perjantai 17. heinäkuuta 2009

HS: Nuoret majoittavat romanikerjäläisiä Sompasaaren sosiaalikeskuksessa


Helsingin Sanomat:
Nuoret majoittavat romanikerjäläisiä Sompasaaren sosiaalikeskuksessa
17.7.2009


Karmen, arviolta parin vuoden ikäinen Romanian romani, juoksentelee villamyssy korvillaan Sosiaalikeskus Sataman pihalla Sompasaaressa Helsingissä. Teini-ikäinen Ruslan häärii ruoanlaittopuuhissa.

Helle roikkuu vanhan tullirakennuksen yllä, jossa aktivistinuoret ylläpitävät omaehtoista toimintatilaansa. He ovat majoittaneet romanikerjäläisiä sosiaalikeskuksessaan toukokuusta lähtien.

"Ihmiset voivat olla täällä rauhassa. [Romaneillakin] on omaa yksityisyyttä", sanoo parikymppinen Juha, joka ei halua sukunimeään julkisuuteen.

Hän kertoo romanien nukkuvan pienessä rakennusparakissa sosiaalikeskuksen pihalla. Osa asuu asuntovaunussaan.

Parhaimmillaan alueella on majaillut 40 romania, mutta kerjäläispolitiikan kiristyttyä tänä kesänä iso joukko lähti pois Suomesta.

"Se oli haikeaa, sillä meillä oli hyvät ystävyyssuhteet. Heistä oli tullut osa tätä taloa", Juha sanoo.

Nyt pihapiirissä asuu enää noin kymmenen romanialaista.

Viime kesänä aktivistit majoittivat kerjäläisiä vallatussa talossa Rajasaaressa.

Viiden romanialaisen miehen epäiltiin käyttäneen suomalaista alaikäistä tyttöä seksuaalisesti hyväksi. Tapaus ei ole vaikuttanut aktivistien suhtautumiseen.

"Suurin osa ihmisistä on tarpeeksi älykkäitä ymmärtämään, että se olisi voinut tapahtua minkä tahansa ihmisryhmän kanssa", Juha sanoo.

Vapaa liikkuvuus -järjestön aktiivi Katja Tuominen muistuttaa, ettei kaikkia suomalaisiakaan leimata rikollisiksi joidenkin maanmiehiensä tekemien rötösten vuoksi.

Nuoret eivät usko poliisin arvioon, että kerjäläisten taustalla olisi järjestäytynyttä rikollisuutta. "Ei järjestäytynyt rikollisuus istu tuolla kaduilla poliisin silmien alla", Tuominen tuhahtaa.

"Poliisin on vain tarkoitus viestiä köyhille kiertolaisille, että ei kannata tulla Suomeen", Juha jatkaa.

Heidän mielestään on omituista, että EU:n vapaan liikkuvuuden halutaan koskevan vain rikkaita.

Nuoret kritisoivat viranomaisten lietsoneen muukalaisvastaista pelon ilmapiiriä. "Romaneja on pahoinpidelty sen takia", Tuominen huokaa.