perjantai 27. tammikuuta 2012

YLE: Helsinkiläispoliitikot ehdottavat romanikerjäläisille leiriytymispaikkaa

YLE: Helsinkiläispoliitikot ehdottavat romanikerjäläisille leiriytymispaikkaa 27.1.2012

Helsinkiläisvaltuutetut esittävät väliaikaisen leiriytymispaikan järjestämistä romanikerjäläisille. Virallisen leiriytymispaikan hyöty olisi muun muassa se, että romaneiden lapset tavoitettaisiin paremmin.

Suomeen saapuneet Bulgarian ja Romanian romanit pääsivät terveydenhuollon piiriin, kun Helsinkiin perustettiin niin sanottu paperittomien klinikka viime keväänä.

Majoituksen osalta käytäntö on toinen. Romanien väliaikaiset leiripaikat on purettu järjestelmällisesti ja kaupungin virallisen näkemyksen mukaan ainoa paikka, minne romanit voivat leiriytyä, on Rastilan leirintäalue. Käytännössä romanit etsivät leiripaikat muualta.

"Kaupunki ei voi sulkea silmiään"

Yhdeksän kaupunginvaltuutettua on tehnyt aloitteen osan aikaa vuodesta toimivan leiriytymispaikan järjestämisestä. He perustelevat aloitettaan Euroopan neuvoston suosituksella romanivastaisuuden ja romanien syrjinnän torjumiseksi. Suosituksessa kehotetaan eurooppalaisia valtioita varmistamaan leiriytymisalueiden riittävyys niin sanotulle liikkuvalle väestölle.

- Se, että käsketään mennä Rastilan leirintäalueelle, on yksi ratkaisu, mutta silloin nämä ihmiset jätetään oman onnensa nojaan. Kaupunki ei voi sulkea silmiään siltä, että on olemassa ihmisiä, jotka liikkuvat ja majoittuvat minne milloinkin. On Itä-Euroopan romaneja mutta myös muita liikkuvia ryhmiä, valtuutettu Kimmo Helistö (vihr.) toteaa.

Romanien lapset esiin

Alue olisi maksullinen ja siellä olisi peseytymismahdollisuudet parakeissa tai konteissa. Paikka olisi auki vain osan vuodesta, sillä Helistön mukaan "keskeinen joukko" leiriytymispaikan tarvitsijoista ei kuitenkaan ole Suomessa talvipakkasilla.

- Joku jättömaan kaltainen paikka olisi hyvä esimerkiksi Kalasataman alueella. Emme ole perustamassa mitään slummia mutta emme myöskään matkailukohdetta.

Helistön mielestä on oleellista, että romanit olisivat muun muassa sosiaalitoimen tavoitettavissa.

- Emme me voi hyväksyä sitä, että meillä on täällä jossain jemmassa lapsia. Jos leiriytymisalueella olisi lapsia, voisimme miettiä, mitä he tarvitsevat. Laitammeko heille pystyyn esimerkiksi koulun, Helistö sanoo.

___________________________________________

Ilta-Sanomat: Yle: Poliitikot haluavat kerjäläisromaneille oman leirin - ehkä jo kevääksi!

Joukko helsinkiläispoliitikkoja on tehnyt aloitteen erityisen romanikerjäläisleirin perustamista pääkaupunkin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Helsingin alueuutiset.
Yhteensä yhdeksän kaupunginvaltuutettua haluaisi järjestää kerjäläisille osan aikaa vuodesta toimivan leiriytymispaikan.

Aloitetta perustellaan Euroopan neuvoston suosituksella romanivastaisuuden ja romanien syrjinnän torjumiseksi. Suosituksessa kehotetaan eurooppalaisia valtioita varmistamaan leiriytymisalueiden riittävyys niin sanotulle liikkuvalle väestölle.

Aloitteen puuhamiehenä toimiva kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö (vihr.) haluaisi Ylen mukaan tarjota kerjäläisromaneille mm. peseytymismahdollisuudet parakeissa tai konteissa. Leiri olisi avoinna ilmeisesti ainakin keväästä syksyyn.

- Kaupunki ei voi sulkea silmiään siltä, että on olemassa ihmisiä, jotka liikkuvat ja majoittuvat minne milloinkin. On Itä-Euroopan romaneja mutta myös muita liikkuvia ryhmiä, Helistö toteaa Ylelle.

- Joku jättömaan kaltainen paikka olisi hyvä esimerkiksi Kalasataman alueella, Helistö valottaa paikka-ajatusta.

Ylen Aikaisen aamulähetykseen soittaneista lähes kaikki vastustivat leiriä. Soittajat ehdottivat muun muassa leirin perustamista Kauniaisiin sekä valtuutettu Helistön siirtämistä Romaniaan.

_______________________________________________

MTV3: Helsinkiläisvaltuutetut tahtovat romaneille katon pään päälle

Joukko helsinkiläisiä kaupunginvaltuutettuja on tehnyt aloitteen väliaikaisen majoittumispaikan järjestämisestä romanikerjäläisille. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle uutiset.

Valtuutetut perustelevat aloitettaan Euroopan neuvoston suosituksella romanivastaisuuden ja romanien syrjinnän torjumiseksi. Suosituksen mukaan isäntävaltioiden pitäisi varmistaa majoittumisen mahdollisuus myös niin sanotulle liikkuvalle väestölle.

– Ei sen tarvitsisi edes olla ympärivuotinen, vaan keväästä myöhäiseen syksyyn auki oleva majoittumispaikka. Se ei saisi häiritä ympäristöä, joten esimerkiksi Kalasatama voisi olla sijainniltaan hyvä, sanoo vihreä kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö.

Helistön visioissa majoittumisratkaisut olisivat kevytrakenteisia ja suihkut ja wc-tilat voisivat sijaita parakeissa. Asukkailta perittäisiin muodollista vuokraa.

Leiriytymisen järjestäminen olisi Helistön mielestä myös Helsingin etu, koska silloin tiedettäisiin, ketä kaupungissa majoittuu ja romanit olisivat helpommin sosiaaliverkon tavoitettavissa.

Lapset kouluun, aikuiset töihin

Majoittumisen lisäksi Helistö olisi valmis turvaamaan romaneille muitakin palveluita, jos romanit niitä kaipaisivat.

Jos romanien joukossa esimerkiksi matkustaa kouluikäisiä lapsia, pitäisi heille järjestää mahdollisuus osallistua kouluopetukseen. Kunnalliseen opetukseen osallistuminen ei olisi Helistön mielestä mahdotonta.

Helistö moittii Helsingin tähänastista toimintaa romanien kohtelussa: ongelmia on ollut muun muassa nuorten äitien synnytysten hoitamisessa.

– Kaupunki voisi tarjota myös päivätöitä, jolloin päästäisiin eroon pikkurikollisuudesta. Jos katsoo ulos ikkunasta, näkee, että on siellä lumitöitä ja katujen kunnossapitotehtäviä vapaana, Helistö sanoo.

Helistö arvioi, että esitys romanien majoittamisesta tulee kaupunginvaltuuston käsittelyyn kevään aikana. Jos tahtoa löytyy, olisi majoitus järjestettävissä jopa vuoden sisällä.

– Tämä ei ole lyhytaikainen ongelma, eikä romanirynnistys toisaalta ole ylivoimaisen suuri. Helsingillä olisi resurssit hoitaa asia inhimillisesti, Helistö sanoo.

________________________________________________

YLE Helsinki: Pysyvä leiri arveluttaa romanien kanssa työskentelevää

Helsinkiläispoliitikkojen ajatus romanikerjäläisille perustettavasta leiriytymispaikasta arveluttaa romanien käyttämän päiväkeskuksen työntekijää. Marjatta Vesalaisen mukaan ongelma ei ole yksin Helsingin, joten ratkaisunkin pitäisi olla laajempi. Hän ei myöskään usko leirin parantavan romanien tilannetta pitkällä tähtäimellä.

Päiväkeskus Hirundon sisätiloissa on iltapäivällä hiljaista. Keskuksen työntekijä Marjatta Vesalainen on juuri hetkeä aiemmin sulkenut ovet ja valmistautuu itsekin lähtöön.

- Näen täällä ihmisiä, joilla ei ole tietoa, minne he sulkemisen jälkeen menevät. He lämmittelevät täällä sen neljä tuntia, minkä olemme auki, Vesalainen kertoo.

Tänään Suomeen saapui ainakin 13 uutta romania, jotka Vesalainen tapasi tuoreeltaan päiväkeskuksessa. Osa heistä oli ollut Suomessa jo aiemmin.

- He kertoivat, että oli pakko tulla, Romaniassa heillä ei ole yhtään mitään.

Vesalainen suhtautuu ajatukseen pysyvämmästä leiriytymispaikasta kuitenkin varauksella. Hän on kohdannut kerjäläisiä eri puolilla Suomea ja ihmettelee, miksi Helsinki yksin tarttuisi ongelmaan. Vesalainen myös ihmettelee, miten Helsinkiin perustettava romanileiri auttaisi romanien tilannetta pitkällä tähtäimellä.

- Eikö tälle asialle löytyisi jotain toista ratkaisua, että ihmiset saisivat olla kotimaissaan, ja saisivat siellä elantonsa ja koulutuksensa? Vesalainen kysyy.