tiistai 17. tammikuuta 2012

Iltalehti: Ilmaisia hierontoja China Centerissä - Kuntapomolle sakkoja lahjuksesta

Iltalehti: Ilmaisia hierontoja China Centerissä - Kuntapomolle sakkoja lahjuksesta 17.1.2012

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut Kouvolan entisen kaupunginjohtajan Aimo Ahdin yli 4 000 euron sakkoihin lahjuksen ottamisesta.

Hän vastaanotti ilmaisia hierontapalveluja Valkealassa sijaitsevassa hyvinvointikeskus Leishissä vuosina 2008-2009. Keskus oli kiinalaisomistuksessa.

Hierontakertoja oli 15, ja niistä olisi tullut 588 euron lasku. Oikeuden mielestä etuudet olivat omiaan heikentämään luottamusta viranomaisten toiminnan tasapuolisuuteen.

Ahti kiisti saaneensa ilmaispalveluja. Hänen mukaansa laskutus oli sovittu jälkeenpäin tehtäväksi. Oikeus ei pitänyt sitä uskottavana.

Leishin omistaja ja toimitusjohtaja sai ehdollisen puolen vuoden vankeusrangaistuksen lahjuksen antamisesta ja kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä. Lisäksi hän sai reilun 900 euron sakot. Hän vaati työntekijöitään muun muassa noudattamaan epäasiallisia työaikoja ja laiminlöi palkanmaksun.