keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Vasemmistonuoret: Poliisin häiritsevän käytöksen loputtava


Aamulehti:
Mikko Pulliainen: Vasemmistonuoret, poliisi ja todellisuudentaju
9.7.2009

Vasemmistonuorten tiedote:
Poliisin häiritsevän käytöksen loputtava
8.7.2009

Helsingin Sanomat:
Vasemmistonuoret: Poliisin lopetettava romanien ahdisteleminen

Vartti:
Vasemmistonuoret: Poliisi ahdistelee kerjäläisiä


Iltalehti:
Lehti: Vasemmistonuoret puolustavat kerjäläisiä


Useat kymmenet poliisit ovat heinäkuun alkupäivistä lähtien ahdistelleet romanituristeja heidän etnisen alkuperänsä perusteella niin sanotulla tehokampanjalla Helsingin keskustassa.

Romanituristit ovat EU-kansalaisia. Vasemmistonuoret vaatii rasistisen tehokampanjan välitöntä lopettamista.

Ylikomisario Mika Pöyry vahvisti puhelimitse siirtolaisaktivisti Katja Tuomiselle, että neljän päivän aikana poliisi on ottanut kiinni noin kolmekymmentä henkilöä. Kiinniottojen tavoitteena on kerätä rekisteriä Suomessa turisteina oleskelevista romaneista.

”Pöyry ilmoitti tehokampanjan syyksi poliisin puuttumisen häiritsevään kerjäämiseen. Samaan aikaan hän ei kuitenkaan osannut sanoa, onko yhtäkään romania sakotettu häiritsevän kerjäämisen perusteella”, Katja Tuominen kertoo.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso jätti 8.7. eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista.

”Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä”, Koivulaakso toteaa.

Vuosi sitten vähemmistövaltuutettu tuomitsi poliisin ulkomaalaisratsiat etnisenä profilointina. Euroopan neuvoston rasismin vastaisen komission kannan mukaan etninen profilointi on poliisitoiminnassa kiellettyä.