tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pakolaisapu: Sadat joutuvat odottamaan kuntapaikkoja

Pakolaisapu: Sadat joutuvat odottamaan kuntapaikkoja 6.3.2012

Kuntien haluttomuus sijoittaa turvapaikanhakijoita on ruuhkauttanut vastaanottokeskukset. Turvapaikkapäätöstä odottavien pakolaisten lisäksi keskuksissa asuu keskimäärin 200 oleskeluluvan saanutta, kuntapaikkaa odottavaa pakolaista joka kuukausi. Paikkoja odotetaan myös pakolaisleireiltä käsin – Suomeen pääsyssä ja kuntiin sijoittumissa voi pahimmillaan kestää vuosia.

Vastuu pakolaisten kuntiin siirtymisestä on alueellisilla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Keskukset neuvottelevat alueensa kuntien kanssa pakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Moni kunnista ei kuitenkaan halua avata pakolaisille porttejaan: esimerkiksi vuonna 2010 Etelä-Pohjanmaan kunnat sijoittivat vain kuusi ja Satakunta viisitoista pakolaista Uudenmaan tuhatta vastaan.

Turvapaikanhakijan tulisi saada asuinkunta ja päästä muuttamaan omaan asuntoonsa mahdollisimman pian oleskeluluvan saatuaan, jotta hänen kotoutumisensa suomalaiseen yhteiskuntaan pääsisi tehokkaasti alkamaan.

Turvapaikanhakijoiden määrä väheni vuonna 2011

Suomesta haettiin vuonna 2011 turvapaikkaa lähes neljännes vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, ilmenee maahanmuuttoviraston viime viikolla julkaisemasta tilastokatsauksesta. Kaiken kaikkiaan hakijoita oli 3088. Näistä yksin maahan tulleita alaikäisiä oli 150, mikä on yli puolet vähemmän kuin edellisenä vuonna. Turvapaikanhakijoiden määrän väheneminen näkyy myös vastaanottokeskusten majoituspaikkojen määrässä: kahdessa vuodessa paikkoja on leikattu noin kolmanneksella.

Kolmannes hakijoista sai turvapaikan tai oleskeluluvan. Turvapaikkojen osuus kaikista myönnetyistä paikoista oli viisi prosenttia.

Turvapaikkaa hakivat edellisvuosien tapaan eniten irakilaiset ja somalit. Kymmenen suurimman hakijaryhmän joukkoon mahtuivat myös venäläiset, afgaanit, iranilaiset, kosovolaiset ja serbit sekä uusina ryhminä syyrialaiset, nigerialaiset ja valkovenäläiset.