torstai 8. maaliskuuta 2012

HS: Hongkongilaismiehelle vankeutta maahantulon junailuista

Helsingin Sanomat: Hongkongilaismiehelle vankeutta maahantulon junailuista 8.3.2012

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut hongkongilaismiehen vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Mies oli viime vuonna järjestämässä matkoja ainakin kahdelle Kiinan kansalaiselle, jotka otettiin sitten kiinni joulukuussa Vaalimaalla. Suomeen yrittäneillä oli aidot passit, mutta ne eivät olleet heidän omiaan. Kaksikko on käännytetty kotimaahansa.

Mies myönsi toimineensa palkkiota vastaan rikollisjärjestön käskyläisenä ja saattaneensa kerran aikaisemminkin ihmisiä Kiinasta Eurooppaan. Käräjäoikeuden mukaan rikos oli törkeä. Mies itse katsoi, että kyseessä oli perusmuotoinen laittoman maahantulon järjestäminen.

Oikeus määräsi miehen pidettäväksi edelleen vangittuna, koska hän voisi muutoin poistua maasta. Mies määrättiin myös menettämään rikoksesta saamansa hyöty 840 euroa valtiolle.