torstai 23. heinäkuuta 2009

Akuliina Saarikoski: Siirtolaiset siirsivät kansallisvaltion museoon

Akuliina Saarikoski: Siirtolaiset siirsivät kansallisvaltion museoon 23.7.2009

Kirjoittaessani tätä Iranista kotoisin oleva mies seisoo sadan metrin päässä minusta poliisien piirittämänä. Hän uhkaa polttaa itsensä. Kukaan ei tiedä miksi.
Tilanne uutisoidaan ja nopeasti netti täyttyy kirjoituksista, joissa vaaditaan miehen lähettämistä pois Suomesta.

Mistä Suomesta? Kansallisvaltio on niin hyvin luotu harha, että siihen uskovat kaikki ajattelunsa muille ulkoistaneet. Suomalaista kulttuuria tai identiteettiä ei ole. Silti sen illuusiosta syntyy suomalainen rasismi.

Hyvinvointia köyhässä ja kylmässä maassamme ei olisi, jos se ei olisi riistetty ulkomailta ja ihmisiltä, jotka tekevät ilmaista työtä.

Samalla rasistijuntit kantavat ulkomailla tehtyä muovia keittiöönsä. Sisustavat kotinsa sademetsistä hakatulla puulla. Laittavat jalkaansa orjatyövoimalla teetetyt lenkkarit, lähtevät kaupungille ja sanovat:
Mene kotiisi, ulkomaalainen. Sinun on pysyttävä näkymättömänä, tuottamassa meille hyvinvointia. Sillä hyvinvointi on meidän etuoikeutemme. Saat uhrata elämäsi minun vuokseni.

Samaan aikaan muualla elämä käy mahdottomaksi. Konfliktit ravisuttavat maailmaa. Öljysodat ja ilmastonmuutos liikuttaa ihmismassoja. Ihmiset yrittävät sinne missä on mahdollisuuksia. He ylittävät rajoja, sulloutuvat laivoihin, hukkuvat, kiipeävät rannoille ja matkustavat turistiviisumeilla maihin, joissa heitä ei haluta. He liikkuvat ja heitä on kaikkialla.

Valtiot vainoavat ihmisiä, mutta eivät koskaan pysy heidän perässään. Valtioiden tehtävä on hallita heitä, koska maailmantaloutta ei olisi ilman orjatyötä tekeviä siirtolaisia. Kapitalismin katalin logiikka on tämä:
Vain se jolla on rahaa, on ihminen.

On mahdotonta eettisesti perustella, miksi ihminen ei saisi liikkua vapaasti. Siksi liikkumisen vapauden on nyt murskattava ja korvattava kapitalismin orjuuttava laki. Avataan siis rajat ja muutetaan pääoman liikkeen suunta!

Maailma on jaettava uusiksi. Ei toisilta meille vaan kaikilta kaikille! Kaikilla ihmisillä on oltava samat elämän edellytykset. Tämä ajatus on nyt saatettava käytäntöön. Vastuumme toisista ihmisistä on ääretön. Tämän ymmärtäminen tekee meidät ihmisiksi ja sen unohtaminen pedoiksi.