maanantai 20. heinäkuuta 2009

HS: Seurustelu ja päihteet hiertävät maahanmuuttajaperheissä


Helsingin Sanomat:
Seurustelu ja päihteet hiertävät maahanmuuttajaperheissä
20.7.2009


Alkoholi, tupakka ja seurustelu ovat maahanmuuttajanuorten mukaan suurimpia syitä sukupolvien välisiin erimielisyyksiin.

Maahanmuuttajaperheiden vanhemmat ovat palauttaneet nuoria monesta EU-maasta takaisin vanhaan kotimaahan, koska nuoret ovat heidän mielestään länsimaistuneet liikaa.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kertoi äskettäin, että ministeriö alkaa selvittää, miten paljon palautuksia Suomessa tapahtuu.

Vastaantulevat maahanmuuttajanuoret kertovat Helsingin Sanomille kuulleensa palautuksista, vaikkei niitä ole ollut heidän lähipiirissään.

Entiseen kotimaahan lähettämistä tavallisempaa on sysätä nuori perheen ulkopuolelle Suomessa, kertoo espoolainen Hibo Daaffir, 19.

"Se on pahinta, mitä voi tapahtua. On vaikea elää, jos vanhemmat sanovat: Sä et enää kuulu perheeseen."

Jotkut kapinalliset somalinuoret häipyvät itse perheestä, Daaffir kertoo.

Ristiriitojen syntyminen kulttuurien välillä on tavallista, mutta rinnakkaiselokin sujuu. Daaffirilla on suomalaisystäviä, jotka myös elävät suomalaisittain.

"Voin olla oma itseni, vaikka muut juovat. Meillä ei ole tapana juoda alkoholia."

Muita mörköjä ovat tupakka ja seurustelu toisen sukupuolen kanssa. Somalipoikien elämä on vapaampaa kuin tyttöjen, he saavat tulla ja mennä, Hibo Daaffir sanoo.

Tyttö ei saisi seurustella, naimisiin pitää mennä samalla viikolla, kun ystävään tutustuu, Daaffir selostaa.

Jos poikaystävä paljastuu, hänet otetaan puhutteluun ja moititaan tytön maineen pilaamisesta.

Iltaisin saa olla ulkona vain sovitun ajan. Sen jälkeen Ayaan Ahmed, 19, kertoo istuvansa tietokoneen tai tv:n ääressä. Vanhemmatkin tosin sopeutuvat vähitellen ja muuttuvat suvaitsevammiksi, nuoret naiset uskovat.

"Huivi pitää olla, muuten saa pukeutua miten vain. Pitkiä housuja ei saa käyttää."

Hibo Daaffirin nenäkoruun ei kotona oltu tyytyväisiä, mutta se sai jäädä.

Aika kuluu perheen kesken myös kurdikulttuurissa, kertoo vantaalainen Mostafa Karim, 21.

Hän kertoo omaksuneensa suomalaisen "kylmän" seurustelutyylin ja alkaneensa huikata tutuille "moi", kun taas kurdit kättelevät keskenään.

Suvun tavat Karim sisäisti uudelleen, kun isä vei perheen kotimaata katsomaan. Joskus nuoria lähetetään Irakiin "oppimaan tavoille", hän kertoo.

Ali Hamdin perhe on kyllästynyt epäkohteliaisiin suomalaisiin ja muuttaa takaisin Britanniaan, jossa on ennenkin asunut. Siellä tervehditään ystävällisesti myös somalinaapureita eikä huudella vihaisesti.

Hamdi ei ymmärrä myöskään suomalaisten tapaa muuttaa niin nuorina pois kotoa. Somalinuori lähtee kotoa vasta avioituessaan, hän kertoo.

Kulttuuriristiriidat ovat tuttuja Helsingin sosiaalivirastossa. Esimerkiksi somalien ja turkkilaisperheiden murrosikäiset uhmaavat tiukkoina pitämiään perheen sääntöjä.

Perheen hajoamisia on saatu estettyä neuvottelemalla, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Susanne Majava.