perjantai 20. marraskuuta 2009

Vantaan Sanomat: Sijaismummot auttavat maahanmuuttajia kotoutumaan

Vantaan Sanomat: Sijaismummot auttavat maahanmuuttajia kotoutumaan 20.11.2009

Maahanmuuttajaperheille tarkoitettu sijaisisovanhempitoiminta on laajentunut Vantaalta lähikaupunkeihin.

Vapaaehtoisia sijaismummoja- ja pappoja löytyy jo Espoosta, Helsingistä, Kirkkonummelta, Keravalta ja Lahdesta.

–Meitä on 21 mummoa ja pappaa, kertoo toiminnan puoli vuosikymmentä sitten aloittanut hakunilalainen Mirja Riihimaa.

Toiminnan merkityksestä on nyt myös tutkittua tietoa.

Laurea-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Elli Iranta-Lindqvist tutki sosiaalialan opinnäytetyössään yhteiskunnallisen isovanhemmuuden merkitystä maahanmuuttajaperheille ja vapaaehtoisille.

Iranta-Lindqvist haastatteli tutkimusta varten kahdeksaa isovanhempaa ja kuutta maahanmuuttajaperheen vanhempaa. Hän havaitsi, että toiminta on tärkeää kaikkien osapuolten hyvinvoinnille.

–Se edesauttaa maahanmuuttajaperheiden kotoutumista Suomeen ja sillä on merkittävä vaikutus maahanmuuttajalasten identiteetin muodostumiselle ja hyvinvoinnille.

–Vapaaehtoiset mummot ja papat ovat saaneet uutta sisältöä elämäänsä. Toiminnan mukanaan tuoma aktiivinen toiminta ja lämpimät ihmissuhteet edistävät heidän hyvinvointiaan, kiteyttää Iranta-Lindqvist.

Iranta-Lindqvist huomauttaa, että näillä asioilla on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä.

–Ikääntyneissä ihmisissä on valtavan suuri voimavara, kunhan se saadaan käyttöön. Koko ajan puhutaan siitä, kuinka lapset ja nuoret voivat huonosti. Pitäisi miettiä enemmän, miten eri sukupolvet voisivat kohdata.

Lasten kokemuksia tutkimuksessa ei selvitetty, mutta myös tästä keskusteltiin vanhempien ja isovanhempien kanssa.

–Kaikkein eniten lapselle merkitsee se, että on aikuinen, jolla on aikaa. Aikaa lukea, leipoa, tehdä jotakin yhdessä.

Isovanhemmuutta arvostetaan monissa kulttuureissa, mutta monella Suomeen muuttaneella perheellä suhteet sukulaisiin voivat olla vähäiset.

Riihimaa kertoo, että sijaismummoa tai -pappaa odottaa tälläkin hetkellä useampi maahanmuuttajaperhe. Erityistaitoja sijaisisovanhempi ei hänen mukaansa tarvitse. Toiminta on tavallista yhdessäoloa ja lasten kanssa puuhailua.

–Kaikkein tärkeintä on, että pitää lapsista. Täytyy myös olla ennakkoluuloton, kiinnostunut toisista kulttuureista ja mielellään rauhallinen, ettei heti mene pinna. Empaattinen ihminen, joka osaa ajatella asioita myös toisen kannalta.

Toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Mirja Riihimaahan, 0415178033.