluluvan saamista. Se ei ole itsestään selvää, sillä monissa Euroopan unionin maissa työnteko on turvapaikanhakijoilta kielletty.

— Suomessa turvapaikanhakija saa työskennellä kolme kuukautta maassa oltuaan, Pakolaisneuvonnan tiedottaja Sanna Rummakko toteaa.

Suomenmaa: Ulkomailta tulevat eivät ole Suomen pääongelma

Suomenmaa, pääkirjoitus: Ulkomailta tulevat eivät ole Suomen pääongelma 31.7.2015

Kansanedustaja Olli Immosen (ps.) kirjoituksen nostattama keskustelu on saattanut antaa monelle kansalaiselle mielikuvan, jonka mukaan maahanmuuttokysymykset olisivat nyt Suomen pääongelma.

Sellaiset ajatukset ovat pötyä.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Yle: Näkökulma: Suomi ei ole rasistinen maa

Yle: Näkökulma: Suomi ei ole rasistinen maa 30.7.2015

Suomalaiset eivät ole rasisteja, mutta Suomessa asuu rasisteja, kirjoittaa Ajankohtaisen kakkosen toimitussihteeri Sean Ricks.

Yle: "Maahanmuuttokeskustelussa sekoitetaan tahallaan termejä"

Yle: "Maahanmuuttokeskustelussa sekoitetaan tahallaan termejä" 30.7.2015

Rasismia tutkinut tietokirjailija Anna Rastas sanoo, että maahanmuuttokeskustelussa sekoitetaan tahallaan termejä. Erityisesti tähän syyllistyvät poliitikot, jotka pyrkivät ratsastamaan rasismilla valtaan.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Iltalehti: Keskustapoliitikko Abdirahim Hussein kyllästyi Isis-uutisointiin - "puhumme sivuoireesta, emme taudista"

Iltalehti: Keskustapoliitikko Abdirahim Hussein kyllästyi Isis-uutisointiin - "puhumme sivuoireesta, emme taudista" 28.8.2015

Keskustapolitiikko Abdirahim "Husu" Hussein kyllästyi yksipuoliseen Isis-uutisointiin.

"Kehotan suomalaista valtamedia lopettamaan isiksen hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan vastakkaisen asettelun valtaväestön ja muslimien keskuudessa, ja näillä palvelemme just isista ja islamafoobikoita, Hussein kirjoitti Facebook-sivuilleen tänään.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

MTV: EU:n sisäministerit sopuun – Orpo: Suomeen vajaat 800 pakolaista

MTV: EU:n sisäministerit sopuun – Orpo: Suomeen vajaat 800 pakolaista 20.7.2015
Yle: EU:n sisäministerit sopuun turvapaikanhakijoiden jaosta – Suomi vastaanottaa 792 ihmistä
Helsingin Sanomat: Suomeen EU:n kautta noin 800 turvapaikanhakijaa – "kokous oli todella vaikea"
Ilta-Sanomat: Suomi sitoutuu vastaanottamaan lähes 800 turvapaikanhakijaa Välimereltä
MTV: EU:n sisäministerit sopuun – Orpo: Suomeen vajaat 800 turvapaikanhakijaa
Yle: Amnesty: Turvapaikanhakijat eivät jakaudu EU-maiden kesken oikeudenmukaisesti

Sisäministeriön tiedote: Suomi sitoutuu vastaanottamaan 792 turvapaikanhakijaa Välimereltä

EU:n sisäministerit ovat päättäneet turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista EU-jäsenmaiden kesken Brysselissä. Suomen osuus tulee olemaan aikaisemmin kerrottu vajaat 800 pakolaista.

Yle: Syrjittiinkö helsinkiläisravintolassa maahanmuuttajia? – HOK-Elanto selvittää portsarin toimet

Yle: Syrjittiinkö helsinkiläisravintolassa maahanmuuttajia? – HOK-Elanto selvittää portsarin toimet 20.7.2015

HOK-Elanto selvittää, onko ulkomaalaisilta evätty sisäänpääsy Helsingin keskustan Amarillo-ravintolaan väärin perustein. Ravintolan portsarin kuultiin perjantaina puhuvan kovaan ääneen viiden maahanmuuttajan kiintiöstä illassa. HOK-Elanto tyrmää kiintiön olemassaolon.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

HS: Thaimaalaisten poimijoiden kohtelu testaa marjayritykset

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Thaimaalaisten poimijoiden kohtelu testaa marjayritykset 19.7.2015

Suomeen tulee tänäkin kesänä 3 500 metsämarjanpoimijaa Thaimaasta. Ensimmäiset poimijat saapuivat viikko sitten. Metsämarjat vain eivät ole vielä kypsiä. Odottaminen käy poimijoille kalliiksi, sillä he maksavat marjayrityksille yösijasta ja ruuasta, vaikka eivät saa tuloja. Paineita lisää se, että valtaosa tulijoista on ottanut lainaa lentolippuja varten ja maksanut Suomeen tulostaan thaimaalaiselle työnvälittäjälle.

Iltalehti: Nouseeko kiistelty suurmoskeija Helsinkiin?

Iltalehti: Nouseeko kiistelty suurmoskeija Helsinkiin? 19.7.2015

Helsingin suurimmat valtuustoryhmät kokoomus, SDP ja vihreät toivottavat suurmoskeijan tervetulleeksi Helsinkiin.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ilta-Sanomat: Turkkilainen ex-futari: Suomessa on piilorasismia

Ilta-Sanomat: Turkkilainen ex-futari: Suomessa on piilorasismia 17.7.2015

Veikkausliigassa pelannut ja sittemmin pizzayrittäjäksi alkanut turkkilainen Sükrü Uzuner pitää suomalaisia pääosin suvaitsevaisina ja kertoo itse välttyneensä isommilta ongelmilta.

Yle: Irakilaisperhe odottaa Suomesta turvapaikkaa – karkotuspäätös pimentää taivaan

Yle: Irakilaisperhe odottaa Suomesta turvapaikkaa – karkotuspäätös pimentää taivaan 18.7.2015

Irakilaiset ovat suurin Suomesta kansainvälistä suojelua hakeva ryhmä. Turvapaikanhakijoiden määrä on alkuvuoden aikana lähes tuplaantunut viime vuodesta. Tällä tavoin maailmanpolitiikkaa saapuu meidän kotiovellemme.

HS: Helsingin suurmoskeijan rahoitus hämmentää – rahaa tulossa jopa Bahrainista

Helsingin Sanomat: Helsingin suurmoskeijan rahoitus hämmentää – rahaa tulossa jopa Bahrainista 18.7.2015

Bahrainin kuningashuone maksaa Helsinkiin kaavaillun keskuksen suunnittelua

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ilta-Sanomat: Näin paljon thaipoimijat tienaavat Suomen-reissullaan: ”Joidenkin mukaan edelleen liian vähän”

Ilta-Sanomat: Näin paljon thaipoimijat tienaavat Suomen-reissullaan: ”Joidenkin mukaan edelleen liian vähän” 17.7.2015

Suomessa työskentelee joka kesä merkittävä määrä ulkomaalaisia marjanpoimijoita.
Kiantama Oy:n toimitusjohtaja Vernu Vasunta kertoo, että heillä työskenteleville poimijoille jää karkeasti arvioituna käteen sellainen summa, joka vastaa vuoden palkkaa kotona Thaimaassa.

Helsingin Sanomat: Pikkurikokset vähenivät Helsingissä – poliisi käännytti taskuvarkaita maasta

Helsingin Sanomat: Pikkurikokset vähenivät Helsingissä – poliisi käännytti taskuvarkaita maasta 17.7.2015

Helsingissä on alkuvuodesta ilmoitettu poliisille yli 3 000 rikosta vähemmän kuin vuotta aiemmin eli määrä on laskenut noin seitsemän prosenttia. Erityisesti laskussa ovat olleet omaisuusrikokset.

Pohjalainen: Pohjalaisesta marjatilasta ilmoitus aluehallintovirastoon

Pohjalainen: Pohjalaisesta marjatilasta ilmoitus aluehallintovirastoon 17.7.2015

Ulkomaalaiset mansikanpoimijat tulevat usein Suomeen suurten odotusten kanssa. Urakkapalkalla ansaittu rahamäärä voi olla kuitenkin huomattavasti pienempi, mitä he ovat alun perin kuvitelleet.

Uusi Suomi: Maahanmuuttovirasto havaitsi uuden ilmiön: Suomeen tullaan nyt 200 €:n perässä

Uusi Suomi: Maahanmuuttovirasto havaitsi uuden ilmiön: Suomeen tullaan nyt 200 €:n perässä 17.7.2015
MTV: Suomea markkinoidaan Albaniassa – turvapaikanhakijoiden määrä räjähtänyt
Iltalehti/STT: Albanialaisten turvapaikanhakijoiden määrä moninkertaistui - kaikille kielteinen päätös
Helsingin Sanomat: Suomeen väärillä lupauksilla – "Suomesta saa turvapaikan, työtä tai paluurahat"
Maahanmuuttoviraston tiedote: Perusteettomasti turvapaikkaa hakeneiden albanialaisten määrä on moninkertaistunut

Maahanmuuttovirasto kertoo, että albanialaisten turvapaikanhakijoiden määrä on moninkertaistunut lyhyessä ajassa Suomessa.

- Kesäkuussa hakijoita tuli 71, kun toukokuussa hakijoita oli 25. Heinäkuussa hakijoita on tullut jo noin 150, virasto kertoo tiedotteessaan.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen tulleet albanialaiset ovat kertoneet, että heidän tulonsa taustalla on ”järjestelmällistä toimintaa”.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kainuun Sanomat: Kajaaniin 50 uutta turvapaikanhakijaa

Kainuun Sanomat: Kajaaniin 50 uutta turvapaikanhakijaa 16.7.2015

Kajaanin pakolaisten vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoiden paikkamäärä kasvaa elokuussa 250:een. Tällä hetkellä paikkamäärä on 200.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vihreä Lanka: Mikä naurattaa kansaa?

Vihreä Lanka: Mikä naurattaa kansaa? 15.7.2015
Helsingin Sanomat: Suomi-Areenan täysosuma: Miespaneeli pohti maahanmuuttoa ilman yhtään maahanmuuttajaa

PERUSSUOMALAISTEN järjestämä maahanmuuttopaneeli Suomi-Areenassa tiistaina sai muun muassa Nyt.fi:n huomion, koska keskustelemassa ei ollut yhtään naista saati yhtään maahanmuuttajaa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Suomen Kuvalehti: Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma – sallivampaa kuin muualla Euroopassa

Suomen Kuvalehti: Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma – sallivampaa kuin muualla Euroopassa 13.7.2015

Ryhmät hakevat kannatusta sanoutumalla irti rotuopista, sanovat tutkijat.

Suomessa suhtaudutaan maltillisempaan äärioikeistoon ja sen ajatuksiin sallivammin moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotonen.

Nettikeskustelujen perusteella voi hänen mukaansa huomata, että suomalaiset eivät tuomitse äärioikeistolaista ajattelua yhtä vahvasti, kuin esimerkiksi ruotsalaiset.

Pohjalainen: Vaasasta on tullut suuri somalikaupunki

Pohjalainen: Vaasasta on tullut suuri somalikaupunki 13.7.2015

Suomi on Euroopan suuria somalimaita, ja Vaasasta on tullut maan kuudenneksi suurin somalikaupunki. Tämä ilmenee juuri julkaistusta Suomen somaleista kertovasta kirjasta.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Yle: Kesä toi Suomeen lisää Itä-Euroopan romaneja – maailmanpolitiikka on kotiovellamme

Yle: Kesä toi Suomeen lisää Itä-Euroopan romaneja – maailmanpolitiikka on kotiovellamme 11.7.2015

Poliisin arvion mukaan Romanian ja Bulgarian romaneja on Suomessa kolmesta sadasta viiteen sataan. Vuosien varrella heidän toimintansa on muuttunut, sillä tätä nykyä vain pieni osa heistä kerjää.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

MTV: "Ero aiheuttaa naiselle riskin joutua väkivallan kohteeksi"

MTV: "Ero aiheuttaa naiselle riskin joutua väkivallan kohteeksi" 10.7.2015

Erotilanne aiheuttaa naiselle riskin joutua väkivallan kohteeksi. Näin sanoo johtaja Natalie Gerbert naisten Voimavarakeskus Monikasta. Väkivallalle altistuminen erotilanteessa koskee hänen mukaansa sekä etnisiä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia.

Vantaan Sanomat: Huijaripoliisit petkuttivat turisteja röyhkeästi – tähän kikkaan moni lankesi

Vantaan Sanomat: Huijaripoliisit petkuttivat turisteja röyhkeästi – tähän kikkaan moni lankesi 10.7.2015

Helsingin keskustassa liikkui viime sunnuntain, 5.7 ja kuluvan viikon aikana mieskolmikko, joka huijasi ulkomaalaisilta turisteilta yli 4000 euroa rahaa. Helsingin poliisilla on tiedossa kolme eri tapausta, joissa poliiseina esiintyneet miehet menivät erilaisia tekosyitä käyttäen turistien juttusille ja saivat huomaamatta varastettua heidän lompakostaan ja laukuistaan rahaa.

HS: Suomi vai Ruotsi – kumpi on parempi maa turvapaikanhakijalle?

Helsingin Sanomat: Suomi vai Ruotsi – kumpi on parempi maa turvapaikanhakijalle? 10.7.2015

Ennusteen mukaan Suomesta hakee turvapaikkaa tänä vuonna poikkeuksellisen moni: 6 000–8 000. Ruotsiin suuntaa kuitenkin kymmenkertainen määrä.

MTV: Turvapaikanhakijoiden uusi ennätys kesäkuussa: määrä kaksinkertaistunut

MTV: Turvapaikanhakijoiden uusi ennätys kesäkuussa: määrä kaksinkertaistunut 10.7.2015

Kesäkuussa Suomeen saapui tämän vuoden ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 770. Määrä on kaksinkertaistunut tammikuun 326 hakijasta.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Satakunnan Kansa: Huhtasaaren somekohun vaikutukset vähäiset

Satakunnan Kansa: Huhtasaaren somekohun vaikutukset vähäiset 8.7.2015

Porilaisen kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) väitetyistä tekemisistä sosiaalisessa mediassa nousi pienimuotoinen kohu viime viikonloppuna. Kohu lähti liikkeelle, kun Helsingin Sanomat uutisoi Huhtasaaren olevan jäsenenä rasistisessa Facebook-ryhmässä. Tästä alkoi kiistely, onko Huhtasaari liittynyt ryhmään itse vai onko hänet liitetty.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Yle: "Eläkeläiset raiskaavat yrittäjiä enemmän" ja muita totuuksia raiskauksista

Yle: "Eläkeläiset raiskaavat yrittäjiä enemmän" ja muita totuuksia raiskauksista 5.7.2015

Viime viikkoina käyty raiskauskeskustelu on oiva esimerkki siitä, miten tilastot tavataan kaivaa aina esiin, kun ongelmalle halutaan antaa kasvot. Mutta ovatko tilastot koko totuus, pohtii toimittaja Ella Mikkola.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kansan Uutiset: Suomen unohdetut siirtotyöläiset

Kansan Uutiset: Suomen unohdetut siirtotyöläiset 4.7.2015

Siirtotyöläiset rakentavat ydinvoimaloitamme ja siivoavat koulujamme, mutta kuka kantaa vastuun heidän oikeuksiensa toteutumisesta?

Kaleva: Koulutustaso heijastelee maa­han­muut­toa­sen­tei­ta

Kaleva: Koulutustaso heijastelee maa­han­muut­toa­sen­tei­ta 4.7.2015

Matalasti koulutetut suhtautuvat keskimääräistä torjuvammin humanitääriseen maahanmuuttoon, selviää Kalevan teettämästä kyselystä.

HS: Irakilaismies aikoi tappaa tytön kunniasyistä

Helsingin Sanomat: Irakilaismies aikoi tappaa tytön kunniasyistä 4.7.2015
Irakilaistyttö: Veli voi tehdä mitä vain

Käräjätuomion mukaan nuori mies oli sopinut isänsä kanssa sisarensa tappamisesta Helsingissä. Miesten mielestä tyttö oli vienyt perheeltä kunnian.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

HS: Venäläinen homopari sai turvapaikan Suomesta

Helsingin Sanomat: Venäläinen homopari sai turvapaikan Suomesta 4.7.2015

Suomesta syyskuussa 2014 turvapaikkaa hakeneelle venäläiselle homoparille on myönnetty turvapaikka. Vladimir Naumov ja Vasili Kolesnikov saivat tiedon myönteisestä päätöksestä alkuviikosta.

HS: Kaksi pohjoiskorealaista sai viime vuonna turvapaikan Suomesta

Helsingin Sanomat: Kaksi pohjoiskorealaista sai viime vuonna turvapaikan Suomesta 3.7.2015

Suomesta haki viime vuonna turvapaikkaa neljä ihmistä, jotka sanoivat tulleensa Pohjois-Koreasta.

Kaksi heistä sai turvapaikan, ja heidän kansallisuudekseen merkittiin edelleen Pohjois-Korea eli Korean demokraattinen kansantasavalta.

Keskisuomalainen: Pikkukunnat päihittävät isot pakolaisten vastaanottajina – Lisää paikkoja tarvittaisiin yhä

Keskisuomalainen: Pikkukunnat päihittävät isot pakolaisten vastaanottajina – Lisää paikkoja tarvittaisiin yhä 3.7.2015

Suomalaisten kuntien pakolaisille tarjoamien sijoituspaikkojen määrä jää edelleen Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteesta. Kunnissa on tänä vuonna tarjolla vain hieman reilut tuhat paikkaa kiintiöpakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Vastaanottajiksi on sitoutunut 47 kuntaa.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Yle: Perussuomalaisen kunnallispoliitikon pakkosterilisaatiokommenteista esitutkinta

Yle: Perussuomalaisen kunnallispoliitikon pakkosterilisaatiokommenteista esitutkinta 2.7.2015

Helsingin perussuomalaisten Olli Sademies ehdotti toukokuussa henkilökohtaisessa Facebook-profiilissaan Suomeen muuttavien afrikkalaismiesten pakkosterilisaatiota.

HS: Perussuomalaisten Huhtasaari kiistää liittyneensä itse Facebookin rasistiseen ryhmään

Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten Huhtasaari kiistää liittyneensä itse Facebookin rasistiseen ryhmään 2.7.2015

Tuore kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) kiistää, että olisi itse liittynyt jäseneksi rasistiseen Facebook-ryhmään, jossa pilkataan alatyylisesti eri kansanryhmiä.

Huhtasaari kertoo, että hänet on liitetty "Puskaraiskaajien rasistinen tausta!" -nimiseen ryhmään lupaa kysymättä.

HS: Rasistista, sanovat päätoimittajat

Helsingin Sanomat: Rasistista, sanovat päätoimittajat 2.7.2015

Kahden kulttuuripainotteisen aikakauslehden päätoimittajat käyttävät rasisti-sanaa Suomen hallitusta puntaroivissa uusissa pääkirjoituksissaan. Image-lehden päätoimittaja Heikki Valkama kirjoittaa: "Perussuomalaisten hallitukseen nousussa on mielenkiintoista se, että vallan kahvaan on päässyt nyt toden teolla puolue, jonka kansanedustajat ovat avoimesti rasistisia."

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

HS: Alle tuhannen asukkaan Pelkosenniemelle halutaan pakolaisia

Helsingin Sanomat: Alle tuhannen asukkaan Pelkosenniemelle halutaan pakolaisia 1.7.2015

Viisi pelkosenniemeläistä kunnanvaltuutettua jätti maanantaina kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jonka mukaan Pelkosenniemen tulisi hakeutua pakolaisia vastaanottavaksi kunnaksi. Mikäli ehdotus etenee käytäntöön, tulisi noin 950 asukkaan Pelkosenniemestä ensimmäinen pakolaisia vastaanottava Lapin pikkukunta.