perjantai 31. heinäkuuta 2009

YLE: Rasismi rasittaa kaksikulttuurisia lapsia


YLE Uutiset:
Rasismi rasittaa kaksikulttuurisia lapsia
31.7.2009


Kaksikulttuuristen perheiden lapset kokevat usein syrjintää. Poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi heitä saatetaan esimerkiksi pitää ulkomaalaisina. Rasistista kohtelua on vaikea käsitellä perheissä, eikä tukea ole juuri tarjolla.

Rasismi voi olla arkipäivää maahanmuuttajille, mutta myös niille, jotka ovat syntyneet Suomessa. Suomalais-nigerialaisen perheen äiti Tiina Aalto kertoo, mitä kouluikäiset lapset saavat kodin ulkopuolella kokea.

- Luullaan, että he ovat adoptoituja, että ei tuollaiset voi olla suomalaisia. Joskus meille puhutaan englantia, koska olemme erinäköisiä, sanoo helsinkiläinen Aalto.

Kaksikulttuurisissa perheissä elävien lasten luku kasvaa jatkuvasti. Tarkkoja tilastoja ei perheistä löydy, mutta suomalaiset solmivat vuosittain reilut pari tuhatta avioliittoa ulkomaalaistaustaisen henkilön kanssa. Suomessa syntyneelle jälkikasvulle kulttuuri-identiteetin rakentaminen voi olla työlästä.

- Tuntuu, kuin vedettäisiin mattoa jalkojen alta. Ei ikään kuin hyväksytä suomalaiseksi. Lapset ehkä kokevat vieraantuvansa Suomesta, Tiina Aalto kuvailee.

Poikkeavaan ulkonäköön perustuvaa syrjintää voi olla kaksikulttuurisissa perheissä vaikea käsitellä. Tämä tiedetään helsinkiläisessä Familia Club -järjestössä, jossa monikulttuurisille perheille tarjotaan muun muassa keskusteluryhmiä.

- Perheen suomalaistaustaisella vanhemmalla ei ole välttämättä resursseja käsitellä lasten kohtaamaa rasismia, koska hän ei ole itse kohdannut sellaista. Asia halutaan ehkä lakaista maton alle, eikä siitä keskustella, kertoo projektipäällikkö Hanna Kinnunen.

Kolmannen sektorin järjestämän toiminnan lisäksi kaksikulttuurisille perheille on tarjolla vain vähän tukea. Esimerkiksi neuvoloiden perhevalmennuksissa monikulttuurista taustaa ei harvoja poikkeuksia lukuunottamatta huomioida.