torstai 30. heinäkuuta 2009

Ilta-Sanomat: Yöllinen joukkokahakka Vaasassa


Ilta-Sanomat:
Yöllinen joukkokahakka Vaasassa
30.7.2009


Aamulehti:
Miesporukka kävi kimppuun: haavoja päähän ja hammas poikki


Kahden miesseurueen kohtaaminen Vaasan Kauppapuistikossa johti rikostutkintaan. Poliisin tietojen mukaan ulkomaalaistaustainen 5-8 hengen seurue hyökkäsi kolmen miehen kimppuun.

Pahoinpitelylle ei toistaiseksi ole löytynyt syytä. Pohjanmaan poliisi kuulee osapuolia tämän päivän aikana. Pahoinpitelyn aikana hyökkääjät olivat vieneet yhden uhrin lompakon.

Tekijät poistuivat Kauppapuistikosta Rauhankatua pitkin Pitkäkadulle. Poliisipartio tavoitti kaksi kuvaukseen sopivaa epäiltyä yöllä. Heidät on otettu kiinni.

Kolme pahoinpideltyä saivat haavoja kasvoihinsa ja päihinsä. Yhdeltä katkesi hammas.

Yöllistä kohtaamista tutkitaan ryöstönä ja pahoinpitelyinä. Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, jos toiselta anastetaan omaisuutta väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten.
______________________

Aamulehti:

Viiden hengen seurue käveli keskiviikon ja torstain välisenä yönä kolmen aikaan Vaasassa Kauppapuistikkoa pitkin, kun paikalle tuli 5-8 hengen ryhmä ulkomaalaisia miehiä.

Miehet kävivät seurueen kolmen miehen kimppuun. Pahoinpitelyn yhteydessä joku nappasi pahoinpitelyn uhriksi joutuneen miehen lompakon.

Tekijät poistuivat paikalta juosten.

Poliisit aloittivat etsinnän Vaasan keskustassa ja löysivätkin kaksi miestä, jotka sopivat kuvaukseen. He ovat Vaasassa 1990-luvulla syntyneitä ja ulkomaalaistaustaisia.

Kaikki kolme pahoinpideltyä miestä vietiin sairaalaan tutkimuksiin. Heillä oli mm. haavoja kasvoissa ja päässä, yhdeltä mieheltä katkesi hammas.

Havaintoja tai muita tietoja voi soittaa Pohjanmaan poliisilaitokselle numeroon 071 87 49411