torstai 1. syyskuuta 2011

YLE: Tietämättömyys tulehduttaa poliisien ja maahanmuuttajien välejä

YLE Turku: Tietämättömyys tulehduttaa poliisien ja maahanmuuttajien välejä 1.9.2011

Maahanmuuttajien ja poliisien välejä hiertävät molemminpuoliset ennakkoluulot, todetaan tuoreessa Turun yliopiston väitöstutkimuksessa. Maahanmuuttajat eivät luota suomalaispoliisien oikeudenmukaisuuteen. Poliisien tiedot maahanmuuttajien kulttuurista ovat myös puutteelliset, mikä lisää väärinkäsityksiä ja vahvistaa maahanmuuttajien ennakkoluuloja poliisia kohtaan.

Tutkimuksen tehnyt turkulaistutkija Stephen Egharevba korostaa, että poliisin ja maahanmuuttajien on saatava lisää tietoa toisistaan luottamuksen parantamiseksi.

- Huomasimme, mitä Isossa-Britanniassa tapahtui kolmessa päivässä. Se voi tapahtua Suomessakin. Haluan näyttää kansalle, että meidän pitää luottaa toisiimme, tai voi tulla katastrofi, Egharevba toteaa.

Turussa 22 vuotta asuneen Agharevban tutkimuksessa pyritään rakentamaan mallia, jonka avulla poliisi voi kehittää kaikkia väestöryhmiä palvelevaa toimintaa syrjinnän torjumiseksi.

Viisi eri näkökulmaa

Tutkimus koostuu viidestä osa-alueesta, joita käsitellään poliisiopiskelijoiden, ammatissa olevien poliisien ja Turussa asuvien afrikkalaisten kautta. Ensimmäinen osa käsittelee ennakkoluuloja sosiaalis-oikeudellisesta näkökulmasta, ja toisessa osassa vertaillaan vastaajien kokemuksia poliisin toiminnasta vastaajien kotimaassa ja Turussa.

Kolmannessa tutkimusvaiheessa Egharevba selvitti maahanmuuttajien taustojen vaikutuksia siihen, millaisen käsityksen poliisista he ovat saaneet.

Neljäs ja viides osa käsittelevät mm. poliisien kulttuuritietämystä sekä maahanmuuttajien koulutustasoa.

Poliisi pelottaa

Turun Varissuon lähiössä jo lähes joka toinen asukas on maahanmuuttajataustainen. Lähiöllä on oma nimikkopoliisinsa Vesa Jauhiainen, jonka mukaan nuoret maahanmuuttajat kyllä uskaltavat tulla juttelemaan, mutta vanhemmat maahanmuuttajat kavahtavat poliisin virkapukua.

- Tavallaan se katse kertoo, että taustalla on pelkoja ja ennakkoluuloja. Monesti tulee eteen tilanne, jossa tietää, että maahanmuuttajan olisi pitänyt tehdä asiasta rikosilmoitus, mutta sitä ei ole tehty, koska ilmoitus pitäisi tehdä poliisille, Jauhiainen kuvailee.

Monella maahanmuuttajalla on ikäviä muistoja oman maansa poliisista, joten he eivät ole tottuneet luottamaan virkavaltaan. Tutkimuksen mukaan ennakkoluulot ovat kuitenkin lieventyneet puolin ja toisin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Varissuon aluepoliisi Vesa Jauhiainen uskoo työkavereidensa ennakkoluulojen vähevän ajan kanssa.

Värikö ratkaisee?

Sierra Leonesta Suomeen muuttanut Mike Bangs pitää suosittua lounasravintolaa Turun yliopiston kupeessa. Suomeen muutettuaan hän joutui pubissa tappeluun ja paikalle hälytetty poliispartio pidätti hänet kyselemättä mitään.

- Muistan olleeni ravintolassa, ja minulla oli hieno puku päällä. Sitten joku suomalainen huusi, että tuolta tulee neekeri, ja löi minua. Löin takaisin. Kun poliisi tuli, he ottivat vain minut, Bangs muistelee.

VTM Stephen Egharevban väitöstutkimus tarkastetaan Turun yliopistossa 2.9.