keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kaleva: Mummo-ongelmaan törmätään yhä useammin


Kaleva, kolumni:
Pirjo Kukko-Liedes: Mummo-ongelmaan törmätään yhä useammin
8.7.2009


Mummot sekä veljenpojat ja -vaimot ovat kuohuttaneet viime aikoina. Yhteistä näille uutisille on se, että sävy molemmissa on kyseenalainen.

Koska isoäiti ei Suomen lainsäädännössä kuulu ydinperheeseen, poliisi antoi tämän kuun alussa egyptiläiselle isoäidille Eveline Fadayelille kuukauden aikaa poistua maasta, vaikka hän on asunut jo kaksi vuotta Suomessa kolmen poikansa luona. Sillä ei ollut karkotuspäätökseen liennyttävää vaikutusta, että lapset ovat asuneet täällä jo pitkään ja ovat Suomen kansalaisia.

Maahanmuuttovirastossa tuijotettiin tiukasti lakipykäliä ja hylättiin isoäidin oleskelulupahakemus.

Viranomaisten ratkaisusta murtunut isoäiti saa ehkä lisäaikaa Vantaan seurakunnan huomassa olollaan ja sillä, että asia viedään hallinto-oikeuteen.

Pahimmassa tapauksessa poliisi voi käydä hakemassa hänet myös kirkon kätköistä ja passittaa takaisin Egyptiin, jos hän ei vapaaehtoisesti lähde maasta. Tästäkin on esimerkkejä olemassa muista tapauksista.

Pojat suunnittelevatkin koko perheen lähtöä maasta, sillä isoäitiä ei haluta jättää yksin. Eihän hänellä ole Egyptissä ainuttakaan sukulaista.

Suomen ekumeenisen neuvoston ja kirkkohallituksen maahanmuuttotyöntekijöiden mielestä sairaan ja lääkärinlausuntojenkin mukaan poikiensa hoidosta riippuvaisen isoäidin käännyttäminen ei ole kohtuullista.

Maahanmuuttovirastossakin tunnustetaan, että suomalainen käsitys ydinperheestä on ahdas. Samaan hengenvetoon kuitenkin korostetaan käännytyspäätöksen laillisuutta. Viraston linja on tiukka ja oikeuslaitoskin on siunannut sen.

Luetaanko lakia liian kirjaimellisesti? Entä se, että lain mukaan kunkin henkilön kohdalla pitää arvioida myös kokonaistilanne? Mihin unohtui kohtuullisuuskin? Sen täydellinen hylkääminen ei välttämättä ole sulka hattuun viranomaisellakaan, etenkin kun on mahdollista tehdä myös poikkeuksia.

Eikä Eveline-mummo ole ainoa. Vastaavanlaiset tapaukset ovat viime vuosina lisääntyneet. Kirkossa, joka on tarjonnut turvapaikan monelle samanlaisessa tilanteessa olevalle ikäihmiselle, puhutaankin jo "mummo-ongelmasta" sekä vedotaan vanhusten ihmisarvoiseen elämään sekä humanitaariseen vastuuseen.

Onhan monessa muussa kulttuurissa ydinperhekäsite paljon laajempi kuin Suomessa.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ei mummo-ongelmaan kuitenkaan aio puuttua. Ulkomaalainen vanhus saa Suomessa oleskeluluvan vain, mikäli hän on omaisistaan täysin riippuvainen.

Thorskin myöntää lain tulkinnan olevan tiukka, mutta hän ei aio antaa uusia tulkintaohjeita. Viime vuonna hän kyllä lupaili selvityksiä sen jälkeen kun vakavasti sairas venäläisnainen käännytettiin takaisin kotimaahansa.

Selvitys lain tulkinnasta jäi tekemättä. Thors vetoaa muihin uudistuksiin, jotka ovat tulossa kotouttamislakiin ja turvapaikkamenettelyyn. Lisäksi hänen mukaansa yleisessä keskustelussa on esitetty sitä, että perhekäsitettä pitäisi entisestään tiukentaa.

Huonoin vaihtoehto on se, minkä Thors nyt valitsi. Hän aikoo seurata, millaiseksi käytäntö näissä asioissa muotoutuu. Linjahan on jo tiedossa.
[...]