perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kansan Uutiset: Turhautumisen lyhyt historia


Kansan Uutiset:
Turhautumisen lyhyt historia
3.7.2009


Pertti Villo vaihtoi Vasemmistoliiton Perussuomalaisiin juuri ennen EU-vaaleja. Hän ei ollut ainoa, joka loikkasi mutta ainoa, joka suostui kertomaan syyt puolueen vaihtamiselle.

Annetaan miehen itse kertoa miksi hän tuskastui Vasemmistoliittoon.
[...]
Vasemmistoliitossa EU-vaalien heikkoa äänisaalista, ja omien nukkumista on muun muassa perusteltu sillä, että puolueen äänestäjät ovat puoluejohtoa kriittisempiä Euroopan unionin suhteen. Villo kuului tähän joukkoon. Hänen mukaansa EU:n myötä meni itsenäisyys, ja tilalle tuli pelko.

– Herää epäilys, että vallataanko tämä maa sisältä päin. Tarkoitan sitä, että armeijassakin painotettiin, että uhka tulee ulkoapäin. Nykypäivän armeija harjoittelee kaupunkisotaa. Tiedätkö miksi?

Taidan arvata.

– Sen takia, että uhka tulee sisältäpäin. Suomen ei tarvitse kohta katsoa telkkarista terroristeja vaan voi katsoa ikkunasta ulos. Vapaassa liikkumisessa on myös huonot puolensa, Villo tuhahtaa.
[...]
EU:n vastustaminen, huoli poliitikkojen luotettavuudesta ja ay-liikkeen voimattomuudesta. Tähän saakka Villon puheet kuulostavat siltä, että ne olisivat voineet tulla juuri ja juuri Vasemmistoliittolaisen suusta. Siirron perussuomalaisiin alkaa ymmärtää, kun Villo puhuu maahanmuutosta.

– Olen maahanmuuton suhteen niin kriittinen kuin vain voi olla. Niin kauan kun meillä on yksikin sotaveteraani ilman kunnollista asuntoa, ja ruokajonot ovat sitä mitä ovat, niin ei pidä ottaa muitakaan. Suosin suomalaista, vaikka jonkun mielestä se voi olla rasismia.

Mutta eikö meillä ole jopa oikeus auttaa niitä, joilla menee huonosti?

– Kyllä minä ensin katson, että kotona on lapsilla riittävästi ja jos jää ylimääräistä, niin sitten voin antaa.

Moni muu ei ole näin auttavainen. Perussuomalaisiin on pesiytynyt kasvava ryhmä äärioikeistolaisia. Tämän aineksen Villo tuomitsee.

– Sanotaan näin, että en tykkää. Sama juttu, kun jalkapallopeleihin tulee aina tällaisia, jotka omiin tarkoituksiinsa hyödyntää niitä tilaisuuksia. Ääriaineksia ei voida välttää.

Siltä tosiaan vaikuttaa. Perussuomalaiset ovat keränneet itselleen kirjavan joukon, johon mahtuu porukkaa natseista jopa niihin maahanmuuttajiin.
[...]