HS: Unelma uudesta elämästä

Helsingin Sanomat: Unelma uudesta elämästä 12.7.2009

Adar halusi epätoivoisesti turvaan väkivaltaisesta Irakista. Siksi hän valehteli Suomen viranomaisille. Nyt Adar kertoo oikean tarinansa.

Adar katsoo suoraan silmiin ja alkaa puhua. Hän istuu vastaanottokeskuksen pienessä huoneessa, jossa on pöytä ja muutama tuoli. Tulkki kääntää Adarin tarinaa, jota tämä kertoo keskittyneesti.

Tilanne muistuttaa Adaria niistä lukuisista haastatteluista, joissa viranomaiset ovat tentanneet häntä. Niissä tilanteissa Adar on valehdellut.

Nyt hän sanoo kertovansa totuuden. Siksi hän ei esiinny omalla nimellään.

Adar tuli Suomeen, koska hän uskoi, että tänne voi saada oleskeluluvan. Nyt hänellä on kuitenkin todennäköisesti edessään paluu Irakiin, josta hän lähti kolme vuotta sitten.

Adar on yksi luku niissä tilastoissa, joista on tehty kevään ja kesän aikana lukuisia uutisia. Hän on tullut Suomeen yksin alaikäisenä turvapaikanhakijana. Viime vuonna heitä tuli Suomeen yli 700, mikä oli seitsemän kertaa enemmän kuin toissa vuonna.

Tänä vuonna lukumäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla: kesäkuun loppuun mennessä yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita oli saapunut noin 330. Yksi suurimmista ryhmistä on Irakin kurdit, joihin Adar kuuluu.

Adar on pukeutunut harmaaseen huppariin ja mustiin farkkuihin. Hänellä on lyhyt musta tukka ja vähän parransänkeä. Helsingin kaduilla hän sulautuisi ihmismassaan vaivattomasti.

Adar saapui Suomeen alkuvuonna Viking Linen lautalla Tukholmasta. Turussa hän ilmoittautui poliisille ja kertoi, että on tullut Pohjois-Irakin Kirkukista.

Sen Adar jätti mainitsematta, että hän oli asunut kaksi viime vuotta Ruotsissa.

Turussa poliisi otti sormenjäljet ja lähetti Adarin vastaanottokeskukseen.

Adar ilmoitti syntymäajakseen saman päivän kuin hänen irakilaisessa henkilöllisyystodistuksessaan on. Sen mukaan hän on 17-vuotias.

Alaikäiset saavat Suomesta oleskeluluvan aikuisia todennäköisemmin. Lisäksi heillä on oikeus saada vanhempansa ja sisarensa Suomeen niin sanotun perheen yhdistämisen kautta.

"En itsekään usko syntymäaikaani. Enkä tiedä, milloin olen syntynyt", Adar myöntää.

"Olen tyytyväinen, jos on jokin testi, josta näkyy, kuinka vanha olen."

Poliisi ja rajavartiolaitos ovat tänä vuonna lisänneet luustosta ja hampaista röntgenkuvien avulla tehtäviä ikätestejä, koska selvisi, että moni alaikäisistä turvapaikanhakijoista on valehdellut ikänsä – esiintynyt todellista nuorempana.

Adar ei ole ollut tällaisessa testissä.

Toistaiseksi Suomen laissa ei ole mitään säännöksiä ikätutkimuksista. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ne voivat rikkoa turvapaikanhakijoiden perusoikeuksia. Sen takia niitä tehdään nyt harvoin ja vain turvapaikanhakijan suostumuksella.

Sisäministeriö valmistelee ikätesteistä lakiesitystä syksyksi. Se on yksi uudistuksista, jotka sisäministeriö aikoo tehdä aiheettomien turvapaikkahakemusten vähentämiseksi.

Adar kertoo, että Irakissa tavallisten, köyhien perheiden lapsia ei Saddam Husseinin hallinnon aikana rekisteröity mihinkään heidän syntyessään. Sota-aikoina vanhemmat ilmoittivat poikien syntymäaikoja todellista myöhemmäksi, koska he pelkäsivät lastensa joutuvan armeijaan.

Näin Adar uskoo asian olevan itsensä kohdalla.

Adar on maksanut suurelle joukolle eri salakuljettajia yhteensä yli 10 000 euroa, jotta hän pääsi Pohjoismaihin. Ensin Irakista rajan yli Turkkiin, sitten Kreikan kautta Italiaan.

Se on kurdeille tavanomaisin reitti Irakista Eurooppaan. Kurdeista puhutaan usein maailman suurimpana kansana, jolla ei ole omaa valtiota. Heitä on arviolta 20–35 miljoonaa. Suurin osa asuu itäisessä Syyriassa, Kaakkois-Turkissa, Irakin pohjoisosissa ja läntisessä Iranissa.

Viime vuosikymmeninä kurdit ovat muuttaneet joukoittain ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. He ovat paenneet sotia ja muita väkivaltaisuuksia ja etsineet parempaa toimeentuloa muualta.

Kymmenientuhansien muiden tavoin Adar ylitti valtioiden rajat yleensä rekkakyydillä. Hän istui hiljaa ja hievahtamatta rekan takaosassa tuntikausia toisten pakolaisten kanssa.

Uudessa valtiossa hän etsi aina uudet salakuljettajat ja yöpyi heidän järjestämissään huoneistoissa tai kaduilla.

Pahin paikka oli Turkki. Jos poliisi saa siellä kiinni kurdipakolaisen, "he ottavat ensin kaikki rahat, pistävät sitten vankilaan, pahoinpitelevät ja lähettävät lopuksi takaisin Irakiin", Adar kertoo.

Adarin ensimmäinen kontakti Istanbulissa oli huijari, joka piti pakolaisia likaisessa kellarihuoneessa, toi isoja korvauksia vastaan ruokaa ja kertoi joka päivä, että kyyti tulee "huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla".

Adarin onnistui paeta henkensä uhalla ja löytää rehellisempi salakuljettaja, joka vei hänet Kreikkaan.

EU-alueelle tultaessa pitäisi hakea turvapaikkaa ensimmäisestä maasta. Adar ei kuitenkaan hakenut turvapaikkaa Kreikasta, eikä seuraavaksi Italiasta.

"Ne maat eivät anna oleskelulupaa tai auta pakolaisia. Täytyy nukkua kaduilla. Jotkut pakolaiset kertovat todellisen tarinansa, mutta viranomaiset eivät välitä eivätkä usko ketään, koska pakolaisia on niin paljon", Adar sanoo.

"Tietysti jokainen yrittää saada itselleen parhaimman mahdollisen paikan. Heillä on oikeus tehdä niin."

Tieto eri EU-maiden turvapaikkapolitiikasta päätyy puhelinlinjoja pitkin nopeasti Pohjois-Irakin kurdialueille. Lähes jokaisella on joku tuttu tai sukulainen, joka on lähtenyt Eurooppaan.

Yksi kertoo, että Ruotsista saa oleskeluluvan. Toinen kertoo, että Tanskasta ei.

Nämä ovat seurattuja päätöksiä myös uutisissa, Adar sanoo.

Ja niiden perusteella monet päättävät jo Irakissa, mihin maahan pyrkivät. Ruotsi teki Irakin kanssa sopimuksen turvapaikanhakijoiden palauttamisesta helmikuussa 2008. Aiemmin kaikki Irakista tulleet saivat Ruotsista oleskeluluvan, nyt Ruotsi harkitsee jokaisen hakijan tapausta erikseen.

"Sen takia monet tulevat nyt Suomeen."

Toukokuun alussa myös Suomi päätti, että turvapaikanhakijoita voidaan alkaa käännyttää takaisin suurimpaan osaan Irakia. Valtaosa irakilaisista saa kuitenkin edelleen oleskeluluvan Suomesta.

Tänä vuonna viisi Irakin kansalaista on saanut käännytyspäätöksen ja lähes 180 oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella.

Adarin viimeinen kyyti lähti Milanosta. Adar kertoo, että hän tuli minibussilla, jonka kuskeina olivat sveitsiläinen mies ja arabi, jolla oli ruotsalainen nimi. Heidän kanssaan oli tehty sopimus, että he vievät joukon "johonkin hyvään eurooppalaiseen maahan".

Kyyti vei pohjoiseen, läpi Sveitsin ja Saksan.

Joulukuussa 2006 he olivat perillä Malmössä. Kuskit hoputtivat joukon ulos autosta ja sanoivat: "Tämä on Ruotsi, tuolla on Tanska ja tuolla Norja. Voitte valita, minne menette."

Arabi sanoi Adarille, että ehkä on parempi jatkaa Suomeen, koska Ruotsiin tulee joka päivä niin paljon kurdeja.

Sen jälkeen Adar jäi oman onnensa nojaan.

Adar oli matkustanut läpi Euroopan lähes puolen vuoden ajan.

Häntä ei ollut pysäytetty kertaakaan, eikä kukaan ollut kysynyt matkan aikana henkilöpapereita.

Mutta Tukholmassa poliisipartio pysäytti Adarin kadulla ja kysyi passia.

"Olin aivan uupunut ja rahaton. Pyysin heiltä vain jotain syötävää", Adar kertoo.

Kiinni jäätyään Adar oli peloissaan ja hämillään kaikesta tapahtuneesta. Turvapaikkahakemukseen hän täytti väärän nimen ja sellaisen iän, että saa polttaa tupakkaa ja mennä diskoihin, jotta voi unohtaa kaiken, mitä on tapahtunut.

Adarille ei myönnetty oleskelulupaa Ruotsiin. Poliisi sanoi käännyttävänsä hänet takaisin Irakiin.

Adar pelästyi. Hän lähti omin luvin vastaanottokeskuksesta.

Sen jälkeen hän asui Tukholman kaduilla ja tuttavien luona, kunnes yksi heistä osti hänelle laivalipun Turkuun.

"Olen yllättynyt siitä, että Ruotsissa ja Suomessa minulta on kysytty koko ajan, miten olen tullut tänne, eikä sitä, miksi olen tullut tänne."

Adarin perhe lähti pakolaisiksi ensimmäistä kertaa Persianlahden sodan takia 1990-luvun alussa. Silloin perhe pakeni Iraniin. Adar oli niin pieni, ettei muista niistä ajoista mitään.

Adar kertoo, että hänen perheensä oli köyhä. Isä kaupusteli kaikkea mahdollista saadakseen perheelle elannon. Adarilla on kaksi sisarusta, lähes kymmenen vuotta vanhemmat isoveli ja -sisko.

Hän on käynyt vain kolme vuotta koulua ja työskennellyt sen jälkeen avustajana autokorjaamossa.

Kun Yhdysvallat miehitti Irakin ja kaatoi Saddam Husseinin hallinnon 2003, Adarin isä ja veli tarttuivat tilaisuuteensa. Isä sai töitä Kirkukin poliisissa. Veli teki töitä Yhdysvaltain armeijalle, koska niin pystyi tienaamaan rahaa kaaoksessa olleessa maassa.

Monet irakilaiset vastustavat miehitystä. Heille uuden hallinnon kanssa yhteistyöhön ryhtyneet ovat vihollisia.

Yhtenä päivänä tuntemattomat miehet tunkeutuivat Adarin perheen kotiin. He tappoivat Adarin isän.

Adarin mukaan syitä oli kolme: isän työpaikka ja se, että hän oli sekä kurdi että shiiamuslimi.

Adar pelkäsi oman henkensä puolesta niin, ettei kyennyt enää työntekoon. Hän sai potkut töistä.

Silloin hän päätti lähteä Irakista.

Matkarahat lainasi äiti, joka pisti perheen asunnon takuuksi.

"Irakissa ihminen saatetaan tappaa tuosta vain. Sen takia en voi valita vaihtoehtoa mennä takaisin. En ole saanut koskaan onnea Irakissa. Se ei ole minun maani, se on minulle helvetti. Haluan mahdollisimman kauas uskonnosta ja muslimeista."

Kirkukissa on edelleen levotonta. Se on yksi niistä muutamasta Irakin maakunnasta, jonne Maahanmuuttovirasto ei palauta ketään.

Kirkuk on Pohjois-Irakin öljyntuotantoalueen keskus ja etnisesti kirjava alue, jossa asuu kurdeja, arabeja, turkmeeneja ja assyrialaisia. Kirkuk on myös perinteinen taistelutanner, josta on käyty sotia jo vuosituhansia sitten.

Ovatko sisaruksesi ja äitisi yhä siellä?

"He saattavat olla pakolaisleirillä Syyriassa. En ole saanut heihin yhteyttä sen jälkeen kun lähdin. Minun täytyy nyt huolehtia itsestäni."

Mutta miten paljon Adarin tarinaan voi uskoa?

Tätä samaa kysymystä pohtivat poliisi ja Maahanmuuttovirasto, kun ne päättävät, käännyttävätkö ne turvapaikanhakijan vai eivät. Toisinaan ei ole muita todisteita kuin tarina.

Ihmisoikeusjärjestöt ovatkin kuvanneet tilannetta turvapaikka-arpapeliksi, koska EU:n jäsenvaltiot soveltavat pakolaisten suojelun kriteereitä eri tavoin. Asiasta ei ole edes yhtä pohjoismaista linjaa.

Tässä haastattelussa Adarilla ei ole ollut mitään syytä valehdella. Hän ei esiinny omalla nimellään, joten hänen sanomisillaan ei ole vaikutusta oleskelulupahakemuksen käsittelyyn. Toisaalta hänen on vaikea suhtautua toimittajaan toisin kuin viranomaisiin.

Aurinko paistaa vastaanottokeskuksen vehreälle pihamaalle.

"Täällä minun on hyvä olla. Täällä on rauhallista", Adar sanoo ruotsiksi, jota hän ehti oppia Ruotsissa asuessaan.

Kokemukset Irakissa, kiertely Euroopassa ja oleskelu pakolaiskeskuksissa ovat ottaneet koville. Adar syö masennuslääkkeitä, eikä hänen kasvoissaan näy iloa.

Mutta suomalaisessa pakolaiskeskuksessa häntä on kuunneltu ja hänestä on pidetty huolta. "Työntekijät ovat kuin äitejä ja siskoja minulle."

Siksi Adar päätti yhtenä yönä kertoa heille todellisen tarinansa. Myöhemmin hän paljasti myös poliisille olleensa aiemmin vastaanottokeskuksessa Ruotsissa.

Silloin Adar sai kuulla, että hänet palautetaan Ruotsiin. Ja siellähän on jo tehty päätös palauttamisesta Irakiin.

Tätä Adar oli pelännyt. Siksi hän oli noudattanut erään ystävän neuvoa: ei kannata kertoa todellista tarinaansa.

"Lähdin diktaattorisesta maasta, jossa pelkäsin henkeni puolesta. Olen pahoillani, kun sanon tämän, mutta täällä demokraattisissa maissa byrokratia kiduttaa minut hengiltä. En muista, kuinka monta kertaa minua on haastateltu ja kuinka monta kertaa olen ollut oikeudessa. Minusta on kirjoitettu varmasti satoja papereita, mutta mikään niistä ei ole auttanut."

Nyt Adar ei voi muuta kuin odottaa. Hän kirjoittaa oikeusavustajalleen pitkää kirjettä, jossa hän kertoo tarinansa. Adar toivoo, että siitä olisi vielä apua oleskeluluvan saamiseksi.

Mitä tekisit, jos saisit jäädä Suomeen?

"Ensiksi menisin kouluun opiskelemaan kieltä", Adar sanoo, mutta ei keksi luontevaa jatkoa.

"Haluan yksinkertaisesti vain elää. Haluan henkilöllisyystodistuksen, jolla voin liikkua vapaasti tässä maassa."