keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

HS: Soinin parlamenttiryhmä irtisanoutui muukalaisvastaisuudesta


Helsingin Sanomat/STT:
Soinin parlamenttiryhmä irtisanoutui muukalaisvastaisuudesta
1.7.2009


Eurokansanedustaja Timo Soinin parlamenttiryhmä irtisanoutuu muukalaisvastaisuudesta, antisemitismistä ja kaikista muista syrjinnän muodoista.

Ryhmän nimi on suomennettuna Vapauden ja demokratian Eurooppa, ja siihen kuuluu 30 meppiä kahdeksasta maasta. Ryhmä julkisti kokoonpanonsa, ohjelmansa ja nimensä keskiviikkona Brysselissä.

Eniten jäseniä on Britanniasta, jonka itsenäisyyspuolueen 13 edustajaa ovat Soinin ryhmätovereita. Toiseksi eniten jäseniä on Italiasta, jonka Pohjoisen liitto sai parlamenttiin yhdeksän paikkaa. Lisäksi ryhmässä on meppejä Kreikasta, Tanskasta, Ranskasta, Hollannista ja Slovakiasta.

Parlamenttiryhmä kertoo ohjelmassaan vastustavansa EU:n kehittämistä liittovaltioksi. Ryhmän mukaan EU:n perussopimuksista ja niihin tehtävistä muutoksista pitää vastaisuudessa järjestää kansanäänestys kaikissa jäsenmaissa.