lauantai 25. heinäkuuta 2009

Lapin Kansa: Suomalaisten ja ulkomaalaisten joukkotappelu


YLE Uutiset:
Asukkaat: joukkotappelut kitkettävä Rovaniemen Ounasrinteeltä
31.7.2009

Lapin Kansa:
Suomalaisten ja ulkomaalaisten joukkotappelu
25.7.2009

Kaleva:
Puukepit apuna tappelussa Rovaniemellä


Lapin poliisilaitoksen päivittäistiedote

Taustaa:

Mediaseuranta:
Poliisi puuttuu ulkomaalaisten ja suomalaisten väliseen kähinöintiin
6.7.2009


Suomalaisten ja ulkomaalaisten välille syntyi joukkotappelu kello kahden aikaan lauantaiaamuna Rovaniemen Ounasrinteellä. Ravintolan edustalla käydyssä tappelussa käytettiin lyömäaseina puukeppejä. Kukaan ei saanut vakavia vammoja.

Rovaniemen poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

___________________________

YLE Uutiset:

Heinäkuun aikana Rovaniemen Ounasrinteellä on ollut jo kaksi joukkotappelua, joihin on osallistunut muutamia kymmeniä suomalaisia ja ulkomaalaisia nuoria miehiä. Poliisin mukaan nujakoissa on ollut rasistisia piirteitä. Ounasrinteellä asuvat ja työskentelevät haluaisivat tilanteen rauhoittuvan.

Ounasrinteen lähiössä paikallisen Hessuntori-marketin pihalla monikansallisuuden kirjo näkyy asuissa ja kielessä perjantai-iltapäivänä. Ollaan muutaman kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta.

Tänä kesänä, tässäkin pihassa, on ollut rasistisia yhteenottoja.

Ainakin muutaman kymmenen suomalaista ja ulkomaalaista nuorta miestä ovat ottaneet yhteen kaksi kertaa, 3. ja 25. heinäkuuta.

- Nollatoleranssi on ainoa oikea vaihtoehto. Tämmöisiä rähinöitä ei tänne saisi päästää, tokaisee paikallisen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Portti.

- Ounasrinteen asukkailla on täysin kumoamaton oikeus asua rauhallisessa ympäristössä, olivat he sitten minkä värisiä tahansa.

Ounasrinteellä jo aikaisempia ongelmia

Portti oli todistamassa toista tappeluista.

- Näky ei mieltä hivellyt. Kirjastotalon edessä oli yksi yhteenotto ja rähinä siirtyi sitten tähän Hessuntorin pihalle. Aseena oli kakkoskakkosia, Portti kertoo.

- Siinä oli suomalaisia ja ulkomaalaisia. En osaa sanoa, mistä maasta ulkomaalaiset olivat. Ehkä irakilaisia.

Portin mukaan tunnelma oli kireä. Paikalle tullut poliisipartio sai tilanteen rauhoittumaan.

- Ilmiö johtuu siitä, että Ounasrinteen alueella itsessäänkin aika paljon ongelmia. Jos tulee lisäongelmia niin ne kertaantuvat ja soppa on valmis.

Asukasyhdistys haluaa kutsua pikaisesti paikalle neuvonpidon. Paikalle kutsuttaisiin edustajat SPR:n Rovaniemen vastaanottokeskuksesta ja Rovaniemen kaupungilta sekä kirkon edustajia, kertoo Portti.

Turkkilainen yrittäjä ei ymmärrä tappelijoita

Kauppakeskuksen turkkilainen pitseriayrittäjä Mehmet Gynez on myös todistanut tappeluita niin videonauhalta kuin paikan päällä.

Gynez arvioi, että tappelut saavat alkunsa suomalaisten tekemästä kiusaamisesta, jonka jälkeen maahanmuuttajat kutsuvat joukon kavereitaan avuksi ratkomaan riitoja.

- Täällä on aika paljon ulkomaalaisia vastaanottokeskuksen asiakkaita. Rovaniemen uusilla tulokkailla on erilainen kulttuuri. Kun he liikkuvat baareissa, suomalaiset tulevat kiusaamaan.

- Maahanmuuttajat ovat kuulleet jostain, että suomalaiset tulevat päälle isolla porukalla, arvioi arvioi Ounasrinteellä sijaitsevan pitserian yrittäjä Gynez.

- Jos sitten joku suomalainen lyö heitä, kaikki muut ulkomaalaiset saapuvat apuun. Yli kolmekymmentäkin henkilöä saattaa lähteä tappelemaan.

Puolustautuminen on sovittu jo etukäteen, kertoo Gynez.

- Mielestäni tämä on väärin. Jos baarissa on tapahtunut pieni tappelu, ei sitä saa laajentaa näin.

Vaikuttaa liiketoimintaan

Mehmet Gynez haluaisi joukkotappeluiden loppuvan, sillä se vaikuttaa hänen liiketoimintaansa.

- Aina kun joku tappelee täällä, niin suomalaiset ajattelevat, että kaikki ulkomaalaiset ovat samanlaisia. Meillä on ollut välillä hyvin hiljaista.

Gynez ratkaisisi asian puhuttelulla.

- Poliisi voi ottaa tappelijat kiinni ja pistää pojat sopimaan. Suomalaisille pitäisi opettaa, ettei saa kiusata turhasta ja ulkomaalaisille, ettei saa kutsua isoa porukkaa.

Kylätappelun piirteitä

Teijo Penders näkee, että tunnelma Ounasrinteellä on kiristynyt.

- Kun pannaan yhteen paikkaan paljon nuoria miehiä, joilla ei ole yhteistä kulttuuria, käy näin. Pitäisi olla toimintaa näille nuorille miehille.

- Nuoret kokevat, että heidän reviirille tullaan ja toiset kokevat, ettei heitä hyväksytä, Penders miettii.

-Tämä on kuin vanhan ajan kylätappelu. Kun pojat lähtevät käymään naapurikylässä tytöissä. Tämä menee ohi, kun vähän nuijitaan ja taas sovitaan, Teijo Penders uskoo.