perjantai 10. syyskuuta 2010

YLE: Kemin maahanmuuttajakoulutukselle lisätiloja

YLE Perämeri: Kemin maahanmuuttajakoulutukselle lisätiloja 10.9.2010

Kemin maahanmuuttajakoulutus on saanut käyttöönsä tarvitsemansa lisätilat Merihovin kiinteistöstä Keskuspuistokadulla. Uudet tilat on otettu käyttöön maanantaina.

Koulutuksesta vastaava opettaja Oili Huusko-Tuohino kertoo, että lisätilan tarve tuli ajankohtaiseksi viime keväänä, jolloin koulutus laajeni voimakkaasti ja opiskelijaryhmien määrä kasvoi.

Maahanmuuttajakoulutuksen käytössä ovat edelleen myös Nahkurinkadulla sijatsevat tilat. Molemmissa pisteissä on mahdollista opettaa kuutta ryhmää.

Oili Huusko-Tuohino sanoo, että koulutuksen tarpeen ratkaisee alueelle tulevien pakolaisten määrä.

- Voi sanoa, että noin 60 prosenttia meidän opiskelija-asiakkaistamme on pakolaistaustaisia. Se määrää aika pitkälle sen, kuinka meillä on opiskelijoita jatkossakin. Jos pakolaiskiintiöt ja turvapaikan hakijoiden määrä ei jatkossa suuresti muutu, niin silloin oletamme opiskelijoiden määrän pysyvän nykyisellä tasolla, Huusko-Tuohino sanoo.

Lapin ELY-keskus ostaa maahanmuuttajakoulutuksen Kemin lyseon lukion aikuisopetukselta. Nykyinen sopimus on kaksivuotinen.