torstai 12. tammikuuta 2012

YLE: Maahanmuuttajilla halu yrittäjiksi riskeistä huolimatta

YLE Lappi: Maahanmuuttajilla halu yrittäjiksi riskeistä huolimatta 12.1.2012

Yrittäjyys on edelleen monelle maahanmuuttajalle tapa työllistyä Suomessa. Turkkilainen Ridvan Gülfirat pitää Rovaniemellä kahta autopesulaa. Gülfirat on palkannut töihin myös muita maahanmuuttajia.

Irakilainen Sivar on jo puolentoista vuoden ajan liuottanut, vaahdottanut ja vahannut rovaniemeläisen kauppakeskuksen parkkihallissa sijaitsevassa autopesulassa. Kotimaassaan Sivarilla oli kahvila. Suomessa töitä on vaikea saada, varsinkin kun kielitaito on vielä puutteellinen. Siksi työ autopesulassa on miehelle hyvin mieluinen.

- Kaikki haluavat tehdä töitä. Mieluimmin olen täällä töissä kuin kotona, Sivar sanoo.

Autopesulaan miehen palkkasi toinen maahanmuuttaja, kaksi autopesulaa Rovaniemellä omistava turkkilainen Ridvan Gülfirat. Sivarin lisäksi tässä autopesulassa on toinenkin vakituinen työntekijä, joka on kantasuomalainen.

- Tunnen Ridvanin toista kautta. Tarvitsin töitä ja hän työntekijää, joten pääsin tähän töihin. Sesonkiaikaan pesulaan palkataan ruuhka-apua, Heli Hiltunen kertoo.

Kaikki kiireapulaiset ovat olleet maahanmuuttajataustaisia. Moni heistä olisi kokonaan ilman työtä, ellei autopesulaan pääsisi edes pätkätöihin. Maahanmuuttajan on edelleen vaikea työllistyä Suomessa.

- Moni varmasti empii sitä, millaisia työntekijöitä maahanmuuttajat ovat. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että he ovat hyviä. Tekevät töitä ahkerasti eivätkä varmasti jätä hommaa kesken, Hiltunen kertoo.

Autopesuloiden omistajalla oli jo Turkissa vastaavanlaista toimintaa, joten pesulayrittäjäksi lähteminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta työttömyyden sijaan. Ridvan Gülfiratilla on innostusta myös kehittää toimintaa eteenpäin

- Meillä on aikeissa hankkia höyrypesulaitteet, jollaista ei tiettävästi ole muualla Suomessa. Pomo on niin innostunut tästä alasta. Lisäksi hän tietää, miten käsipesua arvostetaan ja monet pitävät sitä automaattipesua parempana, Hiltunen sanoo.

Maahanmuuttajilla kova halu yrittäjäksi

Sampokeskuksen parkkihallissa päivystää turkkilainen Remzi. Hän on ollut Ridvanin yrityksessä työharjoittelussa. 16 vuotta Suomessa asunut mies puhuu hyvin suomea.

- Minulla on huono koulutus, siksi minulla ei ole tällä hetkellä töitä, arvioi Remzi.

Kotimaassaan mies on työskennellyt lapsesta asti ravintola-alalla. Myös Suomessa hänellä on ollut useita yrityksiä. Vuonna 2008 viimeisin oma yritys kaatui taantumaan.

- Taantuma vei 60 prosenttia asiakkaista. Kuitenkin vuokra, verot ja muut maksut pysyivät samana, Remzi kertoo taustaansa.

Remzin mukaan etenkin turkkilaiset maahanmuuttajat ovat hanakoita perustamaan omia yrityksiä.

- Turkkilaisten on vaikea kestää sitä, että heitä käsketään tekemään jotain.

Remzin mukaan monet maahanmuuttajat eivät kuitenkaan ymmärrä, miten suuri riski yrityksen perustamiseen liittyy. He eivät varaudu riittävällä pääomalla.

- Jos yrityksen perustaminen maksaa vaikka 20 000 euroa, se 20 000 on oltava taskussa pahan päivän varalle, Remzi kertoo yritysajatustaan.

Nykyään miehellä on perhe ja pieni lapsi. Maailman taloustilanteen ollessa epävakaa, hän ei uskalla enää perustaa uutta omaa yritystä. Työtilanne on tällä hetkellä avoin. Hän haaveilee kuitenkin koulutuspaikasta.

- En tiedä, riittääkö kielitaitoni ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Muille maahanmuuttajille haluaisin sanoa, että hankkikaa rauhassa kunnon koulutus. Sitten voitte vaikka perustaa oman yrityksen, mutta Suomessa on oltava hyvä koulutus.