HS: Perheen yhdistäminen edistää pakolaisten kotoutumista

Helsingin Sanomat, vieraskynä:
Sari Sirra: Perheen yhdistäminen edistää pakolaisten kotoutumista
12.7.2009

Mielipide:
Riikka Purra: "Tapaus Mummo" on pisara meressä

Julkisuudessa on käyty vahvoin kannanotoin keskustelua Suomessa asuvan perheen isovanhemmille myönnettävistä oleskeluluvista. Keskustelun laukaisi iäkkään egyptiläisen isoäidin saama maastakarkotuspäätös, jota moni on pitänyt kohtuuttomana. Päätöstä kritisoivien tahojen kannanotoissa ovat korostuneet toisaalta lupakäytännön kohtuuttomuus ydinperheen ulkopuolisten perheenjäsenten kohdalla ja toisaalta perheenjäsenen määritelmän rajoittavuus.

Ei ole hämmästyttävää, että perhe-elämään puuttuminen herättää vahvoja tunteita. Sen sijaan se hämmästyttää, että asiaan liittyvä viranomaisten oikeudellinen argumentaatio on ollut nuivaa ja puolustelevaa.

Keskeisissä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa perhe-elämää suojataan perustavana ihmisoikeutena. YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus määrittelee perheen yhteiskunnan perusluonteiseksi yhteisöksi, jolla on oikeus saada suurin mahdollinen tuki ja apu.

Perhe-elämä muodostaa yksilön identiteetin ydinalueen, ja siihen puuttuminen on aina vakava toimenpide, oli puuttuminen sitten laillista tai laitonta. Kun perheen yhtenäisyyteen puututaan, asianosaisella on oikeus asian vakavuuden vuoksi saada huolellisesti perusteltu päätös. Sama huolellisen perustelun vaatimus koskee julkista keskustelua – poliittista päätöksentekotahoa ja vastuullisia viranomaisia myöten. On hyvä, että keskustelu on nyt saatu avattua.

Oleskelulupa- ja maastakarkotusratkaisut ovat oikeudellisesti erittäin vaativia päätöksiä. Koska ne koskettavat perustavalla tavalla asianosaisen oikeusasemaa ja ihmisoikeuksia, viranomaiselta vaaditaan kokonaisvaltaista harkintaa ja punnintaa.

Oikeudellisesti sovellettavaksi tulee ulkomaalaislain lisäksi perustuslaki, joka edellyttää päätöksen tukevan perusoikeuksien toteutumista. Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden nauttia yksityiselämää, johon myös perhe-elämä kuuluu. Perusoikeuksien lisäksi päätöksessä on asetettava etusijalle ihmisoikeudet, eli kahdesta vaihtoehdosta tulee valita se, joka parhaiten edistää ihmisoikeuksien toteutumista.

Perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan periaatetta on vakiintuneesti sovellettu muun muassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO). Nyt keskustelua aiheuttaneen tapauksen ja muiden iäkkäitä vanhempia koskevien prosessien kohdalla on perustelua kysyä, mikä on mennyt vikaan.

Suomen ulkomaalaislain mukaan muiden kuin ydinperheen ulkopuolisten perheenjäsenten oleskelulupa edellyttää täyttä riippuvuutta täällä asuvasta omaisesta. Linja on sinänsä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä Euroopan neuvoston perheenyhdistämisdirektiivin mukainen.

Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että perheenyhdistämisdirektiivi sallivat rajoitetusti ydinperheen ulkopuolisen perheenjäsenen, esimerkiksi iäkkään vanhemman, oleskeluluvan myöntämisen perhesiteen nojalla. Riippuvuuselementti on näidenkin säännösten pohjana.

Suomessa korkein hallinto-oikeus on omassa oikeuskäytännössään tulkinnut täyttä riippuvuutta erittäin tiukasti. Tämä tulkinta ohjaa alempia viranomaisia, eikä Maahanmuuttoviraston kannanottojen perusteella ole oletettavissa, että viranomaiset omasta aloitteestaan poikkeaisivat jo omaksutusta tiukasta linjasta.

Olisikin suotavaa, että korkeimman hallinto-oikeuden tulkinta testattaisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) valittamalla KHO:n kielteisestä oleskelulupapäätöksestä. EIT on omassa oikeuskäytännössään antanut oikeussuojaa ydinperheen ulkopuoliselle perheenjäsenelle.

Valitustie ei kuitenkaan ole helppo, eivätkä mahdollisuudet saada tätä kautta helpotusta tiukkaan suomalaiseen oikeuskäytäntöön ole kovin suuret.

Suomella olisi mahdollisuus muuttaa kansallista lainsäädäntöään esimerkiksi siten, että riippuvuuden määritelmää väljennettäisiin. On toki myös mahdollista sisällyttää isovanhemmat osaksi ydinperhettä, mikä ei kuitenkaan liene poliittisesti realistista.

Ihmisoikeuksien näkökulmasta olisi perusteltua siirtyä niin sanottuun kulttuurisensitiiviseen perhekäsitteeseen, joka huomioi asianosaisen oman kulttuuritaustan. Voidaan perustellusti kysyä, kokeeko ihminen, jonka omassa kulttuurissa isovanhemmat kuuluvat perheeseen, tulleensa oikein kohdelluksi, kun hänen iäkäs vanhempansa karkotetaan maasta.

Euroopan neuvoston perheenyhdistämisdirektiivin mukaan perheen yhdistäminen auttaa luomaan sosiokulttuurista tasapainoa ja edistää siten kotoutumista. Kun suurin osa esimerkiksi pakolaisista tulee kulttuureista, joissa perhe on laajempi kuin suomalainen ydinperhe, iäkkäillä vanhemmilla on suuri merkitys kotoutumisen edistäjinä.

Ministeri Astrid Thors on julkisuudessa ilmoittanut hallituksen maahanmuuttopoliittisten toimien painottuvan nyt lainmuutosten sijaan kotouttamiseen. Nämä kaksi asiaa nivoutuvat kuitenkin yhteen.

Juuri nyt kaivattaisiin empiiristä tutkimusta maahanmuuttajien perhekäsityksistä, perhedynamiikasta ja iäkkäiden vanhempien vaikutuksesta perheen hyvinvointiin. Näin saataisiin kovaa faktaa nyt käytävään arvokeskusteluun ja samalla mahdollisuus muuttaa lakia tasapainoisella tavalla.


Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, joka valmistelee Turun yliopistossa väitöskirjaa pakolaisten oikeudesta perheen yhdistämiseen kansainvälisen oikeuden nojalla.

_______________________________

HS/Mielipide:

Helsingin Sanomat on perustellusti uutisoinut useaan otteeseen egyptiläisen isoäidin karkotuspäätöksestä ja vaatinut "inhimillisyyttä" maahanmuuttobyrokratiaan. Vaikka päätös on lainmukainen, olisi tästä poikkeaminen ollut mahdollista ja ennen muuta humaania.

Keskustelussa on kuitenkin jälleen kerran hyödynnetty erityistapauksen todistusvoimaa ihmisten myötätunnon ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten aikaansaamiseksi.

Vaikka "ihmisistä ihmisille" on epäilemättä luonteva ohjenuora journalismille yleisemminkin, olisi suotavaa, että olisi kerrottu myös jotakin yleistä maahanmuuttajien perhe- ja sukumääritelmistä, perheenyhdistämispolitiikasta ja maahanmuuttohallinnon asiaan keskittämien resurssien laajuudesta.

Perheenyhdistämisten ja erityisesti kasvattilasten määrän huomattavan kasvun vaikutukset on tunnustettu esimerkiksi sisäasiainministeriön hiljattain valmistuneessa selvityksessä.

Perheenyhdistämisen kautta Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrä ylittää moninkertaisesti ensimmäisenä maahan tulleiden perheenjäsenten määrän, erityisesti Somaliasta saapuvien kohdalla.

Maahanmuuttohallintoa ja virkavaltaa humaaniuden puutteesta soimaavien näkökulmien rinnalla asiassa vaikuttavat myös muun muassa hakijoiden tahalliset väärinkäytökset sekä näiden paljastamiseen tai minimointiin tähtäävät dna- ja psykologiset testit.

Virkamiesten asema on puun ja kuoren välissä: yhtäältä Maahanmuuttovirasto tekee, mitä ministeriö määrää, toisaalta se ei voi yhä kasvavan maahanmuuttajavolyymin paineessa arvioida jokaista tapausta erityistapauksena, saati "inhimillisyyden" vaatimusten kautta.

On ainoastaan luonnollista ja erittäin tervettä, ettei kadunmiehen etiikkaan mahdu perustelu vanhan ja sairaan, lapsistaan riippuvaisen isoäidin karkotuksesta "varmaan kuolemaan" (HS 6. 7.).

Mutta uskaltaisiko Helsingin Sanomat peräänkuuluttaa lukijoidensa oikeudentajua maahanmuuttopolitiikan epäinhimillisistä tai sisäisesti ristiriitaisista elementeistä laajemminkin tai edes taustoittaa erityisilmiöt niin, että tarinassa olisi muitakin osallisia kuin hyvät, pahat ja uhrit?

RIIKKA PURRA

valtiotieteiden maisteri
Kirkkonummi